Amfion pro musica classica

Yleisiä ohjeita arvioiden kirjoittajille

Sanomalehdillä on omat journalistiset tavoitteensa, mutta Amfionissa voimme tarjota lukijoille omakohtaisia, ammatilliseen tietoon ja -taitoon perustuvia näkökulmia musiikin tekemiseen ja kokemiseen. Seuraavassa ohjeita arvioiden kirjoittajille.

1. Tee taustatyö kunnolla. Jos et tunne säveltäjiä tai esitettäviä teoksia, tutustu niihin etukäteen ottamalla selvää myös kappaleisiin liittyvästä esitystraditiosta. Mitä laajempi ymmärrys kirjoitettavasta asiasta, sen parempi, joten mahdollisuuksien ja oman kiinnostuksen mukaan kannattaa lukea myös aikakauden muusta musiikista, arkkitehtuurista, kirjallisuudesta ja sen sellaisesta.

2. Kirjoita subjektiivisesti, kliseitä ja turhia korulauseita välttäen. Käytä asiantuntemustasi hyväksi ja ole kriittinen: käytämme nimimerkkejä siksi, ettei asioita tarvitse hienotunteisuuden vuoksi jättää sanomatta. Kriittisyyteen kuuluu myös perustellusti tukea, kannustaa ja kehua niitä asioita, jotka itseä miellyttävät.

3. Kirjoita tiiviisti. Lähtökohtana pidettäköön 200–300 sanan artikkelia, josta maksetaan 50 euron palkkio. Jos sinulla on erityisen painavaa, analyyttistä sanottavaa, voit kirjoittaa pitemminkin, jolloin palkkio saattaa päätoimittajan harkinnan mukaan olla 75 euroa.

4. Tarkista oikeinkirjoitus sekä lihavoinnit, kursivoinnit ja muut muotoilut. Lähetä tekstisi .txt-muodossa osoitteeseen paatoimittaja@amfion.fi viimeistään konserttia seuraavana päivänä klo 17 mennessä, ellei aikataulusta ole sovittu muuta asianomaisen kanssa.

5. Jos kirjoittamasi artikkeli herättää keskustelua, tätä kannattaa seurata ja mahdollisesti myös vastata kysymyksiin tai tarkentaa aiemmin kirjoittamaansa.

Vastaa

Post Navigation