Amfion pro musica classica

Wiener Philharmoniker Gasse ja ruotsalaispommeja

Wienin Filharmonikot on varmaan maailman ainoa orkesteri, jota Berliinin Filharmonikot arvostavat kaltaisenaan, vaikka orkestereilla on valtavat eronsa. Silmiin – tai tarkemmin sanottuna korviinpistävin – ero on Wieniläisten täysin erilainen ääni-ideaali, joka alkaa jo wieniliäisoboesta, jonka kaltaista ei ole missään muualla maailmalla. Jousten sointi on Wienissä kompaktimpi ja yhtenäisempi, mutta sillä ei ehkä ole berliiniläisten rikkautta ja värikkyyttä. Wienin Filharmonikoiden keskuudessa istuu nykyään neljä naista (Berliinissä naisia on sentään 120 jäsenestä jo 16), tosin vasta yksi heistä on saanut kunnian olla myös Musikvereinin jäsen ja saa myös maininnan konserttiohjelmassa. Jäseneksi voi hakea vasta viiden vuoden orkesterityön jälkeen eikä jäsenyys ole missään tapauksessa itsestäänselvää. Wienin Filharmonialla on tässä mielessä erikoinen rakenne. Orkesteri on virallisesti Wienin valtionoopperan orkesteri, jolta orkesteri myös saa oopperaorkesterin palkat. Wienin Filharmonian siitä teki vasta orkesterimuusikoiden kesken perustama Musikverein, yksityinen herrojen clubi, joka on vastuussa orkesterin valtavasta menestyksestä sinofoniaorkesterina. Ehkä tämä selittää miksi Wieniläiset tekevät melkein kaksi kertaa enemmän töitä (40-50 Dienstiä eli harjoitusta tai konserttia kuukaudessa) kuin Berliiniläiset.

Wieniläiset kävivät ennen pääsiäistä konserttivierailulla Berliinissä – Brucknerin yhdeksäs Sinfonia Thielemannin johdolla. Orkesterin matkustaessa sillä on tapana ottaa mukaan viulunrakentaja, joka ennen jokaista konserttia puhdistaa ja huoltaa kaikki jousisoittimet. Soittimet matkustavat erikoisissa matka-arkuissa. Kuhunkin arkkuun mahtuu 10 viulua tai 4 selloa. Kun koko orkesteri on jo lounastauolla tai nukkumassa päiväuniaan, orkesterin viulunrakentaja kiillottaa vielä jokaikisen soittimen.

Berliinin ja Wienin Filharmonikot tekevät myös yhteistyötä Salzburgissa. Salzburger Osterfestspiele on Berliinin Filharmonian valtakuntaa ja kesällä Salzburg kuuluu puolestaan Wieniläisille. Eilen loppuneessa ohjelmassa oli Simon Rattelin johtama Wagnerin Rheingold ja kolme sinfoniakonserttia, joista Beethovenin Missa Solemniksen johti Haitink. Seuraavien vuosien aikana festivaalilla esitetään koko Nibelungin Ring yhteistyössä Aix-en-Provence:n festivaalin kanssa, jossa orkesteri esiintyy viime vuodesta lähtien joka kesäkuussa. Festivaalin ehdoton kohokohta oli mielestäni Yefim Bronfmanin fantastisesti esittämä Rachmaninovin kolmas pianokonsertto. Hänen rinnallaan Lang Langin tulkinta Prokofievin kolmannesta konsertosta oli merkityksetön.

Berliinin Filharmonikot ovat olleet Salzburgissa vieraina jo varmasti yli 30 vuotta. Joka vuosi harjoitusten tauolla tavataan Café Niemetz:ssä, jossa jo Mozart kävi kahvilla ja jossa neekerinpusut ovatkin ruotsalaispommeja. Lounas syödään Hotelli Sinisessä Hanhessa, jonka tarjoaman Wiener Schnitzelin tai Tafelspitzin kaltaista pitäisi etsiä kaukaa, iltapäiväkahvit ja pakolliset käsintehdyt Mozart-Kugelit ja Bach-Würfelit nautitaan 1703 perustetussa Café Tomasellissa (samassa rakennuksessa asui jonkin aikaa Constanze Mozart, W.A. Mozartin vaimo) tai Café Fürst:ssä ja illalla ahtaudutaan kodikkaaseen ravintola Triangeliin Wiener Philharmoniker-kujalla, jossa on vakituisesti varattu aivan liian pieni ihailijoiden ympäröimä pöytä orkesterin muusikoille. Kuulostaa hienolta, mutta pitää myöntää, että melkein kolmen viikon festivaalin aikana miljonäärien ja turistien valtaama Salzburg alkoi jo ahdistaa. Jokainen katu on nimetty Mozartin perheenjäsenten tai Wienin Filharmonian historian mukaan, jokaisessa ikkunassa mainostetaan niitä ainoita aitoja Mozart-kuulia ja heti vieressä Lang Langin tai Rolando Villazonin levyjä eikä maitokahvia saa tilattua jollei muista että sen nimi onkin Mélange.

Berliini on tänään unelmieni täyttymys!

Comments are closed.

Post Navigation