”Olen kuullut puhuttavan urkujen´äänittämisestä´. Mitä tämä tarkoittaa?”
Urkutaiteilija Ville Urponen vastaa:
Harvoin tulee ajatelleeksi, että jokainen urkujen pilli – esimerkiksi Turun Mikaelinkirkon uruissa on 3630 pilliä – on erikseen äänitetty. Tehtaalta urkurakentamolle tullut pilli on pelkkä aihio. Äänitykseen sisältyy kaksi vaihetta: esiäänitys ja loppuäänitys. Esiäänityksessä pilli laitetaan soimaan. Tehtaalta tulleeseen pilliin avataan oikeankokoinen suuaukko ja pillinjalan reikä, virityslaitteet muotoillaan ja suuaukon osat säädetään oikeaan asentoon. Nämä asiat voidaan tehdä urkurakentamolla. Mutta ennen kuin pillistä tulee pilli, joka soi homogeenisesti yhdessä urkujen muiden pillien kanssa tai solistisesti yksin, tarvitaan äänitystä siinä tilassa, missä pillin on tarkoitus soida.
Pillien äänitys on jonkinmoista henkimaailman hommaa, vaikka kuuluisa saksalainen urkuteoreetikko Johann Gottlob Töpfer loi 1800-luvulla ns. normimensuurin, jossa oli määritetty pilleille tietyt vakiomitat. Urkujenrakentaja Pentti Pelto on listannut neljä perusasiaa, jotka vaikuttavat pillien soimiseen: 1. ääniraosta tulevan ilmanauhan nopeus, 2. ääniraon leveys, 3. pillin antaman sävelen taajuus, 4. suuaukon korkeus. Keskeisin näistä on Pellon mukaan pillin suuaukon korkeuden sääteleminen. Mutta kenestäkään ei tulee äänittäjää ohjeita seuraamalla. Urkujen äänittäjä istuu rauhassa, puhaltaa pilliin, kuuntelee ja veistää kenties suuaukkoa suuremmaksi tai avaa tai pienentää hieman pillinjalan reikää. Äänittäjällä on käsitys siitä, miltä minkäkin eri äänikerran pillin pitäisi kuulostaa. Äänittäjällä on urkujen kokonaissointi päässään; matkan varrella yksilöistä muodostuu kokonaisuus.
Kysy mitä tahansa klassisesta musiikista! Asiantuntijat osoitteessa toimitus(at)amfion.fi vastaavat.