Amfion pro musica classica

Valistuksen ajan orkesterin Yövuoro-konsertit: klassista olutlasin kera

Englantilaisen Valistuksen ajan orkesterin Yövuoro-konsertit (Orchestra of the Age of Enlightenment’s Night Shift) uudistavat perinteisen konserttielämyksen nuorille nieltävään muotoon. Guardian-lehden blogisti Tom Service kertoo:

Normaalin ”täysimittaisen konserttinsa jälkeen OAE:n soittajat ja kapellimestari esittivät tunnin mittaisen konsertin rennommalle asiakaskunnalle (joka saivat, kello kymmenen aikaan perjantai-iltana armeliaasti tuoda juomansa mukaan saliin). Ja väki oli todella nuorempaa: suurin osa yleisöstä Royal Festival Hallin lehtereillä oli, oman akateemisen arvioni mukaan, alle 35-vuotiaita. Ei huonosti ohjelmalla, joka sisälsi Delibes’tä ja Tshaikovskia”.

Kapellimestari Vladimir Jurowski ja tunnettu radioääni Alistair Appleton pohjustivat konsertin jutustelemalla rentoja, mikä loi yhdessä himmennettyjen valojen kanssa hyvän tunnelman. Service jatkaa: ”Parasta oli kuitenkin yleisön reaktio: innostunut standing ovations lopussa, todellista keskittymistä esityksen aikana ja harkitsevaista oluen hörppimistä”.

Lue Tom Servicen blogi-merkintä Guardian-lehden nettisivuilta

Suora linkki OAE:n Night Shift-sivulle

Comments are closed.

Post Navigation