Buuauskulttuuri on ollut viime vuosina edelleen voimissaan Saksassa, esimerkiksi Donaueschingenin musiikkipäivillä ja Darmstadtissa (molemmat nykymusiikkitapahtumia). Tulee olo, että ihmisillä on intohimoinen suhtautuminen musiikkiin ja että fuula ei mene läpi. Hyville kappaleille kyllä sitten hurrataankin. Keskellä kappaletta ei toisaalta kukaan rupea elämöimään, ellei sitten satu olemaan sylivauva. Lisäksi säveltäjän ollessa läsnä tulee buuaajan tehdä selväksi buuaako kappaleelle vai esitykselle.

Jos teos on poikkeuksellisen pitkä ja poikkeuksellisen ala-arvoiseksi koettu, on täällä Suomessakin näyttävästi mutta arvokkaasti poistuttu salista kesken kappaleen (Paul McCartneyn orkesteriteos Musica novassa: poistujista nimekkäimpien nimet mainittiin Hesarin arviossa). Kerran taas Hesari kirjoitti, että Philharmoniessa buuattiin yllättäen hienolle Berlioz-esitykselle kun kyseessä todellisuudessa oli saksalaiselle musiikkiyleisölle tyypillinen rintarekisteristä miehekkäästi kumpuava kumean vokaalipitoinen suosionosoitus. Tämän erottaminen buuaamisesta vaatii kieltämättä melkoista paikallisen tapakulttuurin tuntemusta.

Upeudelle ei kukaan buuaa. Kuuntelin Lebrechtin blogin kommenteista löytyvän bootleg-äänitteen Bruckner-esityksestä, ja kieltämättä paikoin höristelin korviani LPO:n puhaltajien suorituksille.

Hyviä ja tärkeitä huomioita! Se että musiikki herättää akuutteja intohimoja on aina hieno juttu - mutta miten tehdä tämä spontaanisti silti toisia häiritsemättä? Samivaan, ehdotuksesi jonkinlaisesta välittömästä palautepisteestä konserttisalin aulassa ei ole ollenkaan hullumpi! Joku henkilökunnan jäsen voisi päivystää bravo/buu -standilla, jossa kannustettaisiin yleisöä jakamaan oma välitön reaktionsa. Tällaista voisi olla vaikka kausiluontoisesti jos ei aina. Ideana voisi siis nimenomaan olla tavallisen yleisön aktivoiminen "kriitikoksi" heti paikan päällä.

http://www.artsjournal.com/slippeddisc/2011/11/baffled-by-the-bruckner-row-hear-the-concert-decide-for-yourselves.html

Tuolta löytyy päivitystä tähän kalabaliikkiin, ja sieltä löytyy myös linkki tuon konsertin ääniraitaan.

Anteeksi, oma ensireaktioni oli unohtua..

TÄHÄN: BU!

Ja tänään Vesa Sirén kirjoitti Helsingin Sanomissa Israelin filharmonikkojen Lontoon-konsertissaan kohtaamasta häiriköinnistä: Beethovenin sanoin toteutetun protestin tarkoituksena oli kritisoida Israelin hallintoa ja politiikkaa. Mutta onko konsertti oikea paikka mielenosoitukselle? Jotenkin kuvaavaa on se, että mielenilmaisijat valitsivat paikakseen juuri konsertin, koska tiesivät siellä mekkaloidessaan saavansa paljon julkisuutta. Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella?

No hei. Eihän tämä pilotti etene jos ette osallistu siihen. Eli spontaanit reaktionne

TÄHÄN: ----------------------------------

Tapasin Sibeliuksen eilen syntymäpäivillään ja hetken emmittyään hän kyllä vastasi (toki sivistyneen yleisluontoisesti)

TÄHÄN: http://www.rokki.kalsarit.net/jokainen nuotti.mp3

Auli, Jaani, ainakaan ei olla ihan yksinämme ideoimassa näitä interaktiivisia mahdollisuuksia: http://www.wqxr.org/#/blogs/wqxr-blog/2011/nov/28/symphony-goers-start-your-smart-phones. Eri asia, ovatko nämä sittenkään niin hyviä ideoita, koska äänekkäälle unohtunut älypuhelin voi tunnetusti olla yhtä paha häiriö kuin häriintynyt, äänekäs kuulijakin. Stephen Hough vetäisi ainakin tähän kohtaan rajan: http://blogs.telegraph.co.uk/culture/stephenhough/100060071/would-rachmaninov-enjoy-twitter/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

Yhtä kaikki, jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä että sosiaalinen media murtautuu kokonaan uudella tavalla läpi vuonna 2012 http://echtzeitgeist.posterous.com/social-web-auf-speed-echtzeitgeist. En usko että se jättää kylmäksi klassisia kulttuuripiirejäkään, sillä kaikki etsivät uusia ratkaisuja tavoittaakseen uusia yleisöjä tai pitääkseen entisen yhä ulottuvillaan.

Juuri näin. Tästähän voisi avata uuden keskustelunaiheen, jotta ei jouduta liian off topic Vänskän Brucknerista Lontoossa.

"Twitter-kritiikistä" saa olla mitä mieltä hyvänsä, eikä se koskaan poista tarvetta hyvin kirjoitettuun ammattikritiikkiin artikkelimuodossa. Mutta se varmasti vastaa ihmisen tarpeeseen tuoda välitön tunne-elämys välittömästi julki (vrt. väliaplodit oopperassa aarian jälkeen, jazzklubilla hyvän soolon jälkeen, koko gospel-kulttuuri etc.) Otan tietoisesti esimerkkejä myös klassisen konserttielämän ulkopuolelta, koska samanlainen inhimillisyys meissä kaikissa asuu, käytiin me RSO:ta kuuntelemassa tai Wynton Marsalista. Ja useinhan me kuunnellaan sekä että.

Twitter esmerkiksi tarjoaa valmiin teknisen ratkaisun siihen että saa yleisönä olla spontaani häiritsemättä muita. Mutta ideaa pitää vielä hioa ja se tarvitsee oman kritiikkinsä. Plus että mahdollisia teknisiä ratkaisuja voi olla muitakin. Ehdottaisin että avataan tälle uusi keskustelunaihe ja yritetään aivoriihessä tuotteistaa tätä ideaa. Katsotaan, mihin "vapaan lähdekoodin" tuotekehitys public domain-ympäristössä johtaa ;-) Jos tuloksena on jotain käyttökelpoista, voi olla että joku innostuu jopa kokeilemaan sitä.