Amfion pro musica classica

Chicago Tribune: kapellimestarit mukaan lamatalkoisiin

John von Rhein kirjoittaa Chicago Tribunessa jättimäisistä palkkioista, joita amerikkalaisorkesterien kapellimestarit ja toimitusjohtajat saavat työstään. ”Likainen salaisuus klassisen musiikin maailmassa on se, kuinka parhaatkin kapellimestarit ovat villisti ylipalkattuja siihen nähden, mitä heidän odotetaan tekevän”, kirjoittaa von Rhein. ”Viiden suuren” eli Bostonin, Chicagon, Clevelandin, New Yorkin ja Philadelphian orkestereiden taiteellisen johdon palkkiot ovat pysyneet tasolla, jonne ne loikkasivat 90-luvun hyvinä vuosina; verovuonna 2006–7 joukkoa johti New Yorkin filharmonikkojen Lorin Maazel 2,2 miljoonalla dollarilla.

”Musiikillisen johtajan arvo määrittyy sen mukaan, kuinka paljon lisää hän pystyy tuomaan organisaatioon esimerkiksi uuden yksityisen rahoituksen muodossa”, toteaa orkesterikonsultti Drew McManus. Hänen mielestään kapellimestarien tulisi kuitenkin osallistua talkoisiin muun taiteellisen henkilökunnan, siis soittajien ja laulajien, kanssa.

Talousvaikeuksien kanssa tasapainoilevan Minnesotan orkesterin musiikillinen johtaja Osmo Vänskä on jo aiemmin suostunut 10 prosentin palkanalennukseen.

Vastaa

Post Navigation