Amfion pro musica classica

TOIVO KUULA –LAULUKILPAILUN ALKUKARSINTAAN VALITTIIN 40 LAULAJAA

Alavudella kesällä 2016 järjestettävän valtakunnallisen Toivo Kuula -laulukilpailun nauhakarsintavaihe on suoritettu. Alkukilpailuun valittiin esikarsinnan perusteella 40 laulajaa.  Heidän joukossaan on tunnettujakin nimiä kuten tenorit Aki Alamikkotervo ja Mika Nisula.

Esikarsintaraati piti laulajien tasoa erittäin korkeana. ”Mielenkiintoinen yhdistelmä kokeneita ammattilaisia ja yllättäviä uusia nimiä, joita ei vielä laulupiireissä tunneta”, kuvailee tuomaristossa toimiva Johanna Rusanen-Kartano vaikutelmiaan tallennekuuntelun perusteella.

Raati kuunteli kaikkien 98 kilpailuun ilmoittautuneen tallenteet useampaan kertaan. ”Huomio haluttiin kiinnittää olennaiseen eli ääneen ja tulkintaan”, tuomariston puheenjohtaja Seppo Ruohonen toteaa ja jatkaa, että laulajien ikä ei vaikuttanut tuomarien valintoihin. Tuomarit eivät myöskään ole katsoneet kilpailijoiden kuvia. ”Kaikista äänialoista oli edustusta ja niistä löytyi erittäin hyviä edustajia maaliskuussa pidettävään alkukilpailuun”, hän summaa. ”Ainoa äänilaji, josta ei ollut edustusta, oli kontratenorit.”

Kilpailun taiteellinen johtaja ja tuomariston jäsen Sirkka Lamminen hehkuttaa yhteistyötä kollegoidensa kanssa: ”Tuomariston näkemykset olivat yhteneväiset. Hajontaa pisteytyksessä oli erittäin vähän.” Jo esikarsinnan perusteella Lamminen uskaltaa povata hienoa tapahtumaa ensi kesälle: ”Tallennekuuntelun perusteella on tulossa huikea kilpailu!”

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on lupautunut toimimaan Toivo Kuula –laulukilpailun virallisena suolijana.

Se, että rouva Haukio on ottanut kutsumme vastaan, on Alavuden kaupungille ja kilpailuorganisaatiolle suuri luottamuksen ja kunnioituksen osoitus, josta olemme erittäin iloisia ja kiitollisia”, toteaa Alavuden kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpää.

 ”Arvovaltainen tuomaristo, valtakunnallisesti merkittävä suojelija sekä ennen kaikkea erittäin kovatasoinen laulajakaarti takaavat sen, että Toivo Kuula -laulukilpailusta on tulossa valtakunnallisesti merkittävä ja korkeatasoinen kulttuuritapahtuma”, Ala-Mäenpää jatkaa.

Toivo Kuula –laulukilpailun loppukilpailu pidetään Alavuden kirkossa 13.-14.8.2016.

Laulukilpailun alkukilpailuun valitut 40 laulajaa äänialoittain:

SOPRAANOT
Aalto Silja
Grönthal Minna
Hartemaa Eeva
Huuki Heli
Hylkilä Annami
Iso-Oja Terttu
Jaatinen Satu Kristiina
Kallio Sofia
Kopp Eeva-Maria
Laitinen Niina
Markkanen Tiina
Pajala Pia
Salonen Emriikka
Sandelin Jenny
Siirala Meri
Takkula Kaisa
Ylinärä Hilkka

MEZZOSOPRAANOT
Hautaniemi Mari
Larjamo Suvi
Mäkitalo Laura
Sares Mari
Vaarna Raisa

ALTTO
Döragrip Malin

TENORIT
Alamikkotervo Aki
Eloranta Joonas
Haakana Matias
Halinen Heikki
Lehmus Juha
Nisula Mika
Suominen Olavi
Vesa Petri

BARITONIT
Kanto Marko
Käpynen Juha-Jaakko
Mitjonen Juha-Pekka
Takkula Samuli
Torhamo Matti
Ziegler Jussi

BASSOT
Matikainen Aleksi
Pakkanen Antti
Pikkarainen Juha

www.toivokuula.fi

Vastaa

Post Navigation