Amfion pro musica classica

Taloudellista ahdinkoa yliopistolla

Nyt on kausi alkanut yliopistolla Musiikkitieteen laitos sai kuulla tämän vuoden budjettinsa. Anteeksi, ei laitos vaan OPPIAINE kute nykyisin sanotaan. Se kertoo karua kieltään; kun toimintarahat olivat v.  2006   40 000 euroa, ovat ne nyt n. 23 000 euroa eli leikkaus on puolet. Mihin tämä kohdistuu? Ensisijassa tuntiopetukseen, jolla on taattu monipuolinen opetus musiikkitieteen laajalla kentällä kattaen kaikki kolme ‘laitoksemme’ linjaa : yleisen (lähinnä taidemusiikin tutkimuksen), etnomusikologian ja studiolinjan (tietokoneavusteisen musiikintutkimuksen). Mutta suuri määrä peruskursseja on myös järjestetty näillä varoilla.Käytännössä koko budjetti käytetään siis jo tänä kevätlukukautena, jolloin syyskaudelle jää 1700 euroa – yksi kurssi!

Lisäksi tuntivaroilla on ollut se seurannaisvaikutus että sillä on palkattu ja ‘kiinnitetty’ laitokseen lukuisa määrä nuoria eteviä tutkijoita, jotka ovat vasta uransa alussa; he ovat olleetn tuntiopettajina ja tulevina assistentteina ja lehtoreina ‘ in spe’ , lahjakkuuksia joita tarvitaan terveeseen urakiertoon ja tieteen kehitykseen.

Tilanne on siis katastrofi – mutta ei mitenkään epätavallinen nyky-Suomessa  Kaikki on alkanut siitä jossain yläportaassa tapahtuneesta suunnanmäärityksestä että yliopistojen tulee TEHOSTAA toimintaamsa Kuten tiedetään tämä on orwellilaista kieltä ja on luettava: kurjistaa.

Taustalla on ideologia: ei puutarhurikaan kastele rikkaruohoja,  vaan vain hyötykasveja. Mutta mistä tiedetään mikä siemen on rikkaruoho mikä oikea tiedon mukula? Sitä ei pysty kukaan sanomaan.. Näin ollen perusrahoituis on varmuuden vuoksi laiminlyöty kokonaan.

Rahaa liikuu vain ‘huipputasolla’  eli väitöskirjojen laatijoille  – mikä on sinänsä kiitettävää – mutta sitäkin tulee käyttöön  vähemmän, koska hakijoiden määrä on samalla kasvanut valtavasti. Mutta jollei ole perustasdon opetusta ei ole myöskään jatkoon tulevia pian. On suorastaan käsittämätöntä,  että opiskelijat, joihin tämän nimenomaan kohdistuu, tuntuvat tämän hyväksyvän koska protestin ääniä ei juuri kuule. Musiikkitieteessä pannaan siis ensi syksynä lappu luukulle, kaikki suorittamaan kursseja kirjatwentteina – ja onneksi meillä on erittäin laaja Sokrates-vaihdon verkosto ympäri Eurooppaa , eli kaikki vaan heti ulkomaille pakoon Suomen olosuhteita.

Lehdessä oli juttu, että yliopistojen autonomiaa varojen käytössä lisätään. Kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta miten on käytännössä? Sellaiset mekanismit on luotu, etteivät rahat tällöin ikinä enää hakeudu mihin niitä todella tarvitaan vaan ne menevät paitsi suunnittelulle ja hallinoimiselle – ‘huippuyksiköille’, noille tieteen Potemkin kulisseille (se menee näin, vähän niin kuin sadussa: “Olipa kerra tiedekunta, jossa oli 10  laitosta, ja rahaa oli 100 000 euroa Niistä yksi julistettiin huippuyksiköksi ja siitä kirjoitettiin valokuvien kera paljon juttuja mediaan, he pääsivät oikein Tieteen päivillekin ja. heille annettiin  80 000 euroa, Loppusumma, 20 000  jaettiin sittne yhdeksän muun laitoksen kesken, heistä ei puhuttu enää mitään, heidät pantiin säästämään, he olivat harmaata massaa, akateemisen elämän magmaa, josta ei tarvinnutkaan välittää. Näin säästettiin rahaa ja annettiin julkisuudelle sopiva imago huippuja suosivasta ja innovatiivisesta tiedekunnasta – tai yliopistosta).

Jos tilanne tuntuu katastrofaaliselta on syytä palauttaa mielen kasku saksalaisten ja itävaltalaisten ts wieniläisten erosta. Saksalainen nimittäin sanoo: Tilanne on vakava – mutta ei katastrofaalinen. Wieniläinen taas on sitä mieltä, että tilanne on katastrofaalinen, mutta ei vakava. Ehkä on järkevämpää omaksua tämä jälkimmäinen asenne.

Comments are closed.

Post Navigation