Amfion pro musica classica

Susanna Mälkki HKO:n ylikapellimestariksi

Kuva: Simon FowlerKapellimestari Susanna Mälkki aloittaa kolmivuotiskautensa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina syksyllä 2016. Mälkki seuraa tehtävässä nykyistä ylikapellimestaria John Storgårdsia, jonka kausi päättyy vuoden 2015 lopussa.

Susanna Mälkki (s. 1969) toimii parhaillaan portugalilaisen Gulbenkian-säätiön sinfoniaorkesterin päävierailijana sekä vierailee säännöllisesti Euroopan ja Pohjois-Amerikan arvostetuimmilla konsertti- ja oopperalavoilla. Tulevalla kaudella hän tekee kapellimestaridebyyttinsä Philadelphian ja Clevelandin orkestereissa, New Yorkin filharmonikoissa sekä Hampurin oopperassa ja Venetsian La Fenice -oopperassa. Luvassa ovat myös paluuvierailut San Franciscon sinfoniaorkesteriin, Los Angeles Philharmoniciin sekä Tukholman kuninkaallisen filharmoniseen orkesteriin.

Helsingin kaupunginorkesterissa Mälkki on vieraillut edellisen kerran viime joulun alla, jolloin hän johti Beethovenin yhdeksännen sinfonian orkesterin perinteikkäänä syyskauden päätöksenä. Mälkki johtaa ylikapellimestarikaudellaan Helsingin kaupunginorkesterissa 8-10 konserttiproduktiota vuosittain, minkä lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluvat orkesterin kiertuetoiminta ja levytykset.

Mälkki vastaa Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisesta suunnittelusta yhteistyössä intendentti Gita Kadambin kanssa. ”Susanna Mälkki on kansainvälisesti kiitetty ja kysytty kapellimestari, jolla on laaja ja monipuolinen kokemus. Musiikkitalossa häntä odottaa motivoitunut ja innostunut orkesteri, jolla on yli 130-vuotias perinne Pohjoismaiden vanhimpana sinfoniaorkesterina. Mälkki on luonteva lenkki Kajanuksesta alkaneiden huippukapellimestareiden ketjussa”, sanoo Kadambi.

Susanna Mälkki kertoo odottavansa alkavaa yhteistyötä suurella ilolla. ”Helsingin kaupunginorkesteri on perinteikkäin suomalainen orkesteri, joka on ollut keskeisessä roolissa maamme musiikkielämässä Sibeliuksen ajoista alkaen. Suomalaisten kapellimestarien parhaimmisto on johtanut sitä, ja orkesterissa on paljon entisiä kollegojani – kysymyksessä on siis hyvin harvinaislaatuinen yhteys. Odotan iloisena, ylpeänä ja innokkaana yhteistyömme alkamista.”

Vastaa

Post Navigation