Amfion pro musica classica

Suomalaismuusikot loistavat nimekkään belgialaisfestivaalin ohjelmistossa

Belgian ranskankielisen yleisradion RTBF:n klassisen musiikin radiokanava Musiq’3:n  festivaali tuo Suomen Benelux-instituutin tukemana laajan skaalan suomalaisia huippumuusikoita Brysseliin 29.6.–1.7.2018.

Kahdeksatta kertaa järjestettävällä festivaalilla on tämän vuoden Nordic Vibes -teeman puitteissa ilo tuoda esille suomalaista sävellystaidetta.  Einojuhani Rautavaaran Vigilia saa Belgian ensi-iltansa Helsingin Kamarikuoron tulkitsemana ja Olli Mustonen ensiesittää brysseliläisyleisölle pianokvintettinsä alttoviulisti Lilli Maijalan säestämänä. Festivaalin ohjelmisto tarttuu myös kevyempään musiikkiin, sillä  Iiro Rantalan soolokonsertissa kuullaan vauhdikas Lost Heroes -kokonaisuus ja harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen  lumoaa yleisön raivokkaan energisellä Entrez dans la transe -konsertillaan.

Festivaalin aikana kuullaan myös suomalaista kansanmusiikkia, kun palkittu Kreeta-Maria Kentala soittaa Side by Side -levyltään tunnettuja kappaleita, joissa Kaustisen kansanmusiikki yhdistyy yllätyksellisesti Bachin partitoihin.  Joonas Ahonen esiintyy festivaaleilla kahdesti. Omassa soolokonsertissaan Ambiances Finlandaises hän tulkitsee niin Sibeliusta kuin nykysäveltäjiä kuten Magnus Lindbergiä.

Festival Musiq’3:n taiteellinen  johtaja  Benoît Debuyst on vakuuttunut suomalaisen musiikin laadusta ja muusikkojen taituruudesta:

Suomalaiset muusikot nousevat merkittävästi esiin musiikin kansainvälisellä kentällä ihan jokaisessa genressä. Suomalaiset musiikintekijät ovat uskaliaita ja rikkovat musiikkilajien rajoja rohkeammin kuin eteläisessä Euroopassa, jossa rajanveto on tiukempaa.  Suomalaisessa musiikissa perinteet ja nykyaika yhdistyvät luonnollisesti sulkematta toisiaan pois.

Ohjelma

Perjantai 29.6
19:00 Flagey – Studio 4 Avajaiskonsertti
Kimmo Pohjonen osana avajaiskonsertin ohjelmaa

21:30  Abbaye de la Cambre
Helsingin Kamarikuoro
Einojuhani Rautavaara: Vigilia (Vesper)
Nils Schweckendiek, johtaja

Lauantai 30.6
11:00  Abbaye de la Cambre
Helsingin Kamarikuoro
Einojuhani Rautavaara: Vigilia (Matinea)
Nils Schweckendiek, johtaja

12:00 Flagey – Studio 1
Kreeta-Maria Kentala
Side by Side: Bach ja Kaustisen kansanmusiikkia

16:00 Flagey – Studio 1
Joonas Ahonen & Taurus-kvartetti

17:00 Flagey – Studio 4
Iiro Rantala
Lost Heroes

19:00 Flagey – Studio 4
Kimmo Pohjonen
Entrez dans la transe

21:30  Abbaye de la Cambre
Helsingin Kamarikuoro
Madrigali nuovi e antichi
Nils Schweckendiek, johtaja

Sunnuntai 1.7
17:00 Flagey – Studio 4
Olli Mustonen & Co.

18:00 Flagey – Studio 1
Joonas Ahonen
Ambiances Finlandaises

Vastaa

Post Navigation