Amfion pro musica classica

Sopivasti sopimaton Louis Andriessen täyttää 70

Kansainvälisesti tunnetuin Alankomaiden nykymuusikko, säveltäjä ja opettaja Louis Andriessen viettää 70-vuotisjuhliaan 6. kesäkuuta. Andriessenin niin jazzista, amerikkalaisesta minimalismista kuin eurooppalaisesta modernismistakin vaikutteita saanut persoonallinen tyyli tuli laajempaan tietoisuuteen 70-luvulla palkitun läpimurtoteoksen De Staat (Valtio; 1976) myötä.

Säveltäjän huomio on ollut viime vuodet kiinnittyneenä musiikkiteatteriin. Sen tuloksena on syntynyt Danten tekstiin vapaasti pohjaava filmiooppera La Commedia (2004–08), joka sai kantaesityksensä viime De Nederlandse Operassa viime kesänä (LA Timesin Mark Swed arvioi produktion täällä). Teos esitettiin tänä keväänä New Yorkissa ja ensi vuonna se kuullaan Los Angelesissa. Mistä La Commediassa oikein on kysymys?

”Ooppera, kuten Danten alkuperäinen tekstikin, käsittelee oikeastaan asennoitumista elämään eikä niinkään tuonpuoleisuutta. Näyttämötapahtumia täydentää oopperassa nykyaikaan sijoittuva filmiosuus, josta vastaa newyorkilainen ohjaaja Hal Hartley”, Andriessen kertoo puhelinhaastattelussa työhuoneeltaan Amsterdamista.

Danten Jumalainen näytelmä on kiehtonut Andriessenia 70-luvulta saakka. La Commedia koostuu viidestä kohtauksesta, jotka kuljettavat tarinaa kadotuksesta paratiisiin. Oopperan keskimmäisessä kohtauksessa Luciferissa säveltäjä antaa puheenvuoron sielunviholliselle. ”Minulle Lucifer on paljon inhimillisempi ja tärkeämpi hahmo kuin Danten alkuperäistekstissä. Lucifer kritisoi ihmisen luomista, kadehtii Jumalaa ja haluaa kostoa. Nämä ovat erittäin inhimillisiä tunteita”, säveltäjä painottaa.

kuva: Hans van den Bogaard

Oopperan kolme solistia, Christina Zavalloni, Claron McFadden ja Jeroen Willems ovat laulaneet kaikissa La Commedian esityksissä viime kesän kantaesityksestä saakka. Andriessenin mukaan laulajat ovat osiinsa tarkasti valittuja. ”Kun mietin Luciferille sopivaa esittäjää, en niinkään etsinyt laulajaa vaan suurenmoista näyttelijää, jotakuta, joka muistuttaisi Jack Nicholsonia elokuvassa Hohto. Jeroen Willems on roolissaan erinomainen. Hän on ensisijaisesti näyttelijä, mutta myös oivallinen Jacques Brelin kabareelaulujen tulkitsija. Koska musiikkini vaatii epäklassista lähestymistapaa, on sopivien laulajien löytäminen kestänyt pitkän aikaa. Danten osan esittävä italialainen Cristina Zavalloni on minulle aivan täydellinen laulaja. Hän aloitti tanssijana ja pop/jazz -laulajana ja on siirtynyt sittemmin kokeellisempaan musiikkiin”, Andriessen pohtii.

Cristina Zavallonin erityisestä merkityksestä Andriessenin sävellystyölle kertoo varmasti myös se, että La Commedia sai alkunsa sävellyksestä Racconto dall’Inferno, jonka säveltäjä kirjoitti nimenomaan Zavallonille ja josta tuli sittemmin oopperaksi laajennetun teoksen toinen kohtaus.

Musiikkiteatterilla on ollut merkittävä osa Andriessenin sävellystyössä. Kansainvälistä huomiota on herättänyt erityisesti yhteistyö ohjaaja Peter Greenawayn kanssa, jonka tuloksena ovat syntyneet oopperat Rosa – The Death of a Composer (1994) ja Writing to Vermeer (1998–99). ”Rosan taustalla oli Peterin ideasta kahdestatoista oopperasta, joista kunkin aiheena olisi ollut todellisen tai fiktiivisen säveltäjän kuolema. Sanoin hänelle, että on hienoa, jos tällainen projekti toteutuu edes 10-prosenttisesti. Niinpä valitsin näistä säveltäjistä yhden, argentiinalaisen (fiktiivisen) Juan Mañuel de Rosan, josta teimme oopperan. Rosasta tuli juoneltaan monikerroksinen, ja se on oikeastaan parodia western-elokuvista. Joitakin vuosia myöhemmin, kun Peter asui täällä Amsterdamissa, päätimme jatkaa yhteistyötämme. Tuon työn tuloksena syntyi Writing to Vermeer, josta tuli hyvin erilainen ooppera kuin Rosasta”, säveltäjä kertoo.

Andriessenin oopperoita on usein rinnastettu ennemminkin Bachin passioihin kuin oopperakirjallisuuden suuriin perusteoksiin. Säveltäjä pyrkiikin karttamaan tiettyjä musiikkiteatterin konventioita. ”En halua säveltää dialogeja tyyliin ’minä rakastan sinua – minäkin rakastan sinua’, enkä pidä realismista. Taide on liian hyvää siihen”, Andriessen kiteyttää.

Andriessenin kertoo musiikin olleen aina mitä luonnollisin osa hänen elämäänsä. Ensimmäiset sävellysopintonsa Andriessen suoritti isänsä Hendrikin ja vanhemman veljensä Jurriaanin opetuksessa. ”Isäni oli hyvin kriittinen sävellyksiäni kohtaan. Hänestä tein kaiken aina väärin. Mutta hän antoi suuresti arvoa ja tukea sille, että minulla kuitenkin oli aina sisua jatkaa. Myöhemmin opettajakseni tulikin sitten Luciano Berio. Merkittävä vaikutteiden antaja on kuitenkin ollut amerikkalainen musiikki. Ensin tulivat big bandit 50-luvulla ja myöhemmin sain oppia paljon työskennellessäni free jazz -muusikoiden kanssa. Muistan elävästi myös John Cagen Euroopan-vierailun vuonna 1958. 60-luvulla Terry Rileyn In C näytti tien ulos 12-säveljärjestelmästä, joka oli tuolloin käytännössä kaikkien työväline. Riley ja Steve Reich rikkoivat muureja populaarin ja klassisen musiikin väliltä”, Andriessen summaa.

Näistä lähtökohdista Andriessen alkoi rakentaa omaa tyyliään. Musiikin tekeminen oli säveltäjälle myös poliittista toimintaa. Miten nämä liittyvät toisiinsa?

”Minulle politiikka tarkoittaa ensisijaisesti poliittista toimintaa. Perustin omat yhtyeeni Orkest De Volhardingin ja Hoketuksen sen sijaan, että olisin jatkanut säveltämistä orkestereille. Toimintamme oli demokraattista, teimme ohjelmistovalinnat aina yhdessä. Partituureihini kirjoitin muusikoiden nimet instrumenttien sijaan”, säveltäjä muistelee.

Tammikuussa Esa-Pekka Salonen ja Los Angelesin filharmonikot kantaesittivät Andriessenilta tilaamansa konserton The Hague Hacking kahdelle pianolle ja orkesterille. Kyseessä on säveltäjän ensimmäinen konsertto ja samalla ensimmäinen sävellys sinfoniaorkesterille lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Vaikka Andriessen kehuu Salosen orkesteria, varautuneisuus orkesterisäveltämistä kohtaan tuntuu edelleen säveltäjän ajatuksissa.

”Los Angelesissa on erinomainen orkesteri. Siitä huolimatta kappaleeni kuulosti kantaesityksessä liian sinfoniselta, vaikka olin supistanut jousistoa sen tavallisesta vahvuudesta. Niinpä olenkin karsinut jousistoa vielä lisää ja klarinetit olen korvannut saksofoneilla”, Andriessen kertoo. Säveltäjän orkestrointi painottuu usein puhaltimiin. Tämä juontunee ainakin osittain säveltäjän rakkaudesta jazziin. ”Kiinnostukseni puhaltimiin saattaa kuitenkin olla peräisin lapsuudestani. Tuolloin kuuntelin joka sunnuntai kirkossa tunnin ajan kanttori-isäni urkusoittoa. Ehkäpä yritän luoda puhaltimilla isäni urkujen äänimaailmaa. Toki kirjoittamani musiikki on hyvin erilaista kuin se, jota isäni soitti”, Andriessen miettii.

Andriessenin 70-vuotispäiväjuhlat järjestetään Amsterdamin konservatorion uudessa nykymusiikkisalissa. Miten työnteko jatkuu juhlavuonna?

”Parhaillaan kirjoitan kappaletta New Yorkin Bang on a Can All-Starsille. Lisäksi sävellän monodraamaa Cristina Zavallonille ja suurelle soitinyhtyeelle. Monodraama kertoo Anaïs Ninin elämästä Pariisissa, ja se on suurenmoisen sopimaton aihe”, Andriessen naurahtaa.

About Jari Kallio

Koulutukseltani olen filosofian maisteri (pääaine psykologia), valmistuin vuonna 2001 Helsingin yliopistolta. Olen työskennellyt toimittajana, aivotutkijana sekä lukion ja peruskoulun opettajana. Harrastan musiikkia nykyisin lähinnä aktiivisena kuuntelijana ja vapaana musiikkitoimittajana. Olen soittanut jonkin verran pianoakin nuorempana, mutta nykyisin oma soittoharrastus on lähinnä Guitar Heron pelaamista.

Vastaa

Post Navigation