Amfion pro musica classica

Sonja Fräki tuo tohtorintutkinnossaan parrasvaloihin Kalevi Ahon pianoteokset

Sonja Fräki. Kuva © Heikki Tuuli.

Sonja Fräki. Kuva © Heikki Tuuli.

Pianisti Sonja Fräki esitti tohtorintutkinnossaan Kalevi Ahon koko pianotuotannon ja tarkasteli muun muassa pianistin työskentelytapoja haastavan nykymusiikkiohjelmiston parissa. Fräkin tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 15. lokakuuta 2016.

Suomen tuotteliaimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Kalevi Aho tunnetaan erityisesti sinfonioistaan, oopperoistaan ja konsertoistaan. Hänen soolopianoteoksensa ovat sen sijaan jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Fräki esitti viidessä jatkotutkintokonsertissaan koko Kalevi Ahon pianotuotannon: kuusi soolopianoteosta ja kaksi pianokonserttoa. Konserttisarjassa hän toi myös esille Ahon kamarimusiikkiteoksia, joissa pianolla on keskeinen rooli. Ideana oli etsiä Ahon musiikillisia ja pianistisia esikuvia. Konserteissa oli kaksi teemaa: saksalaisuus ja virtuoosisuus. Fräki toi Ahon musiikin rinnalle muun muassa Ludwig van BeethoveninJohannes Brahmsin ja Robert Schumannin teoksia, sillä Ahon pianotuotannossa on selviä yhteyksiä näiden säveltäjien musiikkiin.

– Ahon teokset ovat hyvin virtuoosisia ja haastavat soittajansa taidot äärimmilleen. Soitin konserteissa myös pianokirjallisuuden kuuluisia virtuoositeoksia, joita Aho oli tutkinut ennen pianolle säveltämistä. Halusin näyttää Ahon musiikin osana tätä historiallista jatkumoa, Fräki toteaa.

Tutkintonsa kirjallisessa osiossa Fräki käsittelee Kalevi Ahon ensimmäistä pianokonserttoa, jonka hän esitti Turun filharmonisen orkesterin solistina vuonna 2014. Fräki taustoittaa konserton syntyyn vaikuttaneita matemaattisia ideoita ja analysoi teoksen pianotekstuuria esittäjän näkökulmasta. Lisäksi hän käsittelee omaa harjoitteluprosessiaan konserton parissa ja tuo esille kokemuksiaan Ahon pianotuotannon soittamisesta. Fräki selvittää, onko Kalevi Ahon pianomusiikissa sellaisia elementtejä, jotka toistuvat hänen tuotantonsa eri teoksissa. Samalla hän tuo näkyväksi pianistin työskentelytapoja ja pohtii, miten yhden säveltäjän kokonaistuotannon hallinta voi muokata muusikon tulkintaa.

Sonja Fräkin tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
15.10.2016 klo 11, Musiikkitalo, Camerata (Mannerheimintie 13 a)

Tohtorintutkinnon otsikko: Kalevi Ahon pianotuotanto
Kirjallinen työ: Toistuvat toccatat – Kalevi Ahon Pianokonsertto nro 1
Kirjallisen työn tarkastajat: MuT Tuomas Mali, Prof. Lauri Suurpää
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Juhani Lagerspetz (pj.), Lauri Kilpiö, Annikka Konttori-Gustafsson, Hui-Ying Liu-Tawaststjerna, Ilmo Ranta
Tarkastustilaisuuden valvoja: MuT Anu Vehviläinen

Vastaa

Post Navigation