Amfion pro musica classica

Solistiyhdistys juhlii

Suomen Solistiyhdistys järjestää syyskuussa toimintaansa esittelevän gaalakonsertin. Vuonna 1951 perustetun yhdistyksen tarkoitus on ”toimia jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, valvoa ja tukea esittävien säveltaiteilijoiden taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä edistää maamme esittävää säveltaidetta.” Yhdistyksen puheenjohtajana toimii pianisti Kristiina Junttu. Sen toiminnan tärkein muoto on ollut vuosittainen konserttisarja.

Syyskuun konsertissa esiintyvät yhdistyksen jäsenistä muun muassa kantelisti Eva Alkula, sopraano Ritva Auvinen, pianistit Collin Hansen, Margit Rahkonen ja Liisa Pohjola, huilisti Mikael Helasvuo ja sellistit Markku Luolajan-Mikkola sekä Erkki Rautio. Kuriositeettina kerrottakoon, että viimeksi mainittu soitti Solistiyhdistyksen järjestämän resitaalin jo huhtikuussa 1958.

Vastaa

Post Navigation