Amfion pro musica classica

Soivassa kirjastossa soivat solo-, duo-, trio- ja pelimannimuunnelmat

Sallinen, Poijärvi, Tyrvainen. Kuva © Vihonen

Sallinen, Poijärvi, Tyrvainen.
Kuva © Vihonen

Lohjan Pääkirjaston syksyn toisessa Soiva kirjasto –konserttisarjan konsertissa torstaina 20.9.2018 klo 19 on Lohjan kaupunginorkesterin jousikvintetin esiintymisvuoro. Ohjelmassa on ainoastaan kotimaista musiikkia vuodesta 1887 tähän päivään asti. Lisäksi esitetään myös kantaesitys, jolla on paikallinen lisämauste. Konsertin kesto n. 1 h ja se on maksuton.

Konsertin ensimmäinen teos on Jean Sibeliuksen Teema ja variaatiot soolosellolle. Toisena on Jaakko Kuusiston Miniö –  modernistinen ja minmalistinen duo viululle ja kontrabassolle.

Erkki Melartinin Trio a-molli, op. 133 esitetään viululla, alttoviululla ja sellolla.  Trio on vuodelta 1926.

Teoksessa ”Pelimannimuunnelmat” Peter Grans on tehnyt ohjelmallisen tarinan erään kuuluisan pelimannin hääkeikasta. Pelimannin nimi on  Karl Fredrik Lundgren (1836-1925) ja hän oli kotoisin Nummelta. Soiva tarina vie meidät 1800-luvun loppupuolelle ja siinä levoton pelimanni odottaa hevoskyytiä. Hän on menossa naapuripitäjään soittamaan suuriin häihin.  Matkan varrella tulee outoja tyyppejä vastaan ja kievarissakin pistäydytään. Eri vaiheiden jälkeen hän saapuu hääpaikalle odotettuna vieraana ja silloin soi Karl Fredrik Lundgrenin häämarssi. Pelimannimuunnelmat on omistettu Sakari Salliselle.

Illan viimeinen esitettävä teos on Aulis Sallisen klassikko ”Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista”.

Esiintyjinä ovat Lohjan kaupunginorkesterin jousikvintetti  Sakari Sallinen ja Liisa Rantala, viulu, Lauri Poijärvi, alttoviulu, Jukka Tyrväinen, sello ja Peter Grans, kontrabasso.

Vastaa

Post Navigation