Amfion pro musica classica

Savonlinnan Oopperajuhlat saa kuoromestarin Keski-Euroopasta

Palkittu 42-vuotias Jan Schweiger teki vaikutuksen valintaraatiin ja kuoron laulajiin ja oli valitsijoiden yksimielinen valinta. Monipuolinen työkokemus, korkeatasoinen taiteellinen näkemys ja harjoittamistekniikka, erinomaiset kommunikaatiotaidot sekä vahva visio kehittämisestä”, taiteellinen johtaja Ville Matvejeff listaa uuden kuoromestarin ansioita.  Schweiger aloittaa tehtävässään heti ja valmentaa kuoron jo ensi kesän festivaalille.

Jan Schweiger toteaa

ettei ole epäilystäkään siitä, että meillä on Oopperajuhlakuoron kanssa edessämme inspiroivat ja merkitykselliset ajat. Johdin heitä rekrytointiin kuuluvassa koetilaisuudessa ja huomasin välittömästi, että erinomaisten äänten lisäksi laulajilla on intohimo oopperaan. Tarkoitan sitä, että he eivät vain laula, vaan kertovat tarinaa koko olemuksellaan. Parhaat oopperakuorot onnistuvat elämään tarinan todeksi ja tekevät näin suuremman vaikutuksen yleisöön menettämättä silti mitään musiikillisesta erinomaisuudestaan. Tämän potentiaalin havaitsin vahvasti ja sen tuomme yhdessä näkyviin varsinkin, kun saamme tehdä töitä fantastisten kapellimestarien ja ohjaajien kanssa.

Kuoron- ja orkesterinjohtoa opiskellut itävaltalaissyntyinen Schweiger on valmistunut Salzburgin Mozarteum-yliopistosta erinomaisin arvosanoin ja työskennellyt kuoromestarina ja kapellimestarina Flanderin oopperassa Belgiassa vuodesta 2014. Aiemmin hän on johtanut mm. Heidelbergin oopperan kuoroa ja laulanut Wienin maineikkaassa Arnold Schönberg -kuorossa. Schweigerin johdolla Flanderin oopperan kuoro oli ehdolla International Opera Award -palkinnon saajaksi parhaan kuoron kategoriassa Lontoossa 2015. Schweiger on saanut myös nuoren taiteilijan palkinnon Heidelbergissa 2009.

Kuoromestarin vastuulla on kuoron taiteellinen ja hallinnollinen johtaminen, työn suunnittelu ja kehittäminen. Oopperajuhlakuoro kootaan vuosittain koelaulujen perusteella. Useimmat 80-henkisen kuoron jäsenistä ovat ammattilaisia tai laulajiksi opiskelevia nuoria Suomesta ja maailmalta.

”On jännittävä ja historiallinen hetki voida aloittaa yhteistyö eurooppalaisilla oopperan aitiopaikoilla uraa tehneen uuden kuoromestarin kanssa, ja uskon, että Schweigerin kanssa pystymme nostamaan kuoron jo ennestään korkeaa profiilia ja taiteellista iskuvoimaa”, sanoo Ville Matvejeff. ”Koejohtotilaisuudessa Schweigerin ja kuorokokoonpanon kemiat tuntuivat kohtaavan erityisen hyvin.”

Schweiger – jonka sopimus kattaa ainakin vuodet 2022–23 – seuraa tehtävässään Matti Hyökkiä, joka on johtanut Oopperajuhlakuoroa vuodesta 2008.  Yhteinen rupeama kuoron kanssa huipentuu Hyökin johtamaan juhlakonserttiin Olavinlinnassa 24.7.2022.  ”Matin kaudella kuoron kansainvälinen profiili on noussut monella tavalla. Hän on tuonut Oopperajuhlille poikkeuksellisen monipuolisen ja pitkän kokemuksensa. Olemme Matille tästä työstä todella kiitollisia ja sitä kokoonnumme yhdessä juhlimaan kuoron konsertissa heinäkuussa”, Ville Matvejeff sanoo.

Vastaa

Post Navigation