Amfion pro musica classica

RSO:n kevätkausi alkaa kolmiviikkoisella Beethoven-festivaalilla

Radion sinfoniaorkesterin ensimmäinen oma festivaali 10.–25.1. avaa orkesterin kevätkauden. Beethoven-teemaisen tapahtuman ensimmäisellä viikolla on ohjelmassa Fidelio-ooppera, Olli Mustosen pianoresitaali sekä Mauricio Kagelin ohjaama elokuva Ludwig van.

RSO:n versio Fideliosta yhdistää oopperan ja teatterin uudella tavalla, sillä teoksen puhuttu dialogi on korvattu Jussi Nikkilän käsikirjoittamalla pienoisnäytelmällä Beethovenin viimeiset sanat. Ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla kuultavassa oopperan konserttiversiossa Leonoren roolin laulaa Johanna Rusanen-Kartano ja Florestanina nähdään Russell Thomas. Puherooleissa ovat Esko Salminen ja Kati Outinen. Fidelion taltiointi esitetään Yle Radio 1:ssä 20.1. ja Yle Teemalla 30.3.

Festivaalin resitaalikonsertin solisti Olli Mustonen on juuri aloittanut mittavan hankkeen, jossa hän aikoo esittää kaikki Beethovenin 32 pianosonaattia. Yksi näistä Mustosen projektin toteutuspaikoista on RSO:n Beethoven-festivaalin Kiihkoksi nimetty konsertti lauantaina 13.1. klo 15. Ohjelmassa ovat sonaatit 1, 2, 22 sekä 23, jonka tuttu lisänimi on Appassionata. Konsertti lähetetään Yle Radio 1:ssä 21.1.

Toinen saman päivän festivaalitilaisuus on Mauricio Kagelin ohjaama elokuva Ludwig van klo 17.30. Argentiinalaissyntyinen säveltäjä Mauricio Kagel asui Kölnissä vuodesta 1957 ja teki siellä useita elokuvia. Tunnetuin niistä on televisiotuotanto Ludwig van, dadaistinen elokuvaessee, suuri hulluttelu Beethovenin 200. juhlavuoden varjolla. Kagel pyrki myös välittämään katsojalle tunteen Beethovenin sävelmaailmasta sellaisena kuin kuuro maestro itse olisi saattanut kuulla sen mielessään vuonna 1826. Lavastussuunnittelijoiksi Kagel pyysi keskeisiä moderneja taiteilijoita. Ennen elokuvan alkua Olli Mustonen vastaa yleisön Beethoven-aiheisiin kysymyksiin.

10.–11.1. klo 19 Musiikkitalo
VAPAUS
Fidelio – Beethovenin viimeiset sanat
Hannu Lintu, kapellimestari
Jussi Nikkilä, ohjaus ja käsikirjoitus
Pietu Pietiäinen, valosuunnittelu
Johanna Rusanen-Kartano, sopraano (Leonore)
Russell Thomas, tenori (Florestan)
Tommi Hakala, baritoni (Pizarro)
Robert Gleadow, basso (Rocco)
Malin Christensson, sopraano (Marzellina)
Jussi Myllys, tenori (Jaquino)
Arttu Kataja, baritoni (Fernando)
Musiikkitalon Kuoro, valm. Jani Sivén
Puherooleissa:
Esko Salminen (Beethoven)
Kati Outinen (sisäkkö Rosalie)

13.1. klo 15.00 Musiikkitalo, Konserttisali

KIIHKO 
Olli Mustonen, piano
Ludwig van Beethoven:
Pianosonaatti nro 1 f-molli op. 2 nro 1
Pianosonaatti nro 2 A-duuri op. 2 nro 2
Pianosonaatti nro 22 F-duuri op. 54
Pianosonaatti nro 23 f-molli op. 57 ”Appassionata”

13.1. klo 17.30 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
SIVULLINEN

Elokuva ”Ludwig van”
Mauricio Kagel, ohjaus

Vastaa

Post Navigation