Amfion pro musica classica

Rso esiintyy urheilulukiolaisille

Kulttuurin laajakaista on yhdeksän kansallisen kulttuurilaitoksen hanke, oppimismenetelmä, jonka tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaista kulttuuriperintöä, herättää kiinnostusta taiteen, kulttuurin, tutkimuksen ja tiedon maailmaan ja tarjota elämyksellistä opetusta peruskoululaisille ja lukiolaisille. Hanketta rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Ympäristöministeriö, Svenska Kulturfonden, FILI, Opetusministeriö ja Konstsamfundet.

Helsinkiläinen urheilupainotteinen Mäkelänrinteen lukio on ollut erityisen aktiivinen ja tutustunut jokaiseen mukana olevaan yhdeksään kulttuurilaitokseen, siis muun muassa Kansallisarkistoon, Kansallisoopperaan ja Valtion taidemuseon eri osastoihin. Kulttuurikunto-kampanja on nyt palkinnut mäkelänrinneläiset kolmella Yleisradiolle suunnatulla, vapaalla mutta budjettiin mahtuvalla kulttuuritoivomuksella.

Yksi toiveista oli saada pieni Radion sinfoniaorkesterin kamarikokoonpano soittamaan koulun ylioppilasjuhliin. Toive toteutetaan mittavammassa muodossa: koko orkesteri esittää ensi tiistaina Mozartin ”pariisilaisen” sinfonian nro 31 klassismin ajan musiikin spesialistin, soolosellisti Jukka Rautasalon johdolla. Esityksen jälkeen koululaiset saavat tutustua orkesterin soittajiin ja työhön.

Vastaa

Post Navigation