Amfion pro musica classica

Rautavaaran Elämän kirja -teoksen uusi sekakuoroversio ensimmäistä kertaa Helsingissä

Einojuhani Rautavaara

Einojuhani Rautavaara

Helsingin kamarikuoron kunniajäsen Einojuhani Rautavaara (1928–2016) ehti ennen kuolemaansa sovittaa alun perin mieskuorolle sävelletyn Elämän kirja -teoksensa sekakuorolle. Helsingin kamarikuoro kantaesitti uuden version Tampereen Sävel -festivaalilla kesäkuussa – nyt se kuullaan ensimmäistä kertaa Helsingissä, Paavalinkirkossa lauantaina 10.8.

Alkuperäisteos vuodelta 1972 on tilausteos Ylioppilaskunnan Laulajille, joka tilasi Rautavaaralta säännöllisesti uutta mieskuoro-ohjelmistoa. Alkuperäisteos koostuu 11 osasta viidellä eri kielellä, mutta sekakuoroversiosta Rautavaara jätti viisi osaa pois ja valitsi niiden tilalle kaksi osaa toisesta YL:lle kirjoitetusta teoksesta Neljä serenadia (1978). Samalla kielivalikoima tiivistyi kolmeksi – mukana on upeita runoja englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, runoilijoina mm. Rainer Maria RilkeCharles Baudelaire ja Walt Whitman. Monumentaalinen teos piirtää kaaren ihmisen elämästä lapsuudesta kuolemaan asti. Mukaan mahtuu rakkautta, taiteilijaelämää ja epävarmuutta.

Konserttikokonaisuudessa on mukana myös kolme osaa yhdysvaltalaissyntyisen Alex Freemanin (s. 1972) valloittavan kauniista Under the Arching Heavens -requiemista, jonka Helsingin kamarikuoro kantaesitti keväällä 2018, kun tasan 100 vuotta oli kulunut Suomen kansalaissodan päättymisestä. Ohjelman täydentävät Jean Sibeliuksen, Fredrik Paciuksen ja Jan Peterszoon Sweelinckin sävellykset sekä pari kappaletta Piae Cantiones -kokoelmasta.

Vastaa

Post Navigation