Amfion pro musica classica

Poskisuudelma Ahtisaarelle – näin oopperakurssilaiset konsertissaan

Savonlinnan jokakesäisen musiikkiakatemian oopperakurssin päätöskonsertissa oli iloinen ja vapautunut tunnelma. Tom Krausen ja Eija Tolpon mestarikurssin yhtäältä ystävällinen, toisaalta lauluilmaisun kokonaisvaltaisuutta korostava henki tuntui tarttuneen myös oppilaisiin. Sekä näyttämöilmaisussa, että laulussa saattoi aistia monin paikoin hyvällä oraalla olevaa itseilmaisua. Lisäksi konserttia oli seuraamassa runsaslukuinen ja varsin arvovaltainenkin yleisö – paikalla olivat muiden muassa presidentti Martti Ahtisaari rouvineen.

Mestarikurssien päätteeksi järjestettävät konsertit ovat usein ongelmallisia, sillä kurssilla opitut ja saavutetut asiat eivät ole päässeet vielä aidosti osaksi oppilaiden ilmaisua ja tekniikkaa. Yleensä konserttitilanteeseen liittyy myös epävarmuutta ja jännittämistä, mikä pakottaa oppilaan turvautumaan vanhoihin ja teknisesti huonoihin tapoihin. Krausen mukaan konsertilla on oma paikkansa osana kurssin antamaa kokemusta.”On tärkeää nähdä, pystyvätkö oppilaat keskittymään, löytämään rauhan ja täydellisen keskittymisen konserttiin mennessä”, Krause toteaa.

Konsertin aloitti egyptiläinen mezzosopraano Gala El Hadidi, joka esitti Habaneran Bizet’n Carmenista. Näyttämön sijaan El Hadidin Carmen liikuskeli yleisön seassa: hän otti täpötäyden Melartin-salin permannolla kirjaimellisesti kontaktin yleisöönsä. Seuraavan esiintyjän, mezzosopraano Tiina-Maija Koskelan Seston aaria Parto, parto Mozartin oopperasta La Clemenza di Tito oli hieman konventionaalisempi, joskin pippurinen esitys: Seston temperamentin sai kokea lavalle asetettu tuoli. Koskelan intensiivistä, mutta rauhallista läsnäoloa tuki myös hänen miellyttävä äänensä, johon syntyi tarvittaessa tekstin vaatimaa karakteria.

Konsertissa vieraili esiintymässä Tom Krausen tytär, Floridassa asuva lyyrinen sopraano Danielle Krause. Danielle Krausen musiikillisesti valmista ja hyvin rakastettavaa esiintymistä oli miellyttävä kuunnella. Tässä Savonlinnan debyytissään hän lauloi Mimin aarian Donte lieta Puccinin oopperasta La Bohéme sekä saman säveltäjän Manon Lescaut’sta aarian In quelle trine morbide.

Naisista kahden mezzon ja loppukonsertissa esiintyneen Danielle Krausen lisäksi konsertissa kuultiin vielä Outi Pekkarisen koloratuuria sekä dramaattista sopraanoa Emriikka Salosta. Pekkarisen laulamat aariat, Verdin Rigoleton Gildan aaria Caro nome sekä Donizettin Linda di Chamounix’n Lindan aaria O luce di quest’anima olivat musiikillisesti varsin herkkiä ja lupaavia tulkintoja. Hänen äänensä oli tasainen ja miellyttävä, joskin odottanee vielä puhkeamista täyteen kukkaansa. Kypsymistä odottaa myös Emriikka Salosen suuri ja dramaattinen ääni, jonka laulajatar kuitenkin pystyi valjastamaan sieluunkäyvään tehtävään Leonoran aariassa Pace, pace mio Dio Verdin oopperasta Forza del Destino. Intensiteetti säilyi myös Rachmaninovin laulussa Ni ver mni drug. Tästä suuren lavan kyvystä kuulemme varmasti, kunhan äänivarat ja lavaesiintyminen vielä vapautuvat fyysisesti.

Jani Kyllönen on nuoreksi mieheksi varsin lavakypsä ja ääneltään lupaava baritoni. Hänen suomenkielinen Papagenonsa oli täynnä elämäniloa aariassa Ma linnustaja olen vain Mozartin Taikahuilusta; enemmänkin naisten perään haikaileva linnustaja saikin saaliinsa kaapatessaan aarian lopuksi pianisti Salla Karakorven juoksujalkaa syliinsä ja pois lavalta. Kuten laulajattaretkin, myös kurssin miehet olivat varsin erilaisia äänityyppejä: baritoni Kyllösen lisäksi kurssille osallistui kaksi tenoria, Marko Nuutinen ja turkkilainen Ünüsan Kologlu. Konsertin väliin jättänyt Nuutinen on Suomen oloissa melko harvinainen italialaistyyppinen tenori, jonka kiinteälle, korkealle ja läpäisevälle äänelle voi oppituntien perusteella lupailla menestystä.

Ünüsan Kologlu tulkitsee ja elää dramaattisella, leveällä äänellään, voimakkaalla olemuksellaan sekä suurella sydämellään musiikin karaktereja hyvin uskottavasti. Vielä viime vuonna baritonirooleja laulanut Kologlu teki vaikutuksen upealla pianissimollaan Cavardossin aariassa E lucevan le stelle Puccinin oopperasta Tosca. Tarvittaessa mahtavaan jylyyn syttyvä ääni oli koetuksella erittäin voimakkaassa esityksessä Siegmundin pitkässä aariassa Dich, selige Frau – Winterstürme Wichen dem Wonnemond Wagnerin oopperasta Die Walküre. Vaikka ylimmät äänet eivät vielä lähteneet vapaasti ulos kropasta, esitys teki vaikutuksen selvällä tekstillään, karaktereillaan ja laulajan sävykkäällä, sydämellisellä persoonallisuudella. Kologlu lauloi myös yhdessä Gala el Hadidin kanssa Carmenin ja Don Josén dueton Bizet’n ooperasta Carmen. Duetto oli poikkeuksellisen näyttävä näyttämön haltuunotto kahdelta tulisieluiselta tulkitsijalta, ja Carmenin surma jopa aidon traaginen.

Kologlun esitysten ja konsertin lopettaneen dueton väliin mahtui vielä Gala el Hadidin esittämä Chanson de Carmen samaisesta oopperasta. El Hadidi on erittäin vaikuttava esiintyjä, jonka kauniista ja tummasta äänestä löytynee jatkossa vielä lisää värejä ja dramaattisuuttakin. Esiintymisestä ei temperamenttia ja tulisuutta puuttunut: esityksen lopuksi el Hadidi laskeutui jälleen yleisön joukkoon ja antoi presidentti Ahtisaarelle poskisuudelman.

Lue lisää:

”Laulun ja näyttämöilmaisun mestarikurssilla Savonlinnan kesässä”

”Savonlinnan musiikkiakatemia ja suomalais-egyptiläinen musiikkisilta”

Comments are closed.

Post Navigation