Amfion pro musica classica

Perjantaina käynnistyvä Musica nova Helsinki törmäyttää idän ja lännen

Johan TallgrenSuomen suurin nykymusiikkitapahtuma, joka toinen vuosi järjestettävä Musica nova Helsinki käynnistyy perjantaina. Festivaalin teemana on keskittyä itään, Aasian, Lähi-idän ja Välimeren alueen säveltäjiin. Käytännössä ”Orient–Occident” -teeman voi myös nähdä suurena sulatusuunina festivaalisäveltäjien kaksoiskansalaisuuksista johtuen – monet ovat opiskelleet Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Torstain lehdistötilaisuudessa festivaalin taiteellinen johtaja Johan Tallgren totesikin kyseessä olevan eräänlainen trilogian päätösosa: vuoden 2009 festivaalilla keskityttiin objektiiviseen ja abstraktiin (Yhdysvallat), kaksi vuotta sitten subjektiiviseen ja ekspressionistiseen (Saksa), ja tänä vuonna ”nämä kaikki räjäytetään auki” kun mukaan tulee migraatioita, eri uskontokuntia ja tuhatvuotisia musiikkikulttuureja globaalisoituvan idän myötä.

Festivaalin pääsäveltäjäksi voi katsoa nousevan israelilaissyntyinen, Harvardissa sävellysprofessuuria pitävä Chaya Czernowin (s. 1957). RSO esittää hänen laajan orkesteriteoksensa Maim (2001–07) perjantaina 8.2. ja Uusinta-kamariyhtye hänen musiikkiinsa keskittyvän kamarimusiikkikonsertin sunnuntaina 10.2. Muita festivaalisäveltäjiä ovat mm. flamenco-musiikkia taidemusiikin keinoin tutkinut espanjalainen Mauricio Sotelo (s. 1961), eturivin japanilaisiin ääni- ja mediataiteilijoihin lukeutuva Ryoji Ikeda (s. 1966), kiinalainen Quo Wenjing (s. 1956), espanjalainen José María Sánchez-Verdú (s. 1968), israelinarabi Samir Odeh-Tamimi (s. 1970), jordanialaissyntyinen Saed Haddad (s. 1972), japanilainen Misato Mochizuki (s. 1969), sekä suomalaisista mm. Harri Vuori (s. 1957), Magnus Lindberg (s. 1958), Veli-Matti Puumala (s. 1965), Sami Klemola (s. 1973), Antti Auvinen (s. 1974) ja Timothy Page (s. 1975). Lisäksi vauhtiin pääsee Korvat auki -säveltäjäkollektiivi uusine yhteistyökumppaneineen kahdella monitaiteisella illalla Suvilahdessa 12.2. ja 13.2.

Festivaalin pääesiintyjävieraaksi muodostuu monikansallinen, Hollannissa Joël Bonsin (Nieuw Ensemble) johdolla toimiva Atlas Ensemble, joka yhdistää kokoonpanossaan ainutkertaisella tavalla länsimaisia soittimia sekä perinnesoittimia Aasiasta ja Lähi-idästä. Atlas Ensemble esiintyy festivaalilla yhteensä neljä kertaa, joista konserteista kaksi keskittyy perinnemusiikkiin, kaksi soittimille vartavasten sävellettyyn nykymusiikkiin. Keskiviikkona 13.2. kuultavassa, Atlas Ensemblen viimeisessä konsertissa kuullaan Musica novan tilausteos säveltäjä Antti Auviselta, joka perehtyi ensemblen kanssa erikoiseen soittimistoon residenssijaksolla Amsterdamissa.

Muita festivaaliesiintyjiä ovat defunensemble, Helsingin kaupunginorkesteri johtajanaan Matthias Pintscher, Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Lothar Zagrosek, Tapiola Sinfonietta johtajanaan Magnus Lindberg, Avanti!-kamariorkesteri johtajanaan Mauricio Sotelo, Helsingin kamarikuoro, Uusinta-kamariyhtye, NYKY Ensemble, UMO, Kaartin soittokunta, ja Experimentalstudio SWR. Festivaalilla on runsaasti ilmaiskonsertteja, monikulttuurinen koko perheen Bazaar-tapahtuma Musiikkitalolla, taiteilijatapahtumia ja muuta.

Linkki: Musica nova Helsinki -festivaalin kotisivut.

Vastaa

Post Navigation