Päiväkirja: Tuon tuosta ulkomailta – Korvat auki ry avautuu maailmalle ja kulttuurituo
Korvat auki ry:n kollektiivinen säveltäjäblogi käynnistyy yhdistyksen aktiivijäsen Jarkko Hartikaisen kirjoituksella.
 |
| Kuva: Saara Vuorjoki |
“Helena Tulven viulukonsertto oli tilattu Viron tasavallan 90-vuotispäivän johdosta ja musiikkilahjaksi Suomen tasavallalle, joka on tukenut Viron itsenäisyyttä. Hieno teos ja hieno ele, millä Viro näyttää esimerkkiä musiikki-ihmeestä vouhkaavalle Suomelle. Toivottavasti suomalaiset ministerit, joista paikalla oli ainakin Paula Lehtomäki, tajusivat eleen merkityksen. Sen voi lukea myös niin, että Viro menee tulevaisuudessa Suomen ohi. Tulven teos nimittäin katsoo Suomen sijasta kohti [K]eski[-E]urooppaa ja tulevaisuutta […] Luulenpa, että jos Suomi nykyisellä kulttuuri-ilmapiirillään tekisi samankaltaisen valtiollisen eleen, saattaisi olla, että teos tilattaisiin sellaiselta, jonka musiikki katsoo 100 vuotta taaksepäin. Siinä voisi sitten mietiskellä, mikä tasavaltojen tilanne silloin oli[si] ja mitä teos näin ollen viestisi.”
– Perttu Haapanen, Amfion 14.4.2008
“Suomalaisen yleisön tietoisuus kansainvälisistä taiteilijoista on hataraa, minkä vuoksi niiden tuominen on järjestäjälle riski. Tämä sisäsiittoisuuden noidankehä olisi saatava purettua.”
– Harri Kuusisaari, Rondo 9/2009
“Kulttuurivientiä ei synny ilman tuontia, hyviä taiteilijoita ja innostunutta yleisöä ei synny, jos se ei kuule uusinta uutta. Ylipäätään kulttuuria ei synny ilman ulkopuolisia vaikutteita ja provokaatioita.”
–Kai Amberla, Rondo 9/2009
Kuluvana toimintavuonnaan 2009–10 Korvat auki ry on jo toiminut kansainvälisemmin kuin koskaan. Syyskuussa yhdistys kutsui vieraakseen kahdeksan italialaissäveltäjää, joiden teokset kuultiin suomalaisen kitaravirtuoosi Patrik Kleemolan esittäminä Korvat auki ry:n Italia–Suomi-tapahtuman konsertissa 26.9.2009 Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Monet vartavasten Kleemolalle kirjoitetuista italialaisteoksista saivat maailmankantaesityksensä, samoin kuin konsertin tuottaneen yhdistyksemme puheenjohtaja Markku Klamin uusi teos. Sibelius-Akatemian auditoriossa järjestettiin osana tapahtumaa myös kaksipäiväinen seminaari, jossa paitsi italialaiset, myös Korvat auki -säveltäjät esittelivät sävellyksiään. Seminaarissa oli sekin kansainvälinen piirre, että Itävallassa päätoimisesti opiskeleva Maria Kallionpää ja Saksassa edellisvuoden opiskellut allekirjoittanut esittelivät Suomessa vielä tuntemattomia uutukaisteoksiaan. Jatkoprojekteja Italian suuntaan on suunnitteilla; seuraavaksi niin, että Korvat auki -säveltäjien teoksia esitettäisiin siellä.
Marraskuussa kylässä oli kokonainen uuden musiikin yhtye: virolainen Ensemble U: esitti konsertissaan 21.11.2009 Sibelius-Akatemian konserttisalissa kolmen virolaissäveltäjän teokset sekä kolme valitsemaansa Korvat auki -säveltäjän teosta. Mukaan valikoituvat teokset Antti Auviselta, allekirjoittaneelta ja Olli Virtaperkolta Suomesta, Ülo Krigulilta, Tatjana Kozlovalta ja Suomessakin opiskelleelta Märt-Matis Lilliltä Virosta. Lisäksi yhtye osoitti myös kiinnostuksensa Ville Raasakan ja Jan Mikael Vainion teosehdotuksia kohtaan, joihin se varmaankin palaa tulevaisuudessa. Yhtye on jo päättänyt levyttää Auvisen ja allekirjoittaneen teokset maaliskuun alussa. Itse konsertti toistetaan sunnuntaina 7.3.2010 Tallinnassa, ja se on tietääkseni ensimmäinen Korvat auki -konsertti, joka viedään sellaisenaan ulkomaille. (”Ears Open -brändiähän” näkee varsinkin ulkomaisilla festivaaleilla toisinaan, mutta kyseisten konserttien ohjelmisto tai järjestäjäporukka ei ole yhdistyksen nykypäivää – enkä viittaa tällä Sibafestin sinänsä imartelevaan mainoskampaniaan “kaupunkilaisine korvineen” ja “korvantaustoineen”.) Harmistukseni määrää siitä, etten itse pääse tuohon konserttiin ei voi sanoin kuvailla: melko myöhään varmistunut, aiemmin helmikuulle kaavailtu Tallinnan-konsertin päivämäärä osuu yhteen Tokion-matkani lähtöpäivän kanssa. Tokiossa yritän oman sävellystyömatkani ohella saada edistetyksi tulevaisuuteen suunniteltua Korvat auki ry:n, Suomen Japanin-instituutin ja Tokyo Wonder Siten yhteistyötä.
Olen jo vuosia kokenut, että Suomeen pitää aktiivisesti tuoda: emme voi kuvitellakaan olevamme omavaraisia. Ryhdyin vakituiseksi nykymusiikkikonserttikävijäksi viimeistään Musica nova Helsinki 1999:n aikoihin. Olin löytänyt Webernin, Stravinskyn, Xenakisin ja muut kestosuosikkini joitakin vuosia aiemmin hyvän musiikinopettajan ja lähikirjaston kautta, sävelsin lähes kaiken vapaa-aikani ja olin jo päätynyt yksityisille sävellystunneillekin. Musica novan vuoden teemaa odoteltiinkin pienissä sibeliuslukiolaisissa nykymusiikkipiireissämme aina innolla, sillä se oli jotain muuta kuin mitä mikään kirjasto, museo tai muu konsertti-instituutio pystyi tarjoamaan: roppakaupalla aivan uusinta ja kiinnostavinta uutta maailmalta. Kuvaa täydensi kesäisin Viitasaaren Musiikin aika, jossa olenkin vieraillut lähes vuosittain vuodesta 2001. Viitasaaren etuna on se, että sen yhteydessä järjestetään maamme ainoa vuosittainen kansainvälisen säveltäjän mestarikurssi.
Vuonna 2006 osallistuin ensimmäistä kertaa sävellysopiskelijana Darmstadtin kansainvälisille uuden musiikin kesäkursseille, joka nimestään huolimatta on samalla yksi maailman tärkeimmistä nykymusiikkifestivaaleista. Siellä avautuneet tyylilliset perspektiivit olivat Suomeen verrattuna laajat, toisin kuin täällä ehkä saatetaan historiankirjoista oppineena ajatella. Virolainen Tatjana Kozlova, jonka musiikkia en tuolloin vielä kerennyt kuulemaan, voitti tuona kesänä maineikkaan Kranichsteiner-palkinnon. Päätin, että asialle pitää tehdä jotain – se jotain on ainakin toistaiseksi edellämainittu suomalais-virolainen konsertti Helsingissä.
Darmstadtista tulin suoraan lentokentältä Avanti!n konserttiin, jossa esitettiin suomalaisittain uudistushakuisena pidettävää nykymusiikkia, Sampo Haapamäkeä ja Jukka Tiensuuta. Hämmästyin, kun suomalaisteokset vaikuttivatkin korvissani nyt yllättävän perinteisesti lyyris-ekspressionistisilta (”niin suomalaisilta!”), vaikka niiden korkean taiteellisen arvon toki ymmärsinkin ja niistä kovasti pidin. Pian tämän jälkeen osallistuin Kööpenhaminassa ensimmäistä kertaa Ung Nordisk Musik -festivaalille säveltäjänä. Siellä sekä Darmstadtista että Suomestakin melkoisesti poikkeava pohjoismainen tyylikirjo yllätti minut, samalla kuin oli inspiroivaa tavata ranskalaisen spektrimusiikin pioneeri Tristan Murail – kumpikaan Sibelius-Akatemian tällä vuosituhannella tarjoamista mestarikurssiopettajista kun ei meriiteiltään yllä lähellekään Tristan Murail’ta.
Samoihin aikoihin Suomessa: Musica nova Helsinki ei vuonna 2007 (”Focus Finlandia”) enää tarjonnutkaan tuota kaipaamani uusinta kansainvälistä, ja seuraavana vuonna festivaalia ei edes järjestetty. Konserteissa uusin musiikki kyllä oli ilahduttavan laajasti läsnä: sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä suomalaisempaa ja mitä perinteisempää se oli, ajattelin. Tuskin kukaan toi esille sitä, mitä vaikkapa sellaisissa uuden musiikin kuumissa maissa kuten Itävalta, Espanja tai Saksa on viime aikoina tehty. Sibelius-Akatemian kirjasto lieneekin tällä hetkellä paras tutustumispaikka tähän musiikin alueeseen Suomessa – osittain siitä syystä, että vuoden 2008 uuden musiikin levyhankintoja konsultoikin lehtori Tapani Länsiön sijaan kaksi sävellysopiskelijaa, allekirjoittanut ja Ville Raasakka.
Ainakin itselläni on paljon suunnitelmia ja ajatuksia Suomen musiikkielämän kaipaaman tuoreuttamisen varalle, etenkin mitä tuontiin tulee. Tunnen (myös henkilökohtaisesti) tukuittain kiinnostavia nuoria, keski-ikäisiä ja vähän vanhempiakin säveltäjiä, joten toivoakseni jollekin tähän blogiin jo vaikkapa vuonna 2015 eksyvälle eivät ole enää täysin tuntemattomia sellaiset säveltäjänimet kuten vaikkapa Mark Andre, Johannes Kreidler, Marco Momi, Einar Torfi Einarsson, Eduardo Moguillansky, Ansgar Beste, Elena Mendoza, Stefan Beyer, Pierluigi Billone, Oscar Bianchi, Genoël von Lilienstern tai Miguel Farías Vasquez. Frankfurtissa asuessani vakuutuin myös Ensemble Modernin organisointikyvystä ja tavasta toimia – jotakin tällaista olisi mielenkiintoista yrittää rakentaa Suomessa.
Se, millä tavalla Korvat auki ry voi olla tässä, alussa siteeraamien musiikkivaikuttajienkin mielestä tärkeässä musiikkituontitehtävässä mukana, riippuu tietenkin sen saamasta rahoituksesta ja yhdistyksen hallituslaisten kiinnostuksesta tarjota konserteissamme myös muunmaalaisten säveltäjien teoksia.
Kirjoittaja on nuori kosmopoliitti säveltäjä, joka asuu tällä hetkellä Helsingin Hermannissa. Korvat auki -yhdistyksen hallituksessa Hartikainen on ollut vuodesta 2003, ensin taloudenhoitajana, sitten mm. varapuheenjohtajana ja tiedottajana, nykyisin sihteerinä. Lisäksi hän on toiminut vuodesta 2006 Suomen kaksihenkisessä Ung Nordisk Musik -toimikunnassa.