Amfion pro musica classica

Search Results: Fagerlund

You are browsing the search results for fagerlund

Tiedote: Kansallisooppera ja Kansallisbaletti panostavat kotimaisiin kantaesityksiin

b6a2a226c4f66974_org

Kansallisoopperan ja Kansallisbaletin kahdeksasta vahvasti nykyajassa kiinni olevasta ensi-illasta kaksi on kotimaisia kantaesityksiä, ja Taikahuilua lukuun ottamatta kaikki ensi-iltateokset ovat syntyneet viimeisten sadan vuoden aikana. Kautta leimaa myös maineikkaiden ohjaajien ja koreografien panos, sillä nyt nähdään mm. Peter Steinin, Dmitri Bertmanin, Jorma Uotisen ja Nacho Duaton töitä. Yleisön viihtyvyyttä on parannettu entisestään uusimalla katsomon istuimet ja päänäyttämön äänijärjestelmä

Suomen Kansallisoopperan ja Kansallisbaletin esityskausi 2015–2016 käynnistyi konserteilla elokuun alussa. Päänäyttämön esitykset aloittaa koko perheen baletti Kaunotar ja hirviö 22.8., ja ensimmäinen ensi-ilta on Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus 4.9.

Menestysmusikaali ja uutuusooppera

Oopperan kausi alkaa 4.9. maailman menestyneimmällä musikaalilla Oopperan kummitus. Andrew Lloyd Webberin musikaali nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Suurin osa eri maissa toteutetuista esityksistä on ollut alkuperäisen tuotannon kaltaisia, mutta Kansallisoopperassa tehdään Tiina Puumalaisen ohjauksessa aivan uusi toteutus. Syyskauden kaikki 30 esitystä on loppuunmyyty, eli musikaalin näkee syksyn aikana 40 300 katsojaa. Keväällä on luvassa yhteensä 23 esitystä, joiden liput tulevat myyntiin 18.8.

Syksyn toinen ensi-ilta on nuoren Dmitri Šostakovitšin hillittömän riehakas ooppera Nenä. Sen on ohjannut Peter Stein, yksi tunnetuimpia eurooppalaisia teatteriohjaajia. Nikolai Gogolin novelliin pohjaavassa oopperassa Kovaljov etsii kadonnutta nenäänsä pitkin Pietaria. Satiirista kuvausta aikansa virkavaltaisesta Venäjästä ja sen merkillisistä ihmistyypeistä terästää räväkän modernistinen musiikki. Näyttävä visualisointi hyödyntää 20-luvun venäläisen modernismin kuvastoa. Zürichin oopperasta peräisin oleva tuotanto nähdään 20.11. alkaen.

Vuosi 2016 alkaa uuden metallinhohtoisen oopperan kantaesityksellä, kun ensi-iltansa saa 22.1. Indigo. Sami Parkkinen on kirjoittanut scifihenkisen tarinan kaikkialle lonkeronsa ulottavan suuryhtiön vallasta, teknologian vaaroista ja onnen etsimisestä. Apocalyptica-yhtyeestä tutut Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen yhdistävät tummanpuhuvassa musiikissa aineksia perinteisestä oopperasta ja raskaasta rockista. Musiikin on editoinut, orkestroinut ja sovittanut Jaakko Kuusisto, ja ohjaajana on Vilppu Kiljunen. Ylen kanssa syksyllä 2014 alkanut yhteistyö jatkuu, kun Indigon esitys 30.1. nähdään suorana lähetyksenä Yle Teemalla.

W. A. Mozartin Taikahuilu nähdään nyt uutta teknologiaa hyödyntävänä tuotantona. Elävät laulajat yhdistyvät saumattomasti mielikuvitukselliseen animaatioon, jonka on toteuttanut brittiläinen teatteriryhmä 1927. Perinteisten dialogien paikalla on tekstejä mykkäelokuvan hengessä ja näin kokonaisuus on entistä tiiviimpi. Berliinin Komische Operin palkittu tuotanto on mahdollisesti kaikkien aikojen hauskin Taikahuilu.

Moskovalaisen Dmitri Bertmanin kekseliäät oopperaohjaukset ovat saaneet monia palkintoja. Nyt Bertmanin työtä nähdään ensi kertaa Suomessa Igor Stravinskyn oopperassa Hulttion tie. Teos kuvaa Tom Rakewellin ja salaperäisen Nick Shadow’n matkaa nautintoihin ja turmioon. Tarinaa kuljettaa mitä kaunein musiikki, sillä 1950-luvulla Stravinsky tyylitteli 1700-luvun oopperoiden tapaan. Ensi-ilta on 18.3. ja Tom Rakewellin roolissa laulaa viimeaikaisista suorituksistaan paljon kiitosta saanut Tuomas Katajala.

Ohjelmistoon palaa syyskaudella hersyvä oopperakomedia Don Pasquale, jo vuodesta 1995 katsojia kerännyt Tosca ja visuaalisuudellaan vaikuttanut Thaïs. Kevään päättää Wagnerin Tristan ja Isolde, jossa kuullaan uusia suomalaisia solisteja: Isoldena on Johanna Rusanen-Kartano ja Tristanin roolissa vuorottelevat Jyrki Anttila ja Robert Dean Smith.

Kansallisooppera kutsuu vuosittain myös vapaan kentän oopperaseurueita ja tanssiryhmiä esiintymään Alminsaliin. Syys–lokakuussa ohjelmistossa on monien toivomaa barokkioopperaa, kun Suomalainen Kamariooppera ja Helsingin barokkiorkesteri esittävät Claudio Monteverdin oopperan Poppean kruunaus. Ohjaaja on Vilppu Kiljunen ja esitykset johtaa Aapo Häkkinen.

Konsertteja, ilmaistapahtumia, yhteistyötä ja osallistavia hankkeita

Elokuun alussa konsertoitiin Espoon tuomiokirkossa Urkuyö ja Aaria -festivaalilla sekä Lahden Sibeliustalossa PYHÄNIEMI 2015 -taidetapahtumassa. Perinteiseen tapaan on pyhäinpäivänä konsertti Johanneksen kirkossa. Helsingin juhlaviikoilla Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro esittivät Leif Segerstamin johdolla Benjamin Brittenin harvoin kuullun suurteoksen War Requiem. Yle Radio 1 välitti konsertin suorana lähetyksenä ja sen voi kuunnella Yle Areenassa maailmanlaajuisesti osoitteessa. Perinteiset joulukonsertit eri puolilla Etelä-Suomea ovat marraskuun lopussa, ja yhteistyössä PianoEspoon kanssa kuullaan lokakuussa tähtipianisti Leif Ove Andsnesin konsertti.

Kansallisooppera tarjoaa myös runsaasti maksuttomia tapahtumia, kuten senioreille suunnattuja Oopperan teetansseja, jotka myös suoratoistetaan verkon välityksellä palvelutaloihin ja hoivalaitoksiin kautta maan. Lisäksi tarjolla on Vauvojen taidetuokioita, Avoimien ovien päivän, oopperatalon pihalla tanssittavat Talvitanssit ja lämpiökonsertteja.

5.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen esittävät Olli Kortekankaan säveltämää ja Minna Lindgrenin kirjoittamaa Sibelius-aiheista koululaisoopperaa Jannen salaisuus. Syksyn aikana oopperan esittävät 22 koulun oppilaat pääkaupunkiseudun lisäksi Hämeenlinnassa, Imatralla, Jämsässä, Kempeleessä, Kokkolassa, Lappeenrannassa, Lohjalla, Mikkelissä, Nurmijärvellä, Oulussa, Porissa, Porvoossa, Tuusulassa ja Vihdissä. Esitykset jatkuvat kevätkaudella.

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on ennättänyt uuteen vaiheeseen. Sibelius-Akatemian, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Kansallisoopperan ja New Yorkin filharmonisen orkesterin yhteishankkeessa jo lähes sata lasta ja nuorta on säveltänyt musiikkia ammattilaisten johdolla. Nyt 10 yläasteikäistä nuorta valmistaa yhteisvoimin kokonaisen oopperan, joka nähdään huhtikuussa 2016. Sävellystyötä ohjaavat Olli Kortekangas ja Riikka Talvitie ja libreton kirjoittamista Michael Baran. Esityksen ohjaa Jere Erkkilä. Kolmen solistin lisäksi mukana on Tuula Tikkasen valmentama Tapiolan lukion kamarikuoro ja orkesterien muusikoista koottu yhtye. Kapellimestarina on Sibelius-Akatemiassa opiskelevat Kara Koskinen, ja lavastus ja puvut syntyvät Taina Relanderin johdolla Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa.

Yhteistyössä Tiedekeskus Heurekan kanssa valmistuu syyskuussa 9–12-vuotiaille koululaisille Tohtori Akustiikka ja kadonnut ääni -kokonaisuus, johon sisältyy työpaja ja miniooppera Heurekan Klassikot-näyttelyssä. Oopperan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Martina Roos, tuttuihin aarioihin perustuvan musiikin sovituksesta Jukka Nykänen ja visualisoinnista Tinde Lappalainen.

Keväällä 2016 lapsille on tarjolla myös uutuuksina Mozartin Taikahuiluun perustuvat Taaperoiden taidetuokiot 2–4-vuotiaille sekä Ämpärimies, Anandah Konosen uusi pienoisbaletti 6–9-vuotiaille. Ämpärimieheen musiikin säveltää Matti Kallio.

Anne Sofie von Otter pääroolissa Sebastian Fagerlundin Syyssonaatissa

Kansallisoopperan on tilannut uuden oopperan säveltäjä Sebastian Fagerlundilta. Sen kantaesitys nähdään syyskuussa 2017. Syyssonaatin libreton on kirjoittanut Gunilla Hemming, ja se pohjautuu Ingmar Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen. Kuuluisan pianistin ja hänen laiminlyömänsä, nyt jo aikuisen tyttären kohtaamisesta kertova elokuva on vuodelta 1978. Fagerlundin Syyssonaatti on ensimmäinen Bergmanin elokuvaan perustuva kokoillan ooppera. Produktion ohjaa ja lavastaa Stéphane Braunschweig, ja Charlotten rooliin on kiinnitetty Anne Sofie von Otter. Teoksen johtaa John Storgårds. Ooppera on Fagerlundin toinen ooppera; aiemmin Fagerlund on säveltänyt kamarioopperan Döbeln.

Katselu- ja kuunteluelämystä parannettu uusimalla istuimet ja äänijärjestelmä

Oopperatalon omistava Senaatti-kiinteistöt on kesän aikana uudistanut päänäyttämön katsomon istuimet. Vanhat istuimet olivat ahkeran käytön jäljiltä niin kuluneita, että niiden uusiminen oli välttämätöntä. Myös istuinten ergonomiaan ja numerointiin oli jo pitkään kaivattu parannuksia. Istuinmukavuus ja näkyvyys näyttämölle ovat nyt entistä paremmat, ja uudet numerokyltit entistä helppolukuisempia. Uudistuksen yhteydessä saatiin myös 9 asiakaspaikkaa lisää. Saliin mahtuu tällä hetkellä enimmillään 1351 katsojaa. Uusien istuinten suunnittelusta vastaa Theatreplan Ltd, ja ne valmisti kilpailutuksen jälkeen italialainen Poltrona Frau. Suunnittelun lähtökohtana oli alkuperäisten istuinten ulkoasu, ja kilpailutuksen kriteereinä olivat erityisesti laatu ja kestävyys.

Salin akustiikkaa on parannettu äänen heijastuspintoja hienosäätämällä. Tällä tavoin näyttämöltä ja orkesterimontusta tuleva ääni hajaantuu entistäkin tasaisemmin katsomoon. Muutos on toteutettu näyttämöaukon ympärille sijoitettujen akustisten elementtien avulla.

Myös päänäyttämön alkuperäinen sähköinen äänijärjestelmä on kesällä uusittu. Suurin osa ooppera- ja balettiteoksista esitetään akustisesti, mutta myös sähköistä äänentoistoa ja äänitehosteita tarvitaan. Korkeatasoinen uusi äänijärjestelmä tarjoaa rikkaan ja vaikuttavan äänimaiseman esimerkiksi nykytanssiesityksissä tai musikaaleissa. Siksi uudistus oli järkevää toteuttaa juuri Oopperan kummituksen esitysten alla.

Syksyn esitykset kiinnostavat

Syyskauden lipuista on varattu jo 60 %. Kevätkauden esitysten myynti käynnistyy 6.10., lukuun ottamatta Oopperan kummitusta, jonka liput tulevat myyntiin jo 18.8.

www.ooppera.fi

TIEDOTE: Suomalaisen barokkiorkesterin syyskausi 2015

Solisteina Amandine Beyer, Sunniva Fagerlund, Peter Holtslag, Antti Tikkanen…

FiBOn syksyyn 2015 kuuluu barokkiorkesteriteoksen kantaesitys, huippuviulisteja ja lumoavaa consort-soittoa

Suomalaisen barokkiorkesterin syyskausi 2015 ei petä tälläkään kertaa! Luvassa on runsaasti vanhaa musiikkia mutta myös orkesterin Perttu Haapaselta tilaaman barokkiorkesteriteoksen Coral Counterpoint kantaesitys. Ohjelmistot ovat FiBOlle jo tunnusomaiseksi muodostuneeseen tapaan kiinnostavia ja huolella koostettuja. Oman Ritarihuoneen residenssisarjan konserttien lisäksi FiBO konsertoi lukuisten yhteistyökumppaneiden, kuten juhlavuottaan viettävien Dominanten ja Harjun Kamarikuoron, kanssa, usein myös Helsingin ulkopuolella.

Jotain uutta, paljon Bachia – Bachin jalanjäljissä Mendelssohnista Haapaseen

Bach–Haapanen–Mendelssohn

La 26.9.2015 klo 19 Paraisten kirkko, Parainen, Barokin labyrinteissä -festivaali
Su 27.9.2015 klo 19 Ritarihuone, Helsinki

Sunniva Fagerlund, nokkahuilu, Peter Holtslag, nokkahuilu, Antti Tikkanen, viulu ja liidaus

**

Konserttoja sylin täydeltä – virtuoosien viulukonserttokoulu

Dall’Abaco–Locatelli–Geminiani–Vivaldi–Händel

Ke 11.11.2015 klo 19 Kaukametsän sali, Kajaani
To 12.11.2015 klo 19 Eino Säisä -sali, Iisalmi
Pe 13.11.2015 klo 19 Ritarihuone, Helsinki
La 14.11.2015 klo 17 Pyhän Tuomaan kirkko, Oulu

Amandine Beyer, viulu, Antti Tikkanen, viulu

**

Jugin jouluconsort – gambamusiikin suloa

Schein–Purcell–Virtaperko–Holborne–Dowland–Lawes–Praetorius

Su 13.12.2015 klo 19 Ritarihuone, Helsinki

Jukka Rautasalo, diskanttigamba ja musiikin johto, Varpu Haavisto, diskantti- ja tenorigamba, Anthony Marini, tenorigamba, Louna Hosia, bassogamba, Ilkka Heinonen, violone ja jouhikko, Eero Palviainen, luuttu, Tuuli Lindeberg, sopraano

Lisää kantaesityksiä: FiBOn ja Dominanten tilaamat teokset barokkiorkesterille ja sekakuorolle Jussi Chydeniukselta ja Ville Matvejeffiltä Johanneksenkirkossa 25.10.2015 klo 18.

Kaikki konsertit löytyvät osoitteesta: fibo.fi/konsertit.

CD recensione: Risto-Matti Marin & l’arte della trascrizione

Marin 1  Marin 2  Marin 3

The art of transcription”; ”The Art of Transcription II”
Pianoforte Risto-Matti Marin
CD Alba ABCD 240 & ABCD 305

Magic fire and other Wagner transcriptions”
Pianoforte Risto-Matti Marin
CD Alba ABCD 353; www.alba.fi

Il programma presentato da Risto-Matti Marin nei tre compact disc da lui dedicati alle trascrizioni pianistiche riflette solo in parte le scelte più frequenti compiute da altri colleghi e presentate all’interno di programmi concertistici o discografici. L’enorme varietà di esempi presenti in letteratura e la disponibilità odierna di migliaia e migliaia di spartiti on line permette oggi del resto a un interprete curioso di addentrarsi con facilità in un comparto magari non così ricolmo di capolavori ma comunque ben popolato di pagine interessanti e ben costruite, spesso testimonianza di un’epoca oggi scomparsa in cui la mancanza di mezzi di riproduzione del suono giustificava la nascita di trascrizioni per strumenti solisti o piccoli ensemble di partiture sinfoniche o di melodrammi ai quali solamente un pubblico molto selezionato poteva accedere nei grandi teatri o nei salotti più esclusivi. Che la trascrizione possa anche diventare un lavoro artisticamente autonomo è cosa risaputa, come è risaputo il fatto che l’autore che meglio seppe elevare a forma d’arte indipendente il comparto della trascrizione – o meglio della Fantasia o Parafrasi – fu senza dubbio Franz Liszt. E’ improbabile che il maestro di Liszt, Carl Czerny, abbia influito più di tanto sul giovane allievo nell’arte della fantasia su temi d’opera e siamo sicuri che il discepolo fosse già in grado in tenera età di improvvisare con grande estro sui motivi dei lavori all’epoca più in voga. Certo è curioso che la Fantaisie brillante sur des motifs de Le Nozze di Figaro op. 493 di Czerny – una delle pagine di raro ascolto scelte da Risto-Matti Marin – e la ben più importante Fantasie über Motive aus Figaro und Don Juan di Liszt siano state entrambe scritte nel 1842. Il lavoro di Liszt, rielaborato molto più tardi da Busoni, non è nemmeno confrontabile con la graziosa compilation di Czerny, ma sarebbe sbagliato liquidare quest’ultima come un semplice prodotto di origine industriale messo assieme seguendo le precise regole esposte dal metodico Carl nei suoi trattati di composizione. Marin naviga con scioltezza attraverso i richiami brillanti che Czerny individua tra “Non più andrai” (a proposito, anche Liszt utilizza lo stesso tema come elemento di apertura, ma con ben altra fantasia !) la “Canzonetta sull’aria”, “Ecco la marcia” e altri momenti indimenticabili dell’opera mozartiana.

Marin prosegue poponendoci il Lacrymosa dal Requiem di Mozart, momento sublime quanto a mio parere di scarsa efficacia sul pianoforte, anche se la trascrizione di Thalberg è estratta dalla imponente raccolta intitolata L’art du chant appliqué au piano, titolo più che esplicativo. E ancora si include uno dei Concerti di Vivaldi-Bach (quello in sol minore, da La Stravaganza) e persino una trascrizione “letterale” (quindi non pensata per fini concertistici) elaborata da Beethoven a partire dalle sue musiche per il Prometheus. Nel riproporre la quinta sinfonia dello stesso Beethoven nella trascrizione di Liszt, Marin si avventura su un terreno battuto con successo da altri colleghi (in primis Glenn Gould) ma esce più che onorevolmente dalla competizione. A dimostrazione che l’arte della trascrizione e della Fantasia è dura a morire anche in epoche più vicine a noi, Marin include nella sua raccolta alcuni elementi molto interessanti. Commissionata nel 1972 dalla BBC al compositore e pianista scozzese Ronald Stevenson (1928-2015), la Peter Grimes Fantasy venne elaborata soprattutto a partire dai famosi Interludes dell’opera di Britten e ottenne un vivo consenso da parte dello stesso musicista. Di recente fattura è Yuki, per coro misto, scritto nel 2004 da Matthew Whittal, compositore canadese trasferitosi in Finlandia : di questo lavoro l’americano Alex Freeman ha messo a punto una trascrizione per pianoforte preparato, qui incisa da Marin con la collaborazione di Tuomas Kivistö. All’ottocento Marin ritorna con una composizione che, per essere precisi, non sarebbe da considerare appartenente al genere della trascrizione, anche se sulla diciannovesima Rapsodia ungherese di Liszt hanno messo le mani sia Busoni che soprattutto Horowitz e Cziffra. Qui Marin opera una sorta di rielaborazione personale condotta sulla base dei due ultimi esempi descritti. Nel secondo cd della casa discografica Alba si trovano altre due celebri trascrizioni: quella di Horowitz-Liszt condotta sulla Danse macabre di Saint-Saëns e quella di Earl Wild sul famoso Vocalise di Rachmaninov. Ancor più recente del pezzo di Whittal è Licht im Licht, fantasia sulle Haydn-Variationen di Brahms scritta nel 2007 da Sebastian Fagerlund, quarantatereene compositore finlandese, dove vengono elaborati in maniera molto indovinata alcuni spunti della celebre opera brahmsiana a partire dalla sua originale stesura per due pianoforti.

Il terzo cd dedicato da Risto-Matti Marin all’arte della trascrizione è interamente dedicato a Wagner, e anche in questo caso le scelte del pianista si rivelano molto interessanti, spaziando da Liszt (con il Walhalla, la Tannhäuser-Ouverture e lo Spinnerlied) a Tausig (Walkürenritt), Brassin (Siegmunds Liebesgesang, Waldweben e il celebre Feuerzauber), Schelling (il Vorspiel dal Tristan), Busoni (la Marcia funebre di Sigfrido) fino ad arrivare anche in questo caso a un lavoro moderno di Jukka Nykänen sull’Olandese volante. Si tratta di trascrizioni che richiedono al pianista un grande impegno virtuosistico,compito che viene assolto da Marin con grande bravura e conoscenza dello stile.

– Luca Chierici, Milano

Arvio: Avanti!n Sello-konsertin jälkeen

Kaksi amfionistia äkkäsivät konsertin päätyttyä toisensa salissa. Oli jäänyt vähän epäselväksi, kumman oikeastaan pitikään kirjoittaa tästä konsertista. Päätettiin tehdä toisin kuin yleensä: ei yritetä puristaa yhden ihmisen ajatuksia tiiviin konserttiarvion muotoon – vaan kirjataankin ylös koko konsertinjälkeinen keskustelu. Kriitikkomaisesta kielenkäytöstä livettiin nopeasti, ja säveltäjäkollegat haastoivat paitsi toistensa argumentaatioita myös omia ennakko-odotuksiaan ja konserttiarvioinnin perusteita.? Read More →

Arvio: Uuden Ajan valloitus

Helsingin musiikkisyksy on saanut vastaanottaa ilahduttavia uuden musiikin areenoita KLANG- ja Tulkinnanvaraista -sarjojen myötä, ja samaan lupaavaan jatkumoon liittyy myös Tapio von Boehmin luotsaama Uuden Ajan Ensemble, jonka perustamiskonsertti soi tiistaina G18-salissa. Kamariorkesterin mittasuhteisiin yltävä nuori ensemble koostuu omistautuneista muusikoista, jotka haluavat keskittyä aikamme musiikkiin. Konsertin ohjelmistoon oli valittu läpileikkauksen omaisesti neljä laajahkoa kamariorkesteriteosta säveltäjiltä, joita yhdistää suomenruotsalaisuus. Aikahaarukka ulottui 1990-luvulta meidän päiviimme, ja ulkomusiikilliset inspiraatiot vaihtelivat kaupunkimaisemista kalliomaalauksiin, mutta yhteneväisten mittasuhteiden ja suhteellisen samankaltaisten tyylipiirteiden myötä teoksista jäi harvinaisen harmoninen kokonaiskuva.

Uljas Pulkkiksen (s. 1975) varhaisempaa tuotantoa edustava At the Scarlet Sage (Punaisen salvian äärellä, 2000) sai innoituksensa kolibrien lennosta. Marimba, vibrafoni, harppu ja piano vipeltävät ja räpyttelevät syvä-äänisesti puhkivaa taustaryhmää ja tietokonemaisia piipahteluja levittelevää ääninauhaa vasten. Pikkuruinen, jalokivenkaltainen lintu muuntuu joksikin massiiviseksi: lintujen jokainen liikahdus nostattaa musiikissa hektisiä ja ekstaattisia leimahduksia. ”Kolibriryhmässä” ei ole tietoakaan höyhenistä, vaan tiheän, kimmeltävän liikkeen miniatyyrienergia suurennetaan suorastaan suhteettomaksi. Walter Witick ja Juuso Laakso kiepauttelivat lyömäsoittimistaan laaja-alaisia, pyörteisiä juoksutuksia, joihin Anna Kuvajan piano ja Lili-Marleen Puusepin harppu perkussionistisesti vastasivat. Staattinen kokonaisrakenne ja mattapintainen sointitekstuuri jätti kuitenkin hieman samean, raskaan vaikutelman, ennen kaikkea siksi, että G18-sali oli äänekkäälle teokselle liian pieni.

Muissakin teoksissa jäi kaipaamaan lisää tilaa yhtyeen ympärille, mutta salin pienuus ei kuitenkaan enää aiheuttanut balanssiongelmia. Johan Tallgrenin (s. 1971) eleginen kaupunkirunoelma Tombeau pour New York (2004 in memoriam Leif G. Tallgren) lipui pitkinä, liukuvina pintoina, joiden con legno -sellojen ja sordinovaskien nostalgisuus ja välinpitämättömyys toivat mieleen Scorsesen Taksikuskin harhanomaiset kaupunkinäyt ja toisaalta Gershwinin urbaanin melankolian. Syyrialaisen runoilija Adoniksen samannimisestä runosta innoittuneen teoksen selkeä ja siro kudos muistutti myös arabialaisia ornamentteja. Kaukaisuudesta luikerteli melodisia säikeitä, jotka toivat teokseen ajallisia ja tilallisia etäisyyksiä.

Samaa hienovaraista mystiikkaa huokui myös Sebastian Fagerlundin (s. 1972) uudesta teoksesta Exhibit (2010), vaikka se esihistoriallisessa aiheessaan vaelsi kauas New Yorkin kaduilta. Pienelle yhtyeelle (huilu, klarinetti, fagotti, viulu, alttoviulu, sello, piano, harppu) sävelletyn luomalaalauksista innoittuneen teoksen kantavana rakenneperiaatteena oli paikoin jopa loitsunomainen imitatiivisuus. Viulisti Pasi Eerikäinen ja huilisti Malla Vivolin piirsivät arkaaisia viivoja, jotka lähtivät kumuloitumaan: siveltimen- tai sormenjälkiä muistuttavat pyrähtelevät eleet kertautuivat soittimesta sottimeen kuin kaiut matalassa luolassa. Hienopiirteiset transsijaksot ja hyönteismäisen ryömivät, vaappuvat liikesarjat muodostivat aktiivisen kokonaisuuden, jota kuulija kurottui ihmettelemään kuin karkeaan kallioseinään piirtyviä dynaamisia, jännittäviä merkkejä.

Konsertti huipentui kamariorkesteriversioon Magnus Lindbergin (s. 1958) Arenasta, joka on mainio esimerkki tasapainoisesta, väkevästä sommitelmasta. Teos on muotopuhdas, hallittu ja kiihkeä. Uuden Ajan Ensemble soi vuolaasti ja eheästi, ja redusoitu versio hahmottui orkesteriversiota sävykkäämpänä ja elastisempana. Klassisista, energisistä motiiveistä koostuva massa hypähteli, paksuuntui, hengitti. Rikas mutta kiinteä teos on koko ajan muuntautumassa, ja johtajan täytyy kyetä hallitsemaan sen tempoiluja – tästä näkee että teos sävellettiin alunperin Jean Sibelius -kapellimestarikilpailuun rakenteen- ja rytminhallinnan koetinkiveksi. Miellyttävä, tyynen viileä Tapio von Boehm näytti taloudellisesti, tarkoituksenmukaisesti ja selvästi, ja teos säilyi kaiken aikaa kimmoisana. Itsenäisiä, motivoituneita muusikoita ei tarvinnut usuttaa tulkintaan, vaan karakterisoinnit syntyivät helposti. Dramaattisesti ja harkitusti organisoitu loppuhuipennus kännistyi Larimatti Punelpuron lavealla sellosoololla, jonka jälkeen orkesteri villiintyi kevätuhrimaiseen rytmirituaaliin. Dynaamisten motiivien ”areenana” alkanut teos muuntautui vähitellen maailmaksi, joka lopulta avautui prokofjevmaisiin maininkeihin.

Kunnianhimoisesti ja innostavasti musisoinut Uuden Ajan Ensemble herättää paljon miellyttävää odotusta. Toivottavasti yhtye vakiinnuttaa paikkansa ja tarjoaa vastakin perusteltuja, tasokkaita nykymusiikkikokemuksia.