Amfion pro musica classica

Helena Juntunen karsiutui finaalista Cardiffissa

Sopraano Helena Juntunen ei päässyt finaaliin asti Cardiffissa Walesissa järjestettävässä Singer of the World -kilpailussa.

Mäntän musiikkijuhlat: Kolme katsetta romantiikkaan

Maailmanluokan Fauré-pianokvartetti kuuluu Mäntän vakiovieraisiin. Ensimmäisinä numeroina kuultavia Mendelssohnin ja Waltonin pianokvartettoja kuulee harvemmin. Fauré:n kvartetot sen sijaan kuuluvat kestosuosikkeihin. Yleensä pianokvartettoja soitetaan väliaikaisilla kokoonpanoilla, joten on harvinaista herkkua kuulla vakiokokoonpanojen loppuun saakka hiottuja tulkintoja.

Mäntän musiikkijuhlat: Piano orkesterina

Mäntässä teemana on tänä kesänä pianosovitukset. Pianosovitusten tekeminen orkesterikappaleista on aina haastavaa siinä missä niiden soittaminenkin. Onkin aina mielenkiintoista kuulla varsinkin uusia ja harvemmin kuultuja sovituksia. Esiintyjät ovat varmasti tehtäviensä tasalla. Jos pääsisin, menisin ehdottomasti tähän konserttiin.

Korsholman musiikkijuhlat: Avajaiskonsertti

Taiteellisen johtajan festivaalin avaus oman orkesterin ja ehkä Suomen parhaimman viulistin Elina Vähälän kanssa.

Mikko Franck Kansallisoopperan väliaikaiseen johtoryhmään

Erostaan helmikuussa ilmoittanut ylikapellimestari Mikko Franck tekee ainakin väliaikaisen paluun Suomen kansallisoopperan johtoon. Franck on sekä oopperan väliaikaisen johtoryhmän jäsen että taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja.