Amfion pro musica classica

Sibeliuksen kuolemasta syksyllä 50 vuotta

Suomen merkittävimmän säveltäjän, Jean Sibeliuksen kuolemasta tulee syksyllä kuluneeksi 50 vuotta. Juhlavuoden vietto on tähän asti ollut laimeaa. Etenkin ulkomailla pohditaan, jääkö Sibelius liian vähälle huomiolle.

Pienimuotoisia tilaussävellyksiä

Heräsin tänään 4.45, kun avovaimoni lähti aikaiselle Kuopion koneelle. Ei tullut enää uni, joten keitin kahvia ja jatkoin sävellystöitäni. Aamupäivä on kulunut lyhyen fagotti-piano -duon parissa. Olen viime kuukausina kirjoittanut monta lyhyttä kappaletta. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia eri tavoin; esimerkiksi duossa huilulle ja kanteleelle kokoonpano oli varsin kiinnostava sinällään. Seuraavakin heinä-elokuussa sävellettävä teos on lyhyt, noin 5 minuuttia.

Tuntuu ilahduttavasti siltä, että Suomessa tilataan nyt taidemusiikkia ehkä enemmän kuin koskaan, lisäksi mukavan erilaisille kokoonpanoille. Näyttää myös siltä, että 5-8 minuutin kamarimusiikki on muotona yleisin. Suomalaiset säveltäjät ovat keskimäärin varsin produktiivisia. Olisiko näillä asioilla yhteyksiä?

Pääosin rahoitus useimpiin pienimuotoisiin tilaussävellyksiin tulee hälyttävän vähistä lähteistä, lähinnä parista säätiöstä. Näiden säätiöiden resursseja ajatellen rahoitusta on parhaiten saatavissa juuri pieniin tilauksiin. Sävellysten tilauspalkkiot huomioon ottaen säveltäjän täytyy säveltää monta yksittäistä pientä kappaletta vuodessa vieläpä suhteellisen nopeasti saadakseen edes osittain toimeentuloa työstään. Ohjaavatko rahoitusrakenteet ja rahoitusvaihtoehdot siis sitä mitä ammattimaisesti sävelletään ja tilataan?

Saksassa Siemensillä on säätiö, joka tukee myös marginaalista nykymusiikkikulttuuria huomattavan näkyvin elein, mm. Siemens-palkinnon muodossa. Koskahan jokin sivistynyt suuryhtiö, mikäli sellaisia tässä maassa on, perustaisi taidetta tukevan säätiön? AVEK myönsi keväällä ensimmäistä kertaa kehittelytukea projekteille (http://www.kopiosto.fi/avek/ajankohtaista/2007/fi_FI/kehittelytuki_07/). Näistä ei siis tarvitse tulla valmiita teoksia. Uusi säätiö voisi myöntää samanlaista tukea; esimerkiksi orkesterin ja live-elektroniikan testaamiseen ja toimivan konseptin kehittämiseen, tai kokeellisten musiikkiteatteri-tilanteiden laboroimiseen ennen verkko- tai multimediajulkaisua.

Säätiön perustamista ja tietokoneeni tekemän harmoniaseulonnan tulosta odotellessani surffailen digitaalisen taiteen sivuilla osoitteessa www.nokturno.org ja proge-yhtye Kuusumun profeetan sivuilla (www.moonfogprophet.com) etsimässä insproivia ideoita.

Musiikin aika: Euroopan laidoilta (Suomi – Portugali)

Suomi-Portugali-maaottelun tunnelmaa on ilmassa Musiikin ajan päätöspäivänä, kun UTA-kvartetti Tiina Karakorven, Asko Heiskasen ja Olli-Pekka Martikaisen kanssa ottaa mittaa Delgadosta, Godinhosta ja Tinocosta, vahvistuksinaan Klemola ja Puumala.

Musiikin aika: 25 Musiikin aikaa

Musiikin ajan vuoden esiintyjän, Insomnio -kamariyhtyeen konsertissa luvassa suurimuotoisia kamarimusiikkiteoksia paitsi italialaiselta Luca Francesconilta, myös Suomen uuden musiikin kärkinimiltä, Jukka Tiensuulta ja nuorelta Sampo Haapamäeltä.

Musiikin aika: Vaihtoehtoiset polut

Mielenkiintoiset kotimaiset esiintyjät ja tilaisuus tutustua kreikkalaisen, Ranskassa paljon vaikuttaneen Georges Aperghiksen tuotantoon.