Amfion pro musica classica

Monenlaisia urkuja

Paavalin kirkossa kuuluu olevan sekä barokki- että romanttiset urut. Mitä eroa niillä oikeastaan on?

Urkutaiteilija Ville Urponen vastaa:

Jos ollaan tarkkoja, pitäisi puhua barokkityylisistä ja romanttistyylisistä uruista. Paavalinkirkossa on kuoriurkuina Urkurakentamo Martti Porthanin vuonna 2005 rakentamat urut, joiden esikuvana on 1700-luvun puolivälin pohjoisitalialaiset urut. Uruissa on yksi sormio, 12 äänikertaa, joista yksi on jalkioäänikerta, sekä liitejalkio. Lisäksi Read More →

BBC:n kävelykonserttien 2009 ohjelma

BBC:n jokavuotisessa Proms-konserttisarjassa on jälleen hyvä suomalaisedustus. Monica Groop ja Helena Juntunen laulavat Szymanowskin Stabat Materia, kun BBC:n sinfoniaorkesteria luotsaa Osmo Vänskä. Samaa orkesteria johtaa myös Susanna Mälkki: ohjelmassa on Beethovenia ja Berlioz’ta. Philharmonia-orkesterin ja uuden taiteellisen johtajan Esa-Pekka Salosen kanssa esiintyvät Labèquen pianistisiskokset.

Muita tärppejä tällä fantastisella festivaalilla, jonka kaikki konsertit on kuunneltavissa myös nettiradiosta seitsemän päivän ajan: Xenakista ja Sostakovitsia rinta rinnan, ne vähemmän tunnetut Tsaikovskin pianokonsertot, 80-vuotiasta George Crumbia juhlistava konsertti, osa Sir Harrison Birtwhistlen oopperasta The Mask of Orpheus sekä Leipzigin Gewandhaus-orkesterin täydennetty Mahlerin kymmenes.

Pariisin-blogin avaus

kuva: Maarit KytöharjuTäällä sitä ollaan keskellä keväistä Pariisia. Aurinko helottaa kesäisen kuumasti ja puistoissa kukkivat kirsikkapuut. Cité Internationale des Artsin ateljeen ikkunoista avautuu komea näköala Pariisin kattojen yli kohti pohjoista. Hiljaisuutta rakastava säveltäjä joutuu hieman joustamaan, sillä olosuhteet ovat kuin suoraan musiikkileiriltä: naapuriateljeissa pianistit kilkuttavat, lyömäsoittajat jyskyttävät ja laulajat livertelevät. Pääsiäisen kunniaksi meno tuntuu hieman rauhoittuneen.

Täällä majailevat muusikot voivat esitellä taitojaan tiistaisin Citéen konserttisalissa järjestettävissä konserteissa. Tämän viikon tiistaina oli vuorossa naapurimme Lucie Antunes, joka paljastui henkeäsalpaavan taitavaksi lyömäsoitinvirtuoosiksi. Stockhausenin ja erityisesti Globokarin teoksissa muusikon omasta kehosta muodostui soitin, jota nuori ranskalaisneitomme käsitteli rohkean estottomasti.

Eilen olikin sitten paluu ”rikospaikalle” eli Ircamiin, jossa sekä allekirjoittanut että hänen vaimonsa ovat opiskelleet tietokonemusiiikkia noin 10 vuotta sitten. Ircamin Espace de projection -salissa TM+ -ensemble soitti milanolaisen säveltäjän Andrea Viganin kantaesityksen sekä Luigi Nonon Maurizio Pollinille säveltämän …sofferte Onde serene… -teoksen pianolle ja nauhalle. Konsertin kruunasi Schönbergin klassikkoteos Pierrot lunaire saksalaisen näyttelijän Isabelle Menken hienovaraisen vahvana tulkintana. Menken ilmaisuskaala puheen ja laulun välimaastossa oli harvinaisen laaja, harmi että hänen äänensä jäi usein soittajien fortissimoiden peittoamaksi.

Konsertin jälkeen Ircamin lämpiössä tarjottiin viiniä ja pientä mutusteltavaa. Siellä tapasimme muutamia vanhoja tuttuja, vaikkakin väki näyttää suurimmaksi osaksi vaihtuneen vuosien saatossa. Tuli myös jälleen todistettua, kuinka suulaita jotkut ranskalaiset saattavat olla. Eräskin musiikkikriitikko vuodatti näkemyksiään konsertista ja kaikesta muusta vastaavasta niin antaumuksella, ettei siinä jäänyt suunvuoroa kenellekään muulle. Onneksi myös kriitikon piti jossain vaiheessa mennä hakemaan lisää viiniä. Kuulin Pariisiin asettuneiden säveltäjäkollegoiden valittelivan sitä, että Ranskassa sävellystilaukset jäävät usein lunastamattomien lupausten tasolle. Suuret sanat eivät yllä toteutukseen saakka. Suomeen verrattuna positiivista on se, että uuden musiikin organisaatioita ja yhtyeitä täällä on paljon enemmän.

Palatessamme puolen yön maissa kotiin, meitä odotti tutuksi käynyt näkymä Citéen edustalla: useita kodittomia miehiä oli käymässä kadunvarteen yöpuulle  makuupusseihinsa sateelta suojaavan katoksen alle.

Suomalaisia kehuttiin, kapellimestari lauloi ja vihelsi

Viikonlopun St. Louisin orkesterin konserteissa Carnegie Hallissa Sibeliuksen viides sinfonia sai ”läpinäkyvimmän ja kiehtovimman esityksen miesmuistiin”, kirjoittaa Anthony Tommasini New York Timesissa. Myös Karita Mattilan Luonnotarta kehuttiin lumoavaksi.

Varsinainen uutinen oli kuitenkin itävaltalaisen säveltäjä-chansonnier HK Gruberin lennon myöhästyminen perjantaina, jolloin orkesterin kapellimestari David Robertson otti haltuun edellisen Frankenstein!! -laulusarjan solistitehtävän. Suomessakin Musica Nova -festivaalilla esitetyn erinomaisen teoksen tekstit ovat nykyaikaisia lastenrunoja, joissa kuvataan esimerkiksi hirviöitä, lepakoita leikkikavereina ja Batmanin ja Robinin läheistä suhdetta. Robertsonin esitys oli Tommassinin mukaan ”estottomuuden tour de force”.

Myös St. Louis Today raportoi aiheesta.

Musiikkiterapiakoulutus alkaa Turussa

Turun musiikkiakatemia alkaa tarjota musiikkipedagogin ja muusikon opintolinjojen lisäksi ensi syksynä myös musiikkiterapeutin koulutusta. Koulutuksesta vastaa kasvatustieteen tohtori, musiikkiterapeutti Liisa-Maria Lilja-Viherlampi, ja sitä annetaan musiikillisen taustan omaaville tai musiikkia opettaville opettajille. Uuteen koulutukseen otetaan ensi syksynä 12–14 opiskelijaa.

”Musiikkiterapia on voimakas kehityssuunta, ja Turun koulutusta on rakennettu yhteistyössä Suomen musiikkiterapiakoulutusten kehittämistyöryhmän kanssa. Päämääränä on laaja-alainen osaaminen, joka kohdentuu niin neurologiaan, motorisiin taitoihin kuin psykoterapiaankin”, Lilja-Viherlampi kertoo Turun Sanomien haastattelussa.