Amfion pro musica classica

Pacius-palkinto oopperalaulaja Laura Pyrrölle

Laura Pyrrö

Laura Pyrrö

Helsingin yliopiston vuoden 2020 Pacius-palkinto on myönnetty sopraano Laura Pyrrölle merkittävästä ja ansiokkaasta toiminnasta Helsingin yliopiston musiikkielämän hyväksi.

Laura Pyrrö on yksi valovoimaisimpia laulajia Suomessa. Hän on jo pitkään esiintynyt tänä vuonna 30 vuotta täyttävän Helsingin yliopiston musiikkiseuran konserteissa Suomessa sekä seuran kansainvälisillä kiertueilla mm. Lontoossa, Pariisissa, Strasbourgissa, Barcelonassa ja Ateenassa esittäen mm. Jean Sibeliuksen, Richard Wagnerin ja Giacomo Puccinin sävellyksiä sekä nykymusiikkia.

Näin hän on omalla tavallaan tuonut esiin Helsingin yliopistossa harjoitettavaa taidemusiikin perinnettä ja jatkanut Paciuksen jo aikanaan luomaa perinnettä. Kesällä 2017 ja 2018 Pyrrö tuotti yliopiston Snellmania-rakennuksen sisäpihalla oopperaproduktiona Gustav Holstin säveltämän muinaiseen intialaiseen Mahabharata-eepoksen tarinaan pohjautuvan oopperan Savitri.

– Pacius-palkinnon saaminen on minulle suuri kunnia ja kaunis osoitus siitä, että myös Helsingin yliopistossa työtäni laulumusiikin ja esittävän säveltaiteen parissa arvostetaan. Paciuksen musiikkia kuuluu aktiiviseen konserttiohjelmistooni ja olen myös levyttänyt Paciuksen ooppera-aarioita, kertoo Pyrrö.

Laura Pyrrö on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutusohjelmasta erinomaisin arvosanoin. Vuonna 2002 Pyrrö voitti ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -laulukilpailussa. Hänen repertuaariinsa kuuluu oopperan lisäksi liediä, operettia, kirkkomusiikkia, modernia ja barokin ajan musiikkia sekä klassista musikaalia, negrospirituaaleja, kabareemusiikkia ja ranskalaista chansonia. Laulajantyönsä lisäksi Laura Pyrrö on laatinut ja sovittanut useita kiitettyjä oopperasuomennoksia.

Helsingin yliopisto jakaa vuosittain Pacius-palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopiston musiikkielämää. Palkinto korostaa luovan säveltaiteen pitkää historiallista perinnettä Helsingin yliopistossa sekä sen elävää harjoitusta nykyisinkin olennaisena osana yliopistoyhteisön omaa musiikkielämää.

Pacius-palkinto perustettiin 1991 yliopiston ensimmäisen musiikinopettajan, Fredrik Paciuksen muistoksi. Pacius aloitti musiikinopettajana Helsingin yliopistossa vuonna 1835 ja hän hoiti tätä tehtävää 35 vuotta vuoteen 1869, jolloin Pacius täytti 60 vuotta ja siirtyi eläkkeelle. Fredrik Pacius sai professorin arvonimen 1860.

Aloittaessaan Helsingin yliopiston musiikinopettajana Pacius aloitti säännöllisen konserttitoiminnan. Hän kokosi osakuntakuoroista, -kvarteteista ja muista ylioppilaslaulajista vuonna 1838 Akateemisen Lauluseuran, jota hän johti vakituisesti vuoteen 1846. Lisäksi Pacius harjoitutti Akateemista kapellia kaksi kertaa viikossa ja antoi yksityisopetusta halukkaille. Yliopiston musiikinopettajan tehtäviin kuului myös akateemisten ja kansallisten juhlatilaisuuksien musiikkiesitysten säveltäminen ja johtaminen.

Palkinnonsaajaa esittää rehtorille Helsingin yliopiston musiikkiseura HYMS. Palkintosumma on 4000 euroa.

Vastaa

Post Navigation