Amfion pro musica classica

Opera Australian kulissien takainen dramatiikka jatkuu

Aikaisemmin tänä vuonna Opera Australian mezzosopraano Fiona Janes kirjoitti oopperan johdolle avoimen kirjeen, jossa moitti oopperan olevan valumassa ”keskinkertaisuuden syövereihin” laskevan musiikillisen tason, diskriminoivan roolituksen, lähipiirin suosimisen ja henkilökunnan painostamisen vuoksi.

Arvostettu bassobaritoni Bruce Martin on liittynyt mukaan arvostelijoiden kuoroon. Martin, joka erosi Opera Australian solistikaartista tammikuussa, valotti eronsa syitä viime keskiviikkona julkaistussa esseessä. Siinä hän syyttää oopperan johdon peukaloineen viimeiseksi jääneestä oopperastaan tehtyä levytystä, mikä olisi tuhonnut hänen maineensa Wagner-laulajana. Martin kysyi myös arvostetun musiikkiprofessorin mielipidettä, ja tämän mukaan bassobaritonin äänenlaatua ”oli muokattu paikoin tunnistamattomaksi”, mikä sai sen ”kuulostamaan välillä kuin vuohen mäkätykseltä”.

Bassobaritoni Martinin Opera Australian toimintakulttuuri on kriisissä. ”On oopperan sisäistä kulttuuria nakertavaa vakuuttaa, kuinka hyvin kaikki on ja kuinka hyvin kaikki pärjäävät”, hän toteaa.

Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi)

Comments are closed.

Post Navigation