Palasin Venäjältä Rjazaniin ja Voroneziin suuntautuneelta konserttimatkalta, jota olivat järjestämässä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus ja Moscow Contemporary Ensemblen intendentti Victoria Korshunova yhdessä Suomen Moskovan suurlähetystön ja kulttuurineuvos Kerstin Kronvallin kanssa. Voronezissa oli pieni nykymusiikkifestivaali, jonka kahdessa konsertissa Moscow Contemporary Ensemble esiintyi. Ohjelmassa oli suomalaista, baltialaista ja venäläistä musiikkia. Voronezissa olivat yhtyeen lisäksi mukana Kerstin Kronvall sekä moskovalaiset säveltäjät Dmitri Kapirin (Capyrin) ja Venäjän säveltäjäliiton pääsihteeri ja säveltäjä Viktor Ekimovski.
En ole aikaisemmin käynyt Venäjällä. Tällä matkalla kohtaamaani vieraanvaraisuuden ja välittömyyden myötä karisivat ne mahdolliset ennakkoluulot, mitkä olivat kenties pidätelleet aiempaa matkustusintoani sinne suuntaan. Musiikillisesti yhtyeellä oli hurja urakka, ohjelmassa oli lähes 20 uutta teosta, mutta se ei vähentänyt muusikoiden lämminhenkistä avoimuutta. Jokaisessa välissä konsertin jälkeen, ennen yöjunaan menoa, ehdittiin aina istuutua paikallisten kattamaan zakuska-pöytään ja pitää hersyviä maljapuheita. Yhtyeen pianistilla Mikhail Ljubovilla oli sitä paitsi väitöstilaisuus Xenakiksen musiikista Moskovaan paluupäivän iltana. Ystävällisesti minutkin kutsuttiin mukaan säveltäjäliiton talossa pidettyyn karonkkaan. Mielenkiintoinen ero muuten Suomeen verrattuna on se, että Venäjän säveltäjäliittoon kuuluu paitsi säveltäjiä myös nykymusiikkiin suuntautuneita musikologeja.
Paitsi kultturillisesti avartava, oli matka myös musiikillisesti mielenkiintoinen. Neljässä intensiivisessä päivässä, omalta osaltani viidestä yöstä neljä yöjunan makuuosastossa, ehti tutustua matkakumppaneihin. Kapirin oli persoonana valloittava, paljon puhuva ja hauskalla huumorintajulla varustettu iso mies, joka sävelsi hyvin sensitiivistä, omien sanojensa mukaan sarjallisuudesta ja spekralismista nousevaa musiikkia. Ekimovskin musiikillinen credo puolestaan oli jatkuva uusiutuminen; jokainen teos tulee säveltää eri näkökulmasta ja eri tekniikalla. Kuulemaani tuotantoa yhdisti kuitenkin primitivistis-punkhenkinen ilmaisu; esimerkiksi konsertto sähköviululle ja orkesterille toi mieleen B. A. Zimmermannin Die Soldaten -oopperan alkusoiton suoraviivaistettuna ja entisestäänkin turboahdettuna. Kuulin teokset myös kahdelta Voronezlaiselta säveltäjältä Elizaveta Tkatshevalta ja Sergej Volkovilta. Volkovin teos oli Stravinskin Petrushkan maailmaa kevyenä versiona ja teatterissa työskentelevän Tkatshevan puolestaan vapaatonaalista teatterimusiikkia.
Me muualta tulleet säveltäjät esittelimme Voronezissa musiikkiamme paikallisessa musiikkiakatemiassa. Minä puolestani kerroin muustakin suomalaisesta musiikista. Olin suorastaan hämmentynyt nuorten opiskelijoiden innosta nykymusiikkia kohtaan; en ole aikaisemmin kohdannut sellaista kysymysten määrää ja tiedon halua. Monet heistä halusivat säveltää, vaikka Voronezissa sävellysopiskelu ei ollut mahdollista. Sävellyksestä olivat kiinnostuneet ainakin yhtä useat nuoret naiset kuin nuoret miehetkin.
Helsinki-Moskova junassa mennen tullen tapaamieni liikemiesten kanssa puhuttuani sopii toivoa, että Venäjän luonnonvaroista saadusta rahasta jokin osa valuisi myös kulttuurille; kuulemma viime vuoden 17 uudesta miljardööristä 16 oli Venäjältä. Tässä mielessä uskoisin, että tämänkaltaiset matkat ovat erittäin tärkeitä ja paikallisen näkyvyyden kannalta oli merkittävää, että Kerstin Kronvall oli mukana. Victoria Korshunovan sanoin kyseessä oli uuden musiikin ”lähetystyö” sinne, missä levyjä tai musiikkia ylipäänsä ei ole juuri tarjolla.