Amfion pro musica classica

Nuorten Kansallinen Kontrabassokilpailu – palkitut

Nuorten Kansallinen Kontrabassokilpailu käytiin la 2.4.2016 Turun konservatoriolla. Eri puolilta Suomea tulleiden nuorten basistien soittamana kuultiin yhteensä 33 kilpailusuoritusta. Kilpailun kuopus oli 8-vuotias ja vanhin 18-vuotias. Kilpailu käytiin neljässä sarjassa, joiden lisäksi kisattiin leikkimielinen jokerisarja, johon osallistui kolme rohkeaa kilpailijaa. Kaiken kaikkiaan tapahtuma onnistui erinomaisesti. Päivä oli pitkä ja antoisa kaikille, runsaslukuinen yleisö kannusti kilpailijoita innokkaasti koko päivän.

Tuomariston jäsenet olivat Teppo Hauta-aho, Sami Koivukangas ja Panu Pärssinen. Kilpailussa myönnettiin erikoispalkinto päivän parhaasta Teppo Hauta-ahon kappaleen tulkinnasta. Palkinnon sai Kaapo Kangas, jolle Teppo Hauta-aho säveltää kappaleen, joka kantaesitetään syksyllä 2016 Suomen kontrabassoklubin syyskonsertissa.

Kilpailun järjestivät Suomen kontrabassoklubi ry. ja Turun konservatorio, ja näillä näkymin seuraava kilpailu käydään vuonna 2020.

Kilpailussa palkitut:

Alakouluikäiset alle kaksi vuotta kontrabassoa soittaneet

1. palkinto 70 €   Niila Loponen, Jyväskylän ammattiopisto, taiteen perusopetus

2. palkinto 35 € Veini-Asseri Peltoniemi, Sibelius-opisto, Hämeenlinna

3. palkinto 20 € Kaius Käki, Musiikkiopisto Juvenalia, Espoo

Alakouluikäiset

1. palkinto 100 € Taavi Korhonen, Länsi-Helsingin musiikkiopisto

2. palkinto 60 € Severi Huhdanpää, Itä-Helsingin musiikkiopisto

3. palkinto 30 € Timo-Pekka Miettinen, Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Erikoispalkinto “päivän svengi” Nuutti Ollikka, Sibelius-opisto, Hämeenlinna

Erikoispalkinto “luonteva esiintyjä” Wilma Anttila, Itä-Helsingin musiikkiopisto

Yläkouluikäiset

1. palkinto 180 € Venla Lahti, Itä-Helsingin musiikkiopisto

2. palkinto 100 € Sohvi Puska, Itä-Helsingin musiikkiopisto

3. palkinto 50 € Touko Manner, Itä-Helsingin musiikkiopisto

3. palkinto 50 € Tuomo Purhonen, Nurmijärven musiikkiopisto

Erikoispalkinto “tuore basisti” Sophie Silvennoinen, Espoon musiikkiopisto

Lukioikäiset

1. palkinto 300 € Kaapo Kangas, Sibelius-Akatemian nuoriso-osasto

2. palkinto 200 € Pauli Pappinen, Keski-Pohjanmaan konservatorio

3. palkinto 100 € Markus Feldt, Sibelius-Akatemian nuoriso-osasto

Erikoispalkinto “romanttinen tulkinta” Pauli Pappinen

Sävellyspalkinto päivän parhaasta Hauta-aho-tulkinnasta Kaapo Kangas

 

Vastaa

Post Navigation