Amfion pro musica classica

Neuvosto-oopperaa Provencessa

Palasin heinäkuussa Aix-en-Provencen festivaalille Etelä-Ranskaan 13 vuoden tauon jälkeen. Kesällä 1998 osallistuin Eurooppalaisen Musiikkiakatemian oopperasävellyskurssille, nyt ilmaannuin kaupunkiin turistin hahmossa. Kukaan ei voinut aavistaa harmittoman ulkomuotoni perusteella, että olin tullut nostalgiavisiitille tuulettelemaan syvälle hautautuneita muistoja. Myös itse Aix-en-Provencen kaupunki on vuosien saatossa ehtinyt melko tavalla muuttua. Sinne on rakennettu kokonainen uusi kaupunginosa, jonka kruunuksi vihittiin uusi oopperatalo vuonna 2007, Grand Théâtre de Provence. Juuri siellä pääsin piippuhyllyltä seuraamaan Dmitri Shostakovitsin Nenä-oopperan esitystä Ranskan kansallipäivänä 14. heinäkuuta.  Kyseessä oli Metropolitanin, Aixin festivaalin ja Lyonin oopperan yhteisproduktio. Ehkäpä kiinnostavinta tässä produktiossa olivat eteläafrikkalaisen William Kentridgen ohjaus ja lavastus. Esimakua Kentridgen Nenä-fantasioista olin saanut muutama vuosi sitten Pariisissa, kun sain nähdä videolta Kentridgen Nenää varten tekemän esitutkielmateoksen Telegrams from the Nose, johon ystäväni François Sarhan on säveltänyt musiikin.

Vähän yli parikymppisen säveltäjän varhaiskypsää Nenää (1927?1928) kansoittavat enimmäkseen irvokkaat marionetit. Gogolin novelliin perustuvan oopperan rempseän hullunkuriseen maailmaan eivät vielä pääse tunkeutumaan hyytävän todellisuuden puuskat, kuten tapahtuu Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethissa muutamaa vuotta myöhemmin (1934). Nenässä on paikoitellen jo nupuillaan ne hetket, jolloin henkilöhahmot alkavat saada lihaa ja verta nukkevartalonsa ympärille, jolloin niiden tunne-elämä alkaa eriytyä koskettavammaksi. Silti täytyy todeta, että nenänsä väliaikaisesti menettävä turhamaisen väljähtynyt keikari ei hahmona yllä jonkun Wozzeckin tai Juhan tasolle emotionaalisessa intensiteetissä. Shostakovitsin Nenän painopiste tuntuu olevan muualla: joukkokohtauksissa ja ensembleissä. Juuri niiden suhteen Kentridgen ohjaus toimi erittäin oivaltavasti. Näyttämä otettiin haltuun sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti, välillä painovoima hävisi kuten Chagallin maalauksissa. Japanilainen Kazushi Ono johti Lyonin oopperan kuoroa ja orkesteria iskevän hallitusti, tasokas solistikaarti oli suurimmaksi osaksi Pietarin Mariinski-teatterista, kuten pääroolin esittäjä baritoni Vladimir Samsonov kollegioasessori Kovalevina sekä korkealta ja kovaa huutava Andrei Popov poliisikomisarion roolissa. Koppavan itsetietoisen nenän roolin esittäjä tenori Aleksandr Kravets on emigroitunut Saksaan.

Komisarion ylikorkea tenori ja poliisilauman kähminnän uhriksi joutuvan pullean rinkelimyyjätytön kimeä uikutus luovat karnevalistisen painajaismaailman, jonka pyörteissä karkuteille lähteneestä korvaamattoman arvokkaasta nenästä kasvaa vähitellen kaikkien pakkomielle. Kun nenä sitten kolmannen näytöksen Intermezzossa kovalla tohinalla yhteisvoimin lynkataan, ennakoi kohtauksen joukkopsykoosin musertava vahvuus seuraavien vuosikymmenten kollektiivituhojen hurjuutta. Nuori Shostakovits hallitsee suurmuotojen dynamiikan astevaihtelut pelottavan tarkasti.

Aixin festivaalilla sai kantaesityksensä myös kahden nuoremman polven säveltäjän kamarioopperat: italialaisen Oscar Bianchin (s. 1975) Thanks to my Eyes Joël Pommeratin näytelmään perustuen sekä ranskalaisen Jérôme Combierin (s. 1971) Austerlitz W.G. Sebaldin romaaniin pohjalta. Oma matka-aikatauluni ei harmillisesti antanut myöten näiden oopperoiden kokemiseen, Bianchi esitettiin matkaani edeltävällä viikolla ja Combier sitä seuraavalla viikolla. Olisin erittäin mielelläni kuullut Musicatreize-yhtyeen konsertin, jossa esitettiin libanonilais-ranskalaisen säveltäjän Zad Moultakan (s. 1967) teos L’Autre rive, jos se vain olisi sopinut matkani aikaraameihin. Löysin cd-levyn Moultakan Anashid-teoksesta, joka on eräänlainen kantaatti solistille, kuorolle ja kamariorkesterille. Raamatun Laulujen laulun arabiankieliseen käännökseen sävelletty Baalbeck-festivaalilla Libanonissa vuonna 2000 kantaesitetty laaja teos näyttää olevan Moultakalle jotain vastaavaa kuin Kullervo Sibeliukselle: läpimurtoteos, jonka säveltäjä on poistanut katalogistaan. Teoksessa Moultaka löytää ensimmäisen kerran oman tapansa yhdistää libanonilaisia vaikutteita länsimaiseen musiikin muodontaan ja mikä tärkeintä, aloittaa yhteistyön upeaäänisen libanonilaisen laulajan Fadia Tomb El-Hagen kanssa.

Vastaa

Post Navigation