Amfion pro musica classica

Musiikkiteknologian festivaali MuTeFest on rohkeasti poikkitaiteellinen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vuosittainen MuTeFest-festivaali järjestetään 21.–25. marraskuuta Musiikkitalon Black Box -salissa ja Café Mascotissa. Festivaalin kahdeksassa tapahtumassa esitellään musiikkiteknologian opiskelijoiden ja opettajien monipuolista taiteellista toimintaa. Ohjelman suunnittelusta vastaavat tänä vuonna ensi kertaa opiskelijat.

MuTeFest lähestyy taidetta laajasti ja haastaa myös yleisön osallistumaan. Tapahtumissa yhdistellään ennakkoluulottomasti eri taiteenlajeja: ääntä ja kuvaa eri muodoissaan, tanssia, performanssia, liikettä sekä akustista ja elektronista musiikkia. Festivaali esittelee musiikkiteknologian opiskelijoiden ja opettajien taiteellisen toiminnan monimuotoisuutta. Myös kansainvälisyys näkyy sekä tapahtuman lavoilla että yleisössä. Ohjelman ovat suunnitelleet musiikkiteknologian opiskelijat Hugh Sheehan, Kaj Mäki-Ullakko, Antti Suomalainen, Hannes Andersson, Juuso Raunio ja Paola Livorsi.

– Laadimme ohjelman siten, että se olisi mahdollisimman lähestyttävä kaikille. Haluamme yhdistää teknologiaa äänitaiteeseen yleisölle tutuissa yhteyksissä. Olemme tehneet yhteistyötä muiden taiteenalojen toimijoiden kanssa, ja tarjolla on todella jokaiselle jotakin, Sheehan kertoo.

Muusikko, säveltäjä, ääniartisti ja pedagogi Marc Villanovan mestarikurssin päätöskonsertissa 22. marraskuuta tarkastellaan improvisaatiota akustisten ja elektronisten soitinten rajapintojen kautta. Konsertissa 23. marraskuuta opiskelijat ja opettajat esittävät uusia teoksiaan. Taideyliopiston Sound Art and Sonic Art Studies (SAMA) -koulutusohjelman opiskelijoiden teoksiin voi tutustua ”happening”-konsertissa 23. marraskuuta. Happening on performanssitaiteen muoto, josta taiteidenvälisyys sekä taiteiden- ja medioidenvälisyys alun perin syntyi. Musiikkiteknologian opiskelijoiden yhtyeet valtaavat Café Mascotin lavan 24. marraskuuta.

Konserttien ohella festivaali tarjoaa yleisölle tilaisuuksia sukeltaa taideteoksiin kokonaisvaltaisesti kaikin aistein. Musiikkitalon Agora-aulaan nousee tapahtuman ajaksi monikanavainen äänikupu, jossa voi itse ottaa osaa äänikokemukseen. Ääni-installaatio (UN)REST Musiikkitalon välilämpiössä tarjoaa tilaisuuden rauhoittua erikielisistä kehtolauluista muodostuvan äänimaailman suojassa.

Kaikki MuTeFestin tapahtumat Taideyliopiston verkkosivuilta

Vastaa

Post Navigation