Amfion pro musica classica

Monica Groop Sibelius-Akatemian laulutaiteen professoriksi

Sibelius-Akatemian laulutaiteen professorin virkaan on nimitetty mezzosopraano Monica Groop. Professuuri täytettiin kutsumenettelyllä viiden vuoden määräajaksi 1.8.2009 – 31.7.2014.

”Sibelius-Akatemian laulutaiteen professorin tulee vastata taiteenalan kehittämisestä sekä kotimaisten että kansainvälisten yhteyksien kautta. Professorin tulee myös muun muassa hoitaa ja kehittää omalta osaltaan laulutaiteen peruskoulutusta, taiteellista toimintaa ja laulutaiteen koulutusohjelman opintokokonaisuutta, sekä edistää alansa opetusta sekä yhteistyötä alansa taiteellisten ja tieteellisten koulutusohjelmien ja laitosten välillä.”

Monica Groop on saavuttanut mainetta erityisesti barokkimusiikin tulkitsijana, ja hänen repertuaarinsa käsittää laajasti myös klassismia, modernia ja nykymusiikkia. Groop on esiintynyt useissa maailman arvostetuimmista oopperataloista. Näihin lukeutuvat muun muassa Lontoon Covent Garden, Tukholman kuninkaallinen ooppera, Baijerin valtionooppera sekä Los Angelesin, Amsterdamin, Kölnin, Pariisin ja New Yorkin oopperat. Hänellä on myös laaja, yli 60 nimikettä käsittävä levytystuotanto. Hän on levyttänyt muun muassa Edvard Griegin koko yksinlaulutuotannon, kaikki Sibeliuksen lauluteokset sekä Bachin keskeisimmät oratoriot.

Vastaa

Yksityinen: Monica Groop Sibelius-Akatemian laulutaiteen professoriksi

Comments are closed.

Post Navigation