Amfion pro musica classica

Mikkelin kaupunginorkesterilla kaksi konserttia Soiva pääsiäinen -sarjassa

Mia Huhta

Mia Huhta

Viime keväänä toteutettiin ensi kertaa Soiva pääsiäinen -konserttisarja, jossa Mikkelin kaupunginorkesterin aloitteesta pääsiäisajan musiikkitarjonta rakennettiin festivaalin muotoon. Tänä keväänä Soiva pääsiäinen -konserttisarja kuullaan 5.-20.4.2017.

Kaupunginorkesteri on konserttisarjassa mukana kahdella eri konserttiohjelmalla. Hiljaisella viikolla keskiviikkona 12.4.2017 klo 19 Mikkelin tuomiokirkossa kapellimestarina vierailee orkesteri taiteelliseksi partneriksi vastikään kiinnitetty Erkki Lasonpalo. Ohjelmassa kuullaan mm. Johann Sebastian Bachin herkkä kantaatti Ich habe genug sopraano Mia Huhdan tulkitsemana. Huhta esittää myös aarioita Georg Friedrich Händelin Messias-oratoriosta. Lisäksi ohjelmassa Bachin orkesterisarja h-molli, johon sisältyy mm. tunnettu Badinerie-osa. Huilusooloista molemmissa Bachin teoksissa vastaa Ilkka Laivaara.

Mikkelin kaupunginorkesterin taiteelliseksi partneriksi vastikään kiinnitetty Erkki Lasonpalo suoritti kapellimestaridiplomin Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin keväällä 2012. Hän on vieraillut lukuisten suomalaisten orkesterien kapellimestarina ja myös Mikkelissä hän on vieraillut useita kertoja. Heinäveden Musiikkipäivien taiteellisena johtajana Lasonpalo on toiminut vuodesta 2014 ja syksyllä 2016 hän aloitti työt Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana sekä vasta perustetun Helsingin Koomisen Oopperan pääkapellimestarina.

Sopraano Mia Huhdalla on laaja-alainen ohjelmisto, joka kattaa vokaalimusiikin eri lajit barokkimusiikista uusimpiin kanta-esityksiin. Hän on esiintynyt laajalti sekä omin liedresitaalein että orkesterien solistina niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hän on kantaesittänyt useita suomalaisia vokaaliteoksia, mm. Heiniön kirkko-oopperan Riddaren och Draken ja P. H. Nordgrenin Te Deum. Huhdan levytyksiä ovat mm. Rautavaaran Auringon talo -ooppera ja Aarre Merikannon ooppera Juha. Lauluopintonsa hän aloitti Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja jatkoi niitä Utrechtin musiikkikorkeakoulussa Hollannissa sekä Sibelius-Akatemiassa. Vuosina 2014–2015 Huhta toimi Joroisten musiikkipäivien taiteellisena johtajana yhdessä viulisti Teppo Ali-Mattilan kanssa.

Ilkka Laivaara toimii Suomen Kansallisoopperan orkesterin huiluryhmän jäsenenä päävastuualueenaan piccolonsoitto. Oopperatöiden ohessa hän on vieraillut soolohuilistina mm. Radion Sinfoniaorkesterissa ja Sinfonia Lahdessa sekä soittanut Savonlinnassa oopperajuhlaorkesterissa.  Orkesterin solistina Laivaara on esiintynyt Joensuun kaupunginorkesterin, Kaartin soittokunnan, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Ensemble Nylandia -barokkiorkesterin kanssa. Laivaara on Finnish Opera Quintet – puhallinkvintetin perustajajäsen ja muutenkin ahkera kamarimuusikko.

Toisessa Mikkelin kaupunginorkesterin Soiva pääsiäinen -sarjan konserteista kuullaan kamarimusiikkia torstaina 20.4.2017 klo 19 Mikaelin kamarimusiikkisalissa. Tuolloin ohjelmassa on Jean Sibeliuksen jousikvartetto B-duuri sekä Johannes Brahmsin pianokvintetto f-molli. Vieraileva pianistina esiintyy Antti Manninen.

Vastaa

Post Navigation