Amfion pro musica classica

”Mikkelin Kaupunginorkesteri on ylpeydenaihe”

Sasha Mäkilä, 38, on valittu Mikkelin Kaupunginorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi. Hänen kautensa alkaa syksyllä ja on kaksivuotinen. Viimevuodet Sasha on ahkeroinut Clevelandin orkesterin apulaiskapellimestarina, eli kokemusta on kertynyt huippuammattilaisten harjoittajana yllin kyllin. Hän on myös ollut monissa projekteissa kysytty opettaja kansainvälisestikin. Mäkilä ehti antaa lyhyen haastattelun Amfionille kaiken nimitysmylläkän keskellä.

Miten aiot kehittää Mikkelin Kaupunginorkesterin toimintaa kaudellasi?

”Mikkelin kaupunginorkesteri on mielestäni teknisesti ja taiteellisesti jo korkealla tasolla nyt, mutta se mitä haluaisin kehittää, on orkesterin oma persoonallinen sointi samaan tapaan kuin esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterilla on oma tunnistettava sointi – mutta tietenkin eri lähtökohdista. Tätä sointikulttuuria voi kehittää käsi kädessä orkesterille istuvan ohjelmiston kanssa, eli haluan myös etsiä sitä ohjelmistoa joka meidän orkesterillemme parhaiten sopii.

Minulla on myös ulkomusiikillinen tehtävä tuoda Mikkelin kaupunginorkesterin toimintaa lähemmäs jokaista kaupunkilaista Mikkelissä ja samaten tehdä orkesteria tunnetuksi Mikkelin ulkopuolella. Kaupunkilaisten pitäisi olla ylpeitä että heillä on oma korkeatasoinen soittajisto joka koostuu instrumenttiensa huippuosaajista.”


Mihin suuntaan aiot viedä ohjelmistosuunnittelua?

”Mikkelissä on viime vuosina soitettu paljon nykymusiikkia – ehkä liikaakin koska kuulijaluvut ovat olleet laskusuunnassa. Kuluneen kauden ohjelmisto puolestaan on ollut poikkeuksellisen kevyttä, mikä on toisaalta osoittanut sen että Mikkelistäkin löytyy yleisöä hyvin täyttämään konserttisalit. Näiden väliltä täytyisi löytyä kompromissi joka tyydyttäisi sekä minua että muusikoita taiteellisesti, ja toisi samalla myös kaupunkilaiset kuuntelemaan konsertteja. Haluaisin etsiä ohjelmiston ydintä klassisromanttisen jousiorkesterimusiikin parhaimmistosta, unohtamatta uudempiakaan säveltäjiä. Lisäksi haluan kutsua orkesterin vierailijoiksi mielenkiintoisia nuoria taiteilijoita joihin olen saanut tutustua työskennellessäni Pariisissa ja Clevelandissa.”

Mitkä seikat uskot vaikuttaneen juuri Sinun valintaasi Mikkeliin?

”Mikkelin kaupunginorkesteri oli ensimmäinen orkesteri Suomessa jonka kanssa minulla oli säännöllistä yhteistyötä jo silloin kun en ollut kapellimestarina kovin tunnettu. Tämä varmasti johtui osin siitä, että henkilökemiat sopivat hyvin yhteen. Toinen vahva tekijä oli se, että orkesteri kysyi minua oikeaan aikaan, juuri kun olin alkanut miettiä sitä mihin suuntaan lähden Clevelandin jälkeen. Ja viimeisenä hyvänä syynä oli se, että orkesterin intendentiksi valittiin ennestään tuttu henkilö jonka kanssa tiesin yhteistyön sujuvan.”

Aiotko jatkaa Clevelandissa jossain roolissa?

”Lähden itse asiassa Clevelandista hiukan etuajassa, sillä Savonlinnan Oopperajuhlien kiinnitys estää minua osallistumasta Blossom-festivaalille tulevana kesänä. Olen menossa takaisin tekemään yhden levytyksen Clevelandin orkesterin muusikkojen kanssa toukokuun lopussa, ja sitten edessä on muutto takaisin Suomeen. Pidän varmasti yhteyttä orkesteriin jatkossa, ja tulen työskentelemään myös Clevelandin musiikki-instituutin kanssa.”

Lue myös Sasha Mäkilän Amfionille kirjoittamat päiväkirjamerkinnät, jotka avaavat kapellimestarin arkea ja matkaa kesäkurssilta ylikapellimestariksi.

Vastaa

Post Navigation