Amfion pro musica classica

Mietteitä periodiliikkeen vuorovaikutustaidoista

Richard Egarr. Kuva: Marco Borggreve

Klassisen musiikin ammattilaisiin (esittäjiin ja säveltäjiin) voidaan monilta osin soveltaa eräänlaista kolmijakoa: On modernin instrumenttikoulutuksen saaneita soittajia, joiden saama koulutus edustaa vanhastaan ajattelutapaa, jossa musiikin historia nähdään jonkinlaisena jatkumona, jossa nykyhetki edustaa parasta tietämystä siitä. Sen lisäksi on periodisoittajia, joiden koulutus pyrkii antamaan jokaiseen musiikkiin sen oman näkökulman. Ja kolmantena ryhmänä voidaan nähdä säveltäjät ja soittajat, jotka pyrkivät luomaan ja/tai esittämään uudenlaista musiikkia. Nykyaikana onneksi yhä harvempi muusikko pysyttelee kategorisesti vain yhdessä näistä leireistä.

Suomen kokoisessa maassa ei ole varaa nirsoilla barokkisoitinten taitajia keikoille haalittaessa, ainoastaan niihin keskittyneitä soittajia on kertakaikkiaan liian vähän. Mukaan on otettava myös monipuolisia modernin puolen muusikoita, jotka taitavat myös vanhoja soittimia. Onneksi meillä on sikäli tervehenkinen toimintakulttuuri, että kiinnostuneet otetaan avosylin mukaan kokeilemaan ja heti, kun taidot riittävät, myös keikoille ilman turhia ennakkoluuloja siitä, ettei olisi mahdollista kyetä ylläpitämään monenlaisten musiikkityylien hallintaan. Olen itsekin pianistintaustani vuoksi kokenut aikanaan saman lämpimän vastaanoton, joka ”ulkopuolisille” on kotimaassa tarjolla.

Muualla Euroopassa tilanne ei ole välttämättä ollenkaan sama. Suurimpia syitä on varmaankin se, että periodisoittajia kertakaikkiaan on paljon enemmän, joten ”kaksoisagentteja” ei tarvita yhtä kipeästi. Useimmiten asenne vaikuttaa olevan se, että omat pienet tai keskisuuret soittajapiirit pyritään pitämään mustasukkaisesti suljettuina ulkopuolisilta yrittäjiltä. Esimerkiksi täällä Hollannissa ollaan Suomea dogmaattisempia mitä tulee periodiliikkeeseen. Monesti varsinkin opiskelijasta tuntuu siltä, ettei musisoinnin tärkein päämäärä olisi mahdollisimman kiinnostava ja vaikuttava soiva lopputulos, vaan mieluummin keskitytään pyörimään periaatteellisella tasolla. On ehkä hiukan yllättävää, että nimenomaan Suomessa eikä esimerkiksi Hollannissa on kuluneen parinkymmenen vuoden aikana saatu vakiinnutettua molempiin suuntiin suhteellisen hyvin toimiva yhteistyö: tänä päivänä periodisoittajien asiantuntemusta ja ammattitaitoa arvostetaan moderneissa piireissä ja toisaalta niissä ollaan nykyään usein aidosti kiinnostuneita tutustumaan perioditekemiseen. Eikä moderni tausta ole mikään leima periodipuolelle syvemmällekään loikanneen soittajan otsassa. Täytyy myös huomioida, että periodipuolen spesialistien modernin puolen osaaminen ei ole mitenkään automaattista Suomessa, vaikka siellä onkin hiljattain alettu säveltää myös melko paljon uutta musiikkia periodisoittimille.

Huolimatta paranevasta vuorovaikutuksesta modenin puolen muusikot ovat usein hiukan varuillaan periodisoittajien kanssa soittaessaan. Jostain syystä periodisoittajat saattavat helposti vaikuttaa besserwissereiltä, jotka tulevat viisastelemaan ja hämmentämään tuttua ja turvallista soppaa ihan turhanpäiten. Luonteva keskusteleva yhteistyö ei ainakaan aina tunnu onnistuvan toivotulla tavalla.

Satuin pääsiäisen aikoihin paikalle Het Haagse Residentie Orkest:n (Haagin kaupunginorkesteri) Matteus-passioharjoituksiin paikalliseen konserttitaloon. Vierailevana kapellimestarina oli Richard Egarr ja continuosoittajana oli Amsterdamin konservatorion cembalonsoiton professori Menno van Delft. Egarr on tunnettu monipuolisena kaikkien kosketinsoitinten taitajana ja kapellimestarina, joka työskentelee kaikenikäisen musiikin parissa. Hänen äärimmäisen energinen ja karismaattinen otteensa orkesteriin oli upeaa katsottavaa. Erittäin hyvät laulusolistitkin saivat soittajat ja kuoron hengittämään kanssaan ilmaisvoimaisella esiintymisellään. Kerrankin modernin sinfoniaorkesterin ja periodikapellimestarin yhteistyö ei tuntunut varovaiselta ja kompromissihakuiselta, vaan soiva lopputulos oli aidosti innostunut ja tuore. Tarkoitukseni ei ole väittää, että kaikkien muusikoiden pitäisi olla joka alan asiantuntijoita, vaan herättää ajatuksia siitä, ettei soittajan ole hyvä jumiutua pelkästään omaan erityisosaamisalueeseensa. Kaikki tyylit ja periodit antavat uusia ja valaisevia näkökulmia toisiinsa.

Vastaa

Post Navigation