Amfion pro musica classica

Mario Venzago Tapiolan partneriksi

Mario Venzago. Kuva: Baltimore Sun

Tapiola Sinfonietta, joka esittää Leif Segerstamin johdolla Sibeliuksen kaikki sinfoniat tulevan kesän Juhlaviikoilla, on nimittänyt sveitsiläissyntyisen Mario Venzagon uudeksi taiteelliseksi partneriksi. Merkittävän uran tehnyt vuonna 1948 syntynyt Venzago on muun muassa Gustavo Dudamelin edeltäjä Göteborgissa ja toimi 2002–2009 Indianapolisin sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana.

Tapiola Sinfonietta on toiminut ilman vakinaista ylikapellimestaria vuodesta 2001. Orkesterin taiteellisista linjauksista päättää kolmikko, johon tällä hetkellä kuuluu intendentin lisäksi kaksi muusikkoa. Lisäksi orkesteri tekee tiivistä yhteistyötä taiteellisten partnereidensa, Pekka Kuusiston, Steven Ashburyn ja jatkossa myös Venzagon kanssa.

Orkesteri elvyttää myös residenssisäveltäjätoimintansa ja esittää ensi kaudella erityisesti Lotta Wennäkosken musiikkia: ensi keväänä uuden teoksen kantaesityksen, teoksen Nosztalgiaim tämän vuoden marraskuussa sekä maaliskuussa Sinfoniettan kaksi vuotta sitten tilaaman Havan.

Vastaa

Post Navigation