Palmgren: pianoteoksia
Henri Sigfridsson, piano
Ondine 2012
Selin Palmgrenin sonaatti D-duuri op. 11 voi eurooppalaisessa kontekstissa vaikuttaa tyttömäisen piskuiselta ja vuonna 1901 myös jo hieman elähtäneeltä avoimessa lisztmäisyydessään, mutta aikanaan se oli käänteentekevä merkkipaalu suomalaisen pianismin historiassa. Palmgren hallitsi instrumenttinsa kypsästi ja kiinnittyi vankasti pianon traditioihin. Ryhdikkäillä ja selkeillä tulkinnoillaan miellyttäneen Henri Sigfridssonin ulottuva, pystysuora ote saa sonaatin herttaisen herooisuuden kukkimaan täydellä voimalla.
Muutamia vuosia pianosonaatin jälkeen syntyneet 24 preludia op. 17 ovat hengeltään pikemminkin musiikillisia hetkiä tai sanattomia lauluja, herkkiä mutta voimallisia tuokiokuvia, jotka rakentuvat jonkin selvän, vinjettimäisen motiivin varaan. Kuvallisimmissa kappaleissa (Unikuva, Meri, Linnunlaulu, Venezia) kummittelee Ravel, ja soreasti Palmgren koetteleekin impressionismin suhmuraisia väriskaaloja. Näiden vastapainona on useita kappaleita ”kansan tapaan”, jotka vertautuvat Griegin Lyriske stykker -syklin vastaaviin. Sigfridssonin irtonainen, ilmava kosketus antaa erilaisille kappaleille selvärajaisesti erottuvat mutta maltilliset karakterisoinnit.
Tunnettu Kevätyö-pianokappale tekee mielen suloiseksi ujosti debussymäisessä pentatoniikassaan ja somassa värihämyssään.