Richard Strauss: Lieder
Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, piano
Ondine 2011
Koska Soile Isokosken Gramophone-palkittu R. Strauss-levy (2002) kuuluu levyhyllyni kestosuosikkeihin, oli selvää että odotukset suosikkisopraanon uutta Strauss-levytystä kohtaan olivat korkealla. Nyt orkesteri on vaihtunut pianoon (vakiopartneri Marita Viitasalo), ja painotus on tunnelmaltaan pienimuotoisemmissa kappaleissa, vaikka mukana on myös Befreit-laulun kaltaisia pommeja.
Päällekkäin kahden Strauss-levyn ohjelmistot menevät vain nimeksi, mikä tietysti on mukava asia. Toisaalta Straussin usein enemmän sinfoniset kuin perinteisen liedmäiset kappaleet ovat luonteeltaan ihan omanlaisiaan riippuen siitä, säestääkö orkesteri vai piano, jolloin ”uusintaotokset” voisivat antaa kiinnostaviakin vertailumahdollisuuksia.
Isokoski on upea myöhäisromantiikan tulkki, jonka sopraanon samaan aikaan loistokas ja intiimi, hehkuva ja yöllinen sävy on poikkeuksellinen. Lied-tradition interiöörimäisen herkkyyden ja myöhäisromanttisen isolinjaisuuden rajapinnalle sijoittuvaan Straussiin tämä sopii äärimmäisen hyvin. Levykokonaisuutta kuitenkin vaivaa tulkinnan tasapaksuus: Straussin aistillisen hurmion, sielunahdistuksen ja klassillisen viehkeyden kontrastit sulautuvat leppeäksi takanääressä nostalgioinniksi. Pysähtyneessä onnenautuudessa leijuvaan Morgeniin tämä sopiikin, mutta esimerkiksi vitaalisti puhkuva Zueignung tarvitsisi kuohua ja pontevuutta, retrospektiivisen nautiskelun sijaan nykyhetken kouraisevuutta. Kimmoisampi fraseeraus varmaan eriyttäisi karakterisointeja. Myös hieman vaikeasti hahmotettava, summittainen kappalejärjestys lisää yksitunnelmaisuuden tuntua.