Chopin
Balladit 1-4, impromptut 1-3, Fantasia-impromptu (käsikirjoitusversio)
Amir Katz, piano
Oehms Classics
Amir Katz ei ehkä ole suuri nimi, hän ei soita suuren levy-yhtiön listoilla tai saa suurta näkyvyyttä konserteillaan. Mutta kun hän soittaa Frédéric Chopinin balladit ja impromptut sellaisella syvyyden vakuuttavuudella ja teknisen pinnan loistokkuudella, että päällimmäiseksi jää kokemus vain suurimmasta pianismista, ei voi kuin ihmetellä vähäistä tunnettuutta.
Balladien kertomuksellisuudesta ei ole mitään takeita, mutta Amir Katz sepittelee käänteitä vanhan tarinaniskijän varmuudella. Hän ujuttaa mielijohteisen vaikutelman viimeisteltyihin fraaseihin, säkeillä on huiput ja laskut, juonenkäänteet tapahtuvat luonnollisesti ja loppusilauksen tarjoaa pehmeä ja pakottamaton kosketus pianoon. Ensimmäisen balladin pidätyksellinen valssisäestys vain vihjailee taustalla, murtosoinnut hurisevat mattona ja presto-codassa on kirpeää kipinöintiä. Hienosti säännöstelty pedaali sujuvoittaa ja yhtenäistää, nitoo nuotteja ilmavasti toisiinsa, eikä suinkaan upota niitä raskaasti pulikoimaan.
Yllättävästi sarjan komeimmaksi tulkinnaksi nousee leppoisin kolmas balladi, jonka aina vain toistuva synkopoitu teema kurkkii kainostellen ja helisee rauhallisesti. Sitten Katz vyöryttää codassa kaikin voimin todistaen edeltäneen liplattelun vain valmistelleen voitokasta loppunousua.
Jos balladit ehtivät jo viedä mielen mennessään, Katz tarjoaa impromptuillaan ehkä vielä ravisuttavamman kokemuksen. Luonnollinen rubato, kurvailevat kaarenpäät ja irtonaiset juoksutukset nostavat salonkityylin riman korkealle. Elegenssi saa seurakseen sorminäppäryyttä mahtailematta toisen impromptun vilisevässä välijaksossa, kun taas Fantasia-impromptun käsikirjoitusversio huokuu dramaattista puhinaa ja kikkailematonta suoruutta, joka on harmillisen harvinaista kymmenien edeltävien levytysten kirittäen aina vain kummallisempiin löytöihin. Katz ei tuo itseään, vaan Chopinin, esille. Erittäin suositeltava levy Chopinin runollisemman tuotannon ystäville.