Amfion pro musica classica

Laulajat ja animaatio kohtaavat Taikahuilussa

Kuva: Iko Freese, Berliinin Komische Oper.

Kuva: Iko Freese, Berliinin Komische Oper.

b6a2a226c4f66974_org

 

 

 

Animaatioelokuva ja laulajat kohtaavat Taikahuilussa aivan uudella tavalla. Ohjaaja Barrie Koskyn ja brittiläisen 1927-ryhmän suosittu tuotanto on nähty alun perin Berliinin Komische Operissa.

Animaatioelokuva ja laulajat kohtaavat W. A. Mozartin klassikko-oopperassa Taikahuilu aivan uudella tavalla. Berliinin Komische Operissa 2012 ensi-iltansa saanutta tuotantoa on esitetty jo mm. Los Angelesissa ja Madridissa. Nyt uudenlainen Taikahuilu toteutetaan Suomen kansallisoopperassa. Ensi-ilta on 26. helmikuuta.

Taikahuilussa ohjaaja Barrie Kosky ja brittiläiseen 1927-ryhmään kuuluvat Suzanne Andrade ja Paul Barritttoteuttivat ensimmäistä kertaa kokonaisen oopperan laulajien ja animaation yhdistelmänä. Elävät ihmiset näyttelevät yhdessä animoitujen hahmojen kanssa ja kaikki yhdistyy saumattomasti musiikin rytmiin.

Pitkien dialogien sijasta puheet esitetään mykkäfilmin tapaan tekstitauluilla. Vaikutteita 1920-luvun elokuvamaailmasta nähdään muutenkin, sillä Papageno muistuttaa Buster Keatonia ja Pamina LouiseBrooksia. Mielikuvituksellisissa animaatioissa nähdään lentäviä elefantteja, laskeudutaan manalaan ja koetaan yllättäviä asioita.

Esitykset johtaa Michael Güttler. Papagenon roolissa vuorottelevat Jussi Merikanto ja Ville Rusanen, Taminon roolissa ovat Tuomas Katajala ja Matias Haakana. Paminaa esittävät Eeva Hartemaa ja Kristel Pärtna ja Sarastrona vuorottelevat Jyrki Korhonen ja Koit Soasepp. Yön kuningattaren roolin laulaa Tuuli Takala. Lavastuksen ja puvut on suunnitellut Esther Bialas.

Esityksiä on tänä keväänä kymmenen ja viimeinen niistä nähdään 30.4. Taikahuilu esitetään suomeksi uutena käännöksenä.

b6a2a226c4f66974_org

Vastaa

Post Navigation