Amfion pro musica classica

Lasten musiikkiviikko keräsi innokasta yleisöä

Musiikkitalossa vietettiin viime viikolla 19.-24.3.2012 ensimmäistä kertaa Lasten musiikkiviikkoa. Kaikkiaan Lasten musiikkiviikon konserteissa oli yli 5 700 kuulijaa.

”Sapelitanssi sai lapset todella svengaamaan Musiikkitalossa. Suurempaa onnistumisen tunnetta ei sinfoniaorkesteri voi kuvitella”, kuvailee Radion sinfoniaorkesterin intendentti Tuula Sarotie tunnelmia RSO:n lastenkonsertissa 21.3.

Posti kantoi Helsingin kaupunginorkesterille tyytyväistä yleisöpalautetta:
”Haluan kiittää vaimoni ja omasta, mutta ennen kaikkea viehättävien kaksi- ja kuusivuotiaiden seuralaistemme puolesta HKO:n ”Mennään eläintarhaan!” -konsertista. En ole koskaan ollut rock-konsertissa, mutta kuvittelen, että nämä pikkuneidit käyttäytyivät kuin eivät olisi sinfonia- vaan rock-konsertissa, niin innoissaan he olivat. Kaksivuotiaatkin oppivat huutamaan ”bravo”. Ja myös huusivat. Kun palasimme lähijunalla Espooseen, toinen kaksivuotiaista lauloi pyytämättä ja yllättäen ehdottoman suosikkinsa ”I-ha-haan”. Harvoin olen nähnyt junassa niin hymyileviä matkustajia.”

Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Sibelius-Akatemian sekä Helsingin ja Turun konservatorioiden järjestämien konserttien lisäksi kuultiin lasten säveltämää musiikkia Kuule, minä sävellän! -konsertissa, joka on osa New Yorkin filharmonisen orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -koulutusohjelmaa. Hankkeen suomalaisina yhteistyökumppaneina ovat Sibelius-Akatemia, Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri sekä Suomen Kansallisooppera.

Ensi keväänä Musiikkitalon lasten musiikkiviikkoa vietetään 8.-14.4.2013.

Vastaa

Post Navigation