Gustav Mahlerin seitsemäs sinfonia (1904-05) on ensyklopedinen runsaudensarvi. Teos vilisee viittauksia Mahlerin aikaisempiin sinfonioihin ja muuhun aikakautensa musiikkiin. Välillä sinfonia vääristelee groteskeiksi irvikuviksi edeltäjänsä kuudennen sinfonian traagisia sävelaiheita. Sinfonian kokonaismuoto on usein koettu ongelmalliseksi: vastoin useampien muiden Mahlerin sinfonioiden kokonaisdramaturgiaa seitsemännessä ei rakennu lineaarista pelastus- tai perikatotarinaa.
Helsingin kaupunginorkesterin torstaikonsertissa sinfonian massiiviset ääriosat hahmottuivat selkeästi. Ei voinut kuin ihailla Leif Segerstamin taitoa rakentaa suurmuotoa tarkasti mietityillä temposuhteilla. Sinfonian 1. osan Richard Straussiin assosioituva ylipursuava sentimentaalisuus ja finaalin banalismeilla herkutteleva ”alla turca” –fanfaarijyskyttely pääsivät esiin railakkaasti.
Sinfonian keskiosien ”varjojen valtakunta” (Adornoa mukaillen) oli puolestaan pienoinen pettymys. Tunnelma ei vaihtunut tarpeeksi yölliseksi (Schattenhaft), vivahteiden kirjo jäi liian kapeaksi. Aloin uumoilla, että orkesteri ei taida tuntea teosta kovinkaan hyvin. Erityisesti 2. ja 3. osissa orkesteri keskittyi enemmän nuotinlukuun kuin tulkintaan. 3. osa Scherzo, joka parhaimmillaan on kaiken murskaksi jauhava alitajunnan kurimus, sai hieman arkisen tulkinnan. Puhallinten huudot ja jousten voihkaisut pitäisi tuoda esiin yhtä karrikoidusti kuin näyttelijöiden eleet 1920-luvun mykkäfilmissä. Myös Scherzoa ympäröivät Nachtmusik-osat kärsivät magiikan puutteesta. 2. osan unenomaiset etäiset lehmänkellot kalisivat liian kovaa peittäen hiljaiset jouset ja 4. osan lempeän humoristinen kitara-mandoliini –duo ei sulautunut osaksi kokonaissointia balanssiongelmien takia. Muutenkin Andante amoroso –osan viehkeää wieniläistunnelmaa kiristi liialla paineella prässäten soitetut jousisoolot.
Ääriosissa kuulimme sentään uljaita vaskisooloja, pasuunoiden iskuvoimaa ja korkean trumpetin säkenöivää hehkua. Käyrätorvisektio suoriutui taistelusta sankarillisesti. Toivottavasti Mahlerin seitsemäs hyväksytään myös meillä Suomessa osaksi kantaohjelmistoa. Teos vaatii kärsivällistä paneutumista ja rohkeaa heittäytymistä sekä esittäjiltä että yleisöltä.