Astor Piazzolla

Vuonna 1862 valmistunut Ritarihuone on verraton paikka klassisen musiikin konserteille. Saliin astuessa huomio kiinnittyy satoihin seiniä koristaviin vaakunoihin ja juhlaviin tuolirivistöihin, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Yllättäen salin avaruus ei ole akustisesti suuri ongelma ja Sibelius-Akatemian Wegelius-salissa ennen niin meluisa Steinway-flyygeli tuntuu täällä olevan paremmin kotonansa.

Viidennen Kamarikesä-festivaalin päätöskonsertin teemana olivat transatlanttiset vaikutteet. Väinö Jalkanen avasi pelin dynaamisella tulkinnallaan yhdysvaltalaisen George Antheilin Toccatasta No. 2.  Hän tavoitti loistavasti teoksen hyväntuulisen, hieman junamaisesti puksuttavan tunnelman.

Igor Stravinskin kirjoittama Piano Rag Music on vinkeää kuultavaa. Ragtimesta muistuttavat lähinnä basson hyppely ja muutamat pisteelliset rytmit. Emil Holmströmin professionaali tulkinta miellytti korvaa. Anton
Rubinstein, jolle teos on omistettu, ei tiettävästi sitä koskaan esittänyt.

Konsertissa kuultiin myös kaksi suurta pianotrioa: Charles Ivesin trio ja Antonin Dvorakin neljäs trio op. 90 lisänimeltään Dumky (monikkomuoto tsekin sanasta dumka: eeppisen runollinen balladi). Dvorakin trion romanttisuus ja hitaiden osien kaihonhetket rikastuttivat konsertin ilmaisuskaalaa. Pasi Eerikäinen, Mikko Lehtola ja Emil Holmström onnistuivat erityisesti trion kansanmusiikkia hyödyntävissä humppakohtauksissa, joissa meno oli mitä mainioin.

Hulvattomuus pääsi lopullisesti valloilleen Ivesin trion toisessa osassa. Riipaisevan intensiivisen ensimmäisen osan jälkeen Jalkanen, Eerikäinen ja Lehtola pääsivät irrottelemaan amerikkalaisten kansanlaulujen parissa. Osan nimi TSIAJ (This Scherzo is a Joke) kertonee kappaleen luonteesta olennaisen. Viimeinen osa meni jäähdytellessä ja tuntui toisinaan hitusen pitkäveteiseltä.

Bonuksena klassisen ohjelmiston joukossa oli Eerikäisen ja Jalkasen tulkitsema Astor Piazzollan Le Grand Tango. Lieneekö Pariisin-vuosien aikaansaannosta vai mitä – joka tapauksessa tämän tango nuevon isän teokset soivat melko lailla mallikkaasti myös klassisen musiikin koulutuksen saaneiden taiteilijoiden käsissä. Vielä vähän lisää riipaisevuutta sellon melodialinjaan ja nautinto on täydellinen.