Amfion pro musica classica

Klassisesta jazzin kautta elektroon – säveltäjä-pianisti Sid Hille konsertoi kolmella kokoonpanolla

Sid Hille. Kuva Maarit Kytöharju.

Sid Hille. Kuva Maarit Kytöharju.

Saksalaissyntyinen Sid Hille kuuluu Suomen omaäänisimpiin taiteilijoihin. Pitkän uran jazzin ja taidemusiikin parissa tehneen muusikon monipuolisuutta niin säveltäjänä, orkesterinjohtajana kuin pianistina on mahdollista kokea seitsemässä eri konsertissa huhti- ja toukokuussa.

Modernia kamarimusiikkia jazzin vapauteen yhdistävä, Suomen johtavia jousisoittajia sisältävä Sid Hille Camerata kantaesittää Hillen tuoreen teoksen Quatuor no. 3 – Equilibrium sekä uutta musiikkia pianolle ja jousikvartetille neljän konsertin sarjassa 12.4.-7.5.

Vapaampaa improvisaatiota edustavat Sid Hille Quintet sekä Contemporary Collective, jotka esiintyvät Koko Jazz Clubilla toukokuussa. Kvintetin konsertissa 14.5. kuullaan Suomen jazzhuippuja kuten trumpetisti Verneri Pohjolaa ja rumpali Teppo Mäkystä. Konsertti koostuu jo edesmenneen, 2000-luvun alussa vaikuttaneen, kotimaisen yhtyeen Platypus Ensemblen musiikista.

Contemporary Collective vie kuulijan tyyli- ja genrerajojen yli ja tuonne puolelle. 21.5. konsertissa liikutaan jazzin ja modernin konserttimusiikin välimaastossa. Vangitseva esiintymistilanne syntyy muusikoiden keskinäisestä kemiasta ja luottamuksesta, mikä mahdollistaa improvisaation sekä riskien ottamisen.

Hilleä on mahdollista kuulla myös soolopianistina 4.5. Temppeliaukion kirkossa, jossa hän esiintyy solistina jo 350. kerran.

Yritän säveltää musiikkia, joka kuulostaa improvisoidulta ja haluan improvisoida musiikkia, joka kuulostaa sävelletyltä. Minua ovat aina kiinnostaneet kaikenlaiset äänet ja äänilähteet: perinteiset soittimet ja kokoonpanot, mutta myös lasten lelut tai elektroniset laitteet kuten analogiset syntetisaattorit. Tämä monipuolisuus kuuluu kaikessa tekemisessäni.

Pianisti Sid Hille (s. 1961) muutti Suomeen vuonna 1994, aluksi Kokkolaan, jossa hän toimi Keski-Pohjanmaan Konservatorion jazzlinjan johtajana, omina opetusaineinaan jazzpiano ja säveltäminen. Hille oli aiemmin ehtinyt kiertää maailmaa ja asua muun muassa Yhdysvalloissa ja Hollannissa. Musiikkikoulutuksensa Hille sai Utrechtin konservatoriosta, Utrecht School of the Arts, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1993.

2000-luvulla Hille on työskennellyt suurimman osan ajastaan säveltämisen ja esiintymisen parissa. Häneltä on syntynyt teoksia niin bigbandeille ja isoille orkestereille kuin kamari- ja elokuvamusiikkiakin. Vuonna 2008 Hillen bigband-sävellys Tango mòrbido y cìnico voitti 1. palkinnon kansainvälisessä sävellyskilpailussa Scrivere in Jazz Italiassa. Hillen Saara Cantellin Kohtaamisia-elokuvaan säveltämä musiikki oli Jussi-ehdokkaana 2011.

Sid Hille Camerata
12.4. klo 18 Länsi-Helsingin musiikkiopisto, vapaa pääsy
15.4. klo 19 Temppeliaukion kirkko (kantaesitys)
17.4. klo 15 Pitskun kulttuurikirkko
7.5. klo 18 Kauniaisten Uusi Paviljonki
Muusikot: Maija Linkola (viulu), Elina Viitasaari (viulu), Lotta Poijärvi (viola), Markus Hohti (sello), Sid Hille (piano)

Sid Hille, 350. soolokonsertti
4.5. klo 10 Temppeliaukion kirkko, vapaa pääsy

SH5 (Sid Hille Quintet) plays ”Tribute to the Platypus”
14.5. klo 21 Koko Jazz Club
Muusikot: Verneri Pohjola (trumpetti), Manuel Dunkel (saksofoni), Sid Hille (piano), Jori Huhtala (basso), Teppo Mäkynen (rummut)

Sid Hille Contemporary Collective
21.5. klo 21 Koko Jazz Club
Muusikot: Teemu Viinikainen (kitara), Heikki Nikula (bassoklarinetti), Sid Hille (piano & elektroniikka), Markus Hohti (sello & elektroniikka) sekä vierailijana Mika Kallio (rummut)

www.sidhille.com

Vastaa

Post Navigation