Amfion pro musica classica

Klassisen musiikin yllättävä vaikutus

Sibelius-Akatemian Rautatiekadun toimipisteeltä Postitalolle kulkevan saattaa yllättää Vivaldin ja Mozartin tunnetuimpien teosten soinnit. Kyseessä ei ole kaupunginisien sivistyshanke vaan yritys pitää (nuoret) vetelehtijät poissa toimistotalon käytäviltä.

Skotlannin Aberdeenista kuuluu yllättäviä uutisia: vastaava yritys epäonnistui, kun nuoriso alkoi tottua soitettavaan musiikkiin ja jopa nauttia siitä. Coven ostoskeskuksen kauppiaat investoivat äänentoistolaitteistoon kyllästyttyään metelöiviin teineihin, mutta orkesterimusiikilla oli päinvastainen vaikutus: ”Niinä iltoina, kun musiikkia ei ollut, nuoret tulivat sisälle kysymään, miksi toosa oli laitettu kiinni. He alkoivat nauttia soitosta, mikä ei ollut tarkoitus”, sanoo myyjä Craig Singers. ”Koska toivomaamme vaikutusta ei syntynyt, on musiikin soittaminen päätetty lopettaa.”

Vaikka vandalismi alueella onkin kasvanut, näkee kunnanvaltuutettu Andy Finlayson asiassa jotain hyvääkin: ”On hienoa, että nuoriso on päässyt käsiksi klassiseen musiikkiin, ja hyvä asia, että he voivat arvostaa tällaistakin.”

Vastaa

Post Navigation