Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaViestit
-
No musiikissa on kyse paljon muustakin kuin vain ”mielipiteistä”, mutta keskustelupalstalla kyse tietysti on mielipiteistä. Mielipiteissä puolestaan ei ole kyse mistä vain. Tämä on keskustelupalsta: keskustelulla on tietyt pelisäännöt. Se on kommunikaatiota, reagointia toisten reaktioihin, sekä kunnollisten perustelujen esittämistä omille mielipiteilleen. Toivomme tänne monipuolista dialogia musiikista, niin, keskustelua. Tähän perustuu Jaanin edellinen viesti.
Ja juuri tämän takia nämä asiat esille nostinkin. Vastaavasta itsekin olin huolissani – että alkaako tämä nyt karsia kuulijoita jossain vaiheessa. Kun alariveiltä ei pääse inhimillisessä ajassa narikoille jos ei lähde ryysimään kun loppuaplodit ovat vielä kesken, skumppajonojen tukkimat käytävät, käsilaukkujen paukahtelut vastakkain…toki se on ”oleellista.” Omasta puolestani yritän ainakin kovasti, ettei tällaisten asioiden mahdollisesti negatiivinenkin sarake sekoittuisi musiikin sarakkeeseen – vaikka tämä sekoittuminen luonnollisesti inhimillistä on suorastaan pavlovmaisella tavalla.
Niinpä; voisi puhua tuoleista, liikkumisesta, arkkitehtuurista, sisäänkäynneistä, muista saleista…muuttujia on paljon ja pyrin kolumnissa niitä juuri kokoamaankin. Mutta varoa pitää etteivät tällaiset muuttujat vie huomiota kokonaan pois oleellisesta.
1.10.2011, 18:46 vastauksena käyttäjälle: Arvio: Musiikkitalo edestä – Velhotytöt häikäisivät, Mahler jytisi #18978Kiitos kommentista! Kuten seuraavassa arviossa mainitsinkin, itsellenikin jäi ”pyöreyden”, ”klangin” ja lämmön nälkä – sellainen fiilis ainakin jäi. Kokonaisuutena Musiikkitalo on tietysti aivan huikea; kuinka nopeasti hemmotteluun tottuukaan, kun haluaa loistavasta täydellisen…Hyvin oli sanottu myös että akustiikka ”ei ole olio.” Myös se, että siihen on ladattu niin silmittömät odotukset, vaikuttaa huomattavasti sen kokemiseen. Eiköhän ajan myötä kokemus tarkennu.
Päinvastoin Lauri, puheesi junnaa edelleen jossakin aidan takana kun toiset ovat vieneet keskustelua eteenpäin ja tuoneet hyviä oivalluksia. Jankkaus on hedelmätöntä.
Kiitos Koistiselle ja Pubiruusulle avartavasta threadista!
7.7.2011, 7:40 vastauksena käyttäjälle: Kansainvälisen Tshaikovski-kilpailun voittajat selvisivät #18892Kilpailujen Facebook-kanavalla ilmeni suuria raivonpurkauksia asian käydessä ilmi. Mitä tuomaristo pihtaa? Nöyryyttää ja odottaa jotain täydellistä?
Kilpailun voittajat ovat juuri selvinneet. Tässä ensialkuun kärkinimet:
Laulu, miehet: 1. Jongmin Park
Laulu, naiset: 1. Sun Young Seo
Sello: 1. Narek Hakhnazaryan
Viulu: jaetulla 2. sijalla Sergei Dogadin ja Itamar Zorman. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu.
Piano: Daniil Trifonov
Tshaikovski-kilpailun suomalaisnimen sellisti Samuli Peltosen 1. erän soitto on kuunneltavissa täältä: http://pitch.paraclassics.com/#/archive/concert/300
Itse sekä Kaamoksen katselmusohjelman että loppukonserttiesityksen kuulleena voin kuitenkin todeta että voitto meni ehdottomasti oikealle kuorolle. Kaamos oli kirkkaasti muita tasokkaampi.
Suomessa piirit ovat pienet ja sisäsiittoiset, joten ongelmallisia tilanteita usein syntyy. Kyseisen tilanteen olisi voinut hoitaa toisellakin tavalla, ettei tulisi tilannetta, jossa voittajan ja tuomariston pj:n välillä on selvä kytkös. Hyvää on se, ettei puhtaasti musiikillisesti arvioiden Kaamoksen voitossa ollut mitään hämärää.
Uuuh. Kiitos tästä! Tosiaan, mustavalkoinen, luitakalisuttava tunnelma loihtiutuu esiin puhtaammin ja paljaammin kuin orkesterisaundilla, jossa imelyys voi torpeoida kaameuden.
Tässä juuri onkin mielestäni yksi musiikin kiehtovimmista piirteistä. Miten pelkät toisiinsa yhdistetyt sävelet niin selvästi tuntuvat ilmaisevan jotakin musiikin ulkopuolista asiaa tai tunnetta, joskus vavisuttavan eksaktisti? Kuten Jaani kattavasti selvensi, musiikin kyky luoda merkityksiä ja viitata itsensä ulkopuolelle on monimutkaisesti ja hyvin pitkälle kulttuurin, konventioiden ja ylipäätään kontekstin sanelemaa. Pidän kuitenkin aivan selvänä, että musiikki jatkuvasti luo myös sisäisesti merkityksiä, tyypillisesti juuri tunteiden kautta. Abstrakteissa sävellyksissä (sonaatit, sinfoniat, preludit jne) ulkoiset tekstuaaliset elementit (kuten otsikointi) eivät luo mitään merkityskontekstia, mutta silti niistä aivan selvästi on luettavissa mitä suuremmissa määrin erilaisia merkityksiä. Näkisin musiikin voiman pitkälti perustuvan juuri tähän. Musiikki muodostaa oman kielensä joka ei ole millään tavoin riippuvainen sanoista; ajatus että vasta kielellisten merkitysten myötä musiikki alkaisi merkitä, on hämmentävänä keskeneräinen.
Jaani viittasi lyhyesti ihmisen ruumiin äänien matkimiseen; juuri ruumiillisuuden (itkun, huokausten, naurun, tanssin, ratsastamisen…) kautta musiikki tyypillisesti alkaa merkitä: se vetoaa ei-kielellisiin, esikielellisiin tuntuihimme, jolloin universaalisti, absoluuttisesti aistimme esim. Tshaikovskin viidennen sinfonian alun kuvaavan epäröintiä, levottomuutta ja vähitellen kasvavaa kiihkeyttä.
Mielestäni on lisäksi erittäin tärkeä erottaa, että ihminen ei aktuaalisesti ala tuntea jotakin musiikin ilmaisemaa tunnetta. Musiikin voima ei perustu siihen, että tulemme surullisiksi kuullessamme Eroican hitaan osan, vaan siihen, että nautimme tavasta, jolla se ilmaisee surua, tunnetta, jota olemme tunteneet ja tulemme tuntemaan. Se mitä musiikki siis ilmaisee, on tunteen ”idea”, se ei ”tee” meitä surullisiksi, iloisiksi yms, vaan tuottaa tunnistamisen, eläytymisen ja sisäistämisen nautintoa.
Kansanmusiikilliset elementit – rytmiset, temaattiset, sävelasteikolliset jne – muodostavat pohjan kokonaisvaltaisesti likipitäen kaikelle Bartókin sävellystyölle. Käsittääkseni arviossa pohdin juuri, mitä kansanmusiikillisuus musiikissa on.
-
JulkaisijaViestit
