Amfion pro musica classica

Viron tasavalta 90 vuotta

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Viron tasavalta 90 vuotta

Tämä aihe sisältää 3 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Ville Komppa 11 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #17867

    hermes
    Jäsen

    ”Sen voi lukea myös niin, että Viro menee tulevaisuudessa Suomen ohi. Tulven teos nimittäin katsoo Suomen sijasta kohti keskieurooppaa ja tulevaisuutta. Pitkä matka on tultu Räätsistä, Pärtistä ja myös Tüürin sellokonsertosta.
    Luulenpa, että jos Suomi nykyisellä kulttuuri-ilmapiirillään tekisi samankaltaisen valtiollisen eleen, saattaisi olla, että teos tilattaisiin sellaiselta, jonka musiikki katsoo 100 vuotta taaksepäin. Siinä voisi sitten mietiskellä, mikä tasavaltojen tilanne silloin oli ja mitä teos näin ollen viestisi.”

    Näin kirjoittaa Perttu Haapanen. Herää kysymys: miten voi katsoa kohti tulevaisuutta, jota ei tunne. Tiedämme että musiikinhistorian suuret säveltäjät ovat katsoneet taaksepäin. Bach yhdisti kaiken siihenastisen, Brahms suuntautui vokaalipolyfonian aikaan. Tulevaisuutta kohti katsominen on aina hypoteesi. Schönberg loi utopian musiikin, ja (samalla, koska musiikki ei ole ihmisestä irrallinen) myös ihmisen kehityksestä. Ennuste on osoittanut onttoutensa, vaikka kiinteästi taaksepäin (1900-luvun alkuun) tuijottavat ”nykysäveltäjät” yhä pitävät kiinni lapsekkaasta matematiikasta.

    Ketä mahtaa Haapanen tarkoittaa puhuessaan niistä säveltäjistä, ”joiden musiikki katsoo 100 vuotta taaksepäin”. Tuohon joukkoon kuuluvat epäilemättä musiikin historian suurimmat (Bach, Mozart, Beethoven, Brahms etc.), mutta Suomessa ja nyt…? Sallinen? Lindberg? Saariaho?(arveluttavaa??? kääntymistä tonaalisuuteen, tietokoneen laiminlyöntiä rytmien (lue: rytmittömyyden) sekoittajana).

    Uskookohan Haapanen todella, että musiikissa on käynnissä evolutiivinen prosessi; siis aikaan sidottu väistämätön edistys? Siis että kehitys, joka luonnossa on johtanut yhä kehittyneempiin ja komplisoidumpiin lajeihin, toimii rinnakkaisesti musiikissa? Mitä mutkikkaampi sävellys, sitä parempi?

    Muuten: Keski-Euroopassako mahtaa olla tulevaisuus? Luulisin, että Suomen voima on nimenomaan itsenäisyydessä, siinä että auktoriteetteja tosin seurataan, mutta horjuvin askelin.

    #18286

    Viittauksessa tulevaisuuteen ja keskieurooppalaisuuteen pitäisi ehkä käyttää sekä-että -rakennetta, erotukseksi siitä, että nämä asiat olisivat suoraan mielestäni rinnasteiset. Evoluutiosta tai kehityksestä en ole maininnut mitään; kommentoijalla on tässä asiassa ilmeisesti oma ristiretki käynnissä. Kun pisteestä A kuljetaan pisteeseen B voi väliä kutsua esim. matkaksi. Matkan aikana esimerkiksi näköalat voivat laajentua. Tosin miksei musiikki voisi kehittyä siinä missä mikä tahansa muukin, vaikka se ei välttämättä käy käsi kädessä musiikin historian kanssa. Olen eri mieltä siitä etteikö Beethovenillla ja kumppaneilla olisi ollut tulevaisuuden visioita musiikin suhteen. Se, mistä innoituksensa ammentaa on eri asia.

    #18287

    Amfionisti
    Jäsen

    Schubert kertoi viittä vaille vainajanakin kuulevansa uusia harmonioita, ja mielenkiintoinen kysymys on, mitä hän silloin kuuli. Pelkkää musiikin materiaa vai ääniksi materialisoituneita henkisiä kokemuksia?
    Meillä on melkoinen määrä aistituntemuksia, jotka ovat luultavasti aina olleet ja tulevat vielä kauan olemaan samoja; hajut, kivut, näkyvä maailma, jne. Samoin lienee myös emotionaalisten tuntemusten parissa; ilo – suru, rakkaus – viha, agressio – pyhyys, jne. Näissä kaikissa ajattomissa nyt-todellisuuksissa on läsnä sekä mennyt että tuleva. Mistä silloin on kysymys matkassa A:sta B:hen? Materiaalin työstötapa voi muuttua (siinä mielessä laajentua), joka ei tietenkään välttämättä (kuten ei mikään muutos yleensäkään) ole kehitystä. Tieteelle (ja myös taiteelle) on välttämätöntä etsiä ja lähestyä olennaisinta, jolloin materian parissa matkaaminen, temmeltäminen alkaa menettää merkitystään huomion keskipisteenä. Musiikki (sisäisenä kokemuksena) kehittyy henkisen edistyksen kautta, tuskin materian muuttamisen kautta.
    Näin ajatellen emootioiden matkassa on kysymys luovasta suuntautumisesta sisäänpäin, jossa kohtaamme vääjäämättä omien kvaliteettiemme haasteet ja muutokset – kehittymisen tai taantumisen. Uskoisin Pertun yhtyvän ajatukseen, että Beethovenin innoitus ja hänen visionsa tulevasta eivät olleet materian rakenteluun rajoittuvia.

    #18288

    Ville Komppa
    Jäsen

    Hermekselle: Perttu sanoi tarkalleen ottaen

    ”Tulven teos nimittäin katsoo Suomen sijasta kohti keskieurooppaa ja tulevaisuutta.”

    Tarttuisin tässä nimenomaan keskieurooppalaisuuteen ja sitä kautta avautuvaan tulevaisuuteen. Suomessa on – osin sinänsä hyvällä syyllä – suosittu suomalaisia säveltäjiä konserttiohjelmissa ja meiltä on jäänyt kuulematta paljon hyvää mm. Keski-Euroopassa hiljan sävellettyä musiikkia.

    Omien kokemuksieni perusteella sanoisin, että _vaikka_ viime aikoina Suomessakin on ainakin alan harrastajien keskuudessa avattu yhä enemmän korvia vaikkapa Itävallan, Saksan ja Ranskan (Sveitsin jne.) nuorten (alle 60 v.) säveltäjien musiikille, varsinainen suomalaisen nykymusiikin ”edistys” on usein katsonut pikemmin taakse- kuin eteenpäin. Tarkoitan tämän kommentiksi niin 80-luvun jälkisarjalliseen kuin nykyiseen jälkiromanttiseenkin liittyen; tarkoitan tässä myös tietynlaista asennoitumista sävelten järjestämiseen ja soivan kudoksen rakentamiseen, jossa perinteiden kunnioittamisen hyvä puoli on tullut esiin erinomaisen satsillisen käsityötaidon muodossa (joka tuntuu joskus olevan maamme rajojen ulkopuolella surkeasti hakusessa).

    Mutta molempi-parempi. Pohdintoja tulevaisuuden läsnä-olosta musiikissa ja ”kehityksestä” on hauska lukea!

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.