Miksi he säveltävät?

No jopas on keskustelua. Igrohn on kuunnellut jotain, eikä tapansa mukaan ole pitänyt kuulemastaan. Tämän hän sitten pukee jotenkin universaaleihin määreisiin sellaisista ominaisuuksista, joilla määritellään hyvyyttä ja merkittävyyttä. Hänen kuulemistaan teoksista nämä ominaisuudet puuttuvat. Nyt sitten pitäisi jotenkin todistaa, että kyllä hän niisti piti, sillä näissä teoksissa oli näitä ominaiskuuksia. Menevät vellit ja pellit pahasti sekaisin.
Tuo historiaan jääminen, sisään tai ulos on ihan samaa leikkiä; oma mieltymys pyritään dokumentoimaan. Igrohn pyrkii dokumentoimaan oman etevyytensä vieläpä dokumentoimalla niiden typeryyden, jotka sisällyttävät Saariahon ja Lindbergin kaanoniin.
Olen sitä mieltä, että Pulkkisilla, Tiensuulla, Kaipaisella, Lindbergillä ja Scelsillä ja tosi monella muulla säveltäjällä on monia mainioita kappaleita, joita on mukava kuunnella. Monet niistä herättävät minussa halun kuunnella niitä uudestaan. Niiden uumenista, tämän mukavan kuuntelukokemuksen lisäksi, jotain uutta ja omaperäistä hakeva, saati löytäva, ei vain tunne musiikkia tarpeeksi. Luulee vasta nyt keksityksi, vaikka Heinrich Zöller oivalsi moisen jo vuosikymmeniä sitten. Tällaisen kaiveleminen on ihan turhaa ja mittakaavatonta. Lauri, opettele kuuntelemaan, pitämään äänistä ja niiden välisistä suhdeverkostoista. Niin kuin Stravinsky niin näppärästi tokaisi:”Eihän musiikki ole kuin intervalleja ja rytmejä”. Ei se sen omaperäisempää ole.

Ikävä velvollisuuteni on todeta, että monista Viitasaaren kursseista huolimatta, Laurin näkemys on kovin arkinen, pinnallinen ja tavanomainen. Olet langennut historiankirjojen ja kirjoittajien ansaan: yirtys kuvailla ”mainiota” jotenkin fiksusti dokumentoiden ja argumentoiden on johtanut harhaan. Mainious, joka on osuva termi sille etteä pidän, on pyritty ikään kuin tieteistämään. Tämä on johtanut siihen, että nuo mainioita kappaleita tehneet säveltäjät ovat tehneet merkittäviä ”uudistuksia”. Niinpä tuo ”uudistaminen” on osa merkittävyyttä, merkittävä säveltäjä uudistaa. Mitäs se Bach keksi ja uudisti, tai Beethoven tai Wagner. Olen joskus oluen ääressä tavannut kisailla oppineiden kanssa tätä ”uudistus”-leikkiä leikkien. Ilmi on käynyt usein se, että uudistuksia jonkun nimiin asetteleva oppinut ei vain tunne tarpeeksi musiikin historiaa. Otan esimerkin. A. Schönberg ja 12 säveltä. Keksikö? Väitähän näin, niin palataan asiaan. Wagner ja tristan-sointu; samat speksit. Minkä ihmeen systeemin Lindberg keksi? Chaconnen? Puolet Lindnergin kappaleista voidaan palauttaa sen tyyppisiin rakenteisiin. Dominomaisen elemuodon ja niiden metamorfoosin? Aika suoraan Stockhausenin Kreutzspielistä; sitä Lindberg tapasi ihailla, syystä. Pointtini on, että tuo ”uusi” , ”keksiä uutta”, ”uudistaa”, ovat täysin eri lohkossa sen kanssa, mistä pidän, mitä mieluusti kuuntelen. Niillä on turha yrittää harhauttaa. Minkä ihmeen ”systeemin” d’Alvan kreivi ”keksi”. Kait nyt eloisia jo monivärisiä priimejä on kuultu ympäri maailmaa tuhansia vuosia. Scelsin salaisuus ei ole ”keksityssä” systeemissä vaan äänien verkoston mainioissa punoksissa. Siksi Scelsin kappaleet ovat mainioita. Kuten muukin mainio musiikki.

Nyt näyttää siltä, että me Pubiruusun kanssa suuntaamme ajatusvektorimme jotenkin samoin, tässä asiassa. LGrohn sensijaan heittelee suuren tietämättömyyden syytöksiä perin heppoisasti, mitä tietämykseeni ja Magnus Lindbergiin tulee; olet. LGrohn, aika hetteisillä vesillä heittosi kanssa. Onneksesi, kuten tiedät, tietämättömömyydestäsi siitä kuinka hyvin Lindbergin musiikin tunnen, en ala dokumentoimaan kertomalla vaikka kuinka monta kurssia olen käynyt ja missä ja kenen kanssa. Satutko, muuten, tuntemaan Lindbergin ainoan yksinlaulun sarjalliset parametrit? Systeemin? Hohhhoijaa… Hieno laulu, muuten, oletko edes kuullut? Mainio!