Amfion pro musica classica

Keskiössä näkymätön Jean Sibelius 12.11.2015

avantilogosmall.105743

– Avanti!-orkesteri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Siltanen piirtävät näyttämölle erilaisen muotokuvan katsetta pakenevasta nerosta

Uudessa musiikkidraamateoksessa kuullaan mestarin vähemmän tunnettuja teoksia sekä Magnus Lindbergin orkesterisovituksen kantaesitys.

”SCH!! eli IHANA OLENTO” on hellän ironinen muotokuva Jean Sibeliuksesta vuonna 1927. Näytelmä on tragikomedia ja egoismin korkeaveisu, näyttämörunoelma luovasta ”Jumalasta” ja hänen lähellä elävistään, häntä ihailevista ja pelkäävistäkin naisista.

Teos kulkee häikäilemättömästi pateettisesta draamasta komediaan, oratoriosta kansannäytelmään. Näyttämölle rakentuu Ainola syyskesäisenä yönä, kun ukkonen on tulossa, öiset etikkakurkut inhottavat ikääntyvää maestroa ja eräs nukke on salaperäisesti kadonnut. Yläkerran työhuoneessa säveltäjän ympärillä tuntuu kulkevan varjoja, viskipullo yrittää pysyä kiinni ja sävelet antavat odottaa itseään.

Kyseessä ei ole paljastusnäytelmä vaan piiloutumisnäytelmä – kokovartalopiilokuva miehestä, joka ei lähikuvaan halua. Piiloleikin kunniaksi yleisö ja näkymätön Sibelius kuulevat mestarin 12 vähemmän tunnettua sävellystä sekä kantaesityksenä Magnus Lindbergin orkesterisovituksen SibeliuksenCapricciettosta.

Sibeliuksesta tuli vasten tahtoaan ja inhimillisesti katsoen liian varhain Suomi-symboli.  Kansallistaiteilijan titteli on yksi tapa panna mies piiloon. Piilossa Jean Sibelius olisi pysytellyt koko juhlavuotensakin – jos olisi elänyt 150-vuotiaaksi – jotteivät suomalaiset kyllästyisi häneen ja repostelisi asioita, jotka hän halusi rajata julkisivunsa taakse.

”Säveltäjämuotokuvissani yritän tavoittaa lähikuvaan kulloisenkin säveltäjän mielenmaiseman, luonteen ja tämän musiikillisen ajattelun pohjapiirroksen. Yhdeksännessä potretissa jahtaan vastahakoista mallia. Katseelta suojautuminen oli Sibeliuksen luonteen mukaista: kameroita ja mikrofoneja hän pelkäsi, näköispatsaita, itsensä teeskentelemistä ja repliikkien panemista suuhunsa hän olisi kauhistunut – emme halua teoksessa loukata hänen tahtoaan”, teoksen käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Siltanen sanoo.

150-vuotis juhlavuonnaan Sibelius on – uuvuttavuuteen asti – kaikkialla läsnä kuten kertomusten mukaan oli kodissaankin: kuin Jumala hänet on koko ajan otettava huomioon ja asioiden tulee tapahtua hänen ehdoillaan, vaikkei kukaan ole varma siitä, mitä hän tahtoo ja onko hän edes aidosti paikalla. Juhlakauden päättyessä Avanti! tekee mestarille palveluksen, päästää tämän livahtamaan pakoon omasta muotokuvastaan, takaisin piiloon.

”Pänttää nyt päähäsi, että sinä – Ego – olet nero!” (Jean Sibelius nuoruusaikaisessa päiväkirjassaan)

Säveltäjäportretteja n:o 9: SCH!! eli IHANA OLENTO –impressioita Jean Sibeliuksesta
Ensi-ilta to 12.11. klo 19
La 14.11. klo 19
Su 15.11. klo 16
Aleksanterin teatteri, Bulevardi 27, 00180 Helsinki

Kamariorkesteri Avanti!
Juha Siltanen, käsikirjoitus ja ohjaus
Janne Nisonen, kapellimestari
Monica Groop, laulu
Jouko Laivuori, piano
Leena Nuora, näyttelijä
Jaana Pesonen, näyttelijä
Mervi Takatalo, näyttelijä
Kaisa Salmi, valo- ja lavastussuunnittelu
Tuomas Lampinen, pukusuunnittelu
Juhani Liimatainen, äänisuunnittelu

 

Vastaa

Post Navigation