Amfion pro musica classica

Kerttu Piirto Helsingin Barokkiorkesterin toiminnanjohtajaksi

Kerttu Piirto on aloittanut 1. helmikuuta Helsingin Barokkiorkesterin toiminnanjohtajana, tehtävää vuosina 2018-2020 hoitaneen Márta Schmidtin siirryttyä Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin intendentiksi. Piirto on työskennellyt Helsingin Barokkiorkesterissa aikaisemminkin: vuosina 2010-2012 tuottajana ja vuosina 2013-2018 toiminnanjohtajana. Viime vuosina Piirto on asunut perhesyistä ulkomailla ja työskennellyt puolen vuoden ajan Orchester Wiener Akademien toiminnanjohtajana.

Vuonna 1997 perustettu Helsingin Barokkiorkesteri toimii kulttuurin nk. vapaalla kentällä valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella. Vuodesta 2003 taiteellisena johtajana on toiminut Aapo Häkkinen, jonka johdolla orkesteri on noussut kansainvälisesti arvostetuimpien periodiyhtyeiden joukkoon; kiertueita maailman arvostetuimmissa saleissa on säännöllisesti ja levytykset ovat saaneet kansainvälisellä kentällä laajalti ylistäviä kritiikkejä ja palkintoja (mm. Diapason d’or de l’année, ECHO).

2010-luvun kuluessa orkesteri on aloittanut säännölliset konserttisarjat Helsingin Musiikkitalossa ja Raumalla Pyhän Ristin kirkossa sekä kesäfestivaalin Janakkalassa, vuosibudjetin kasvaessa asteittain 250 000 eurosta miljoonaan euroon.

Vuonna 2018 orkesteri aloitti Erkon säätiön, Suomen Kulttuurirahaston ja Kordelinin säätiön mahdollistamana uraauurtavan ja kiitetyn oopperahankkeen, joka tuo Musiikkitaloon harvoin kuultuja oopperoita puolinäyttämöllisinä toteutuksina, kansainvälisen tason miehityksillä. Syksyllä 2020 oopperasarja jatkuu Robert Schumannin oopperalla Genoveva, jonka pääosan laulaa sopraano Carolyn Sampson ja kuoro-osat maailman parhaisiin kuoroihin lukeutuva itävaltalainen Arnold Schoenberg Chor. Genoveva lähtee myös kiertueelle Euroopan ykkössaleihin: Amsterdamin Concertgebouw, Budapestin MÜPA, Dresdenin Kulturpalast, Hampurin Elbphilharmonie ja Düsseldorfin Tonhalle.

Vastaa

Post Navigation